United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin ehtoisen auringon loisto Kesätaivahan kuvaelee, Niin laps'ajan lauhkea muisto Sydämessäni sykkäelee: Se kultainen aika jos vielä Olis mullakin muinoinen, Niin saisin nyt nauttia siellä Sulolempeä lapsuuden. Vaan mennyt se on kuni varjo, Se kuivunut kukkakin on; Sen taivas ei loistoa tarjoo, Muu mennyt muisto vaan on.
Kahdeskolmatta runo Kun oli kyllin häitä juotu, pi'etty pitoja noita, häitä Pohjolan tuvilla, pitoja Pimentolassa, sanoi Pohjolan emäntä Ilmariselle, vävylle: "Mit' istut, isosukuinen, maan valio, valvattelet? Istutko ison hyvyyttä vai emonko armautta vaiko pirtin valkeutta, naimakansan kauneutta? "Et istu ison hyvyyttä, et emosen armautta etkä pirtin puhtautta, naimakansan kauneutta: istut impesi hyvyyttä, neien nuoren armautta, valvattisi valkeutta, kassapääsi kauneutta. "Sulho, viljon veljyeni! Vuotit viikon, vuota vielä! Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi: puol' on päätä palmikolla, puoli palmikoitsematta. "Sulho, viljon veljyeni! Vuotit viikon, vuota vielä! Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi: yks' on hiema hiemoitettu, toinen hiemoiteltavana. "Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, vuota vielä! Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi: vast' on jalka kengitetty, toinen kengiteltävänä. "Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, vuota vielä! Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi: käsi on toinen kinnastettu, toinen kinnasteltavana. "Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, et väsynyt: valmis on nyt valvattisi, suoriunut sorsasesi. "Mene jo myöten, myöty neiti, kanssa, kaupattu kananen! Jo nyt on liittosi likellä, kovin läsnä lähtöaika, kun on viejä vieressäsi, ottajaisesi ovilla: oro suitsia purevi, reki neittä vuottelevi. "Oltua rakas rahoihin, käpäs kättä antamahan, kiivas kihlan ottelohon, sormuksen sovittelohon, ole nyt rakas rekehen, kiivas kirjokorjasehen, käpäs käymähän kylähän sekä sievä lähtemähän! "Etpä äijän, nuori neiti, kahen puolesi katsellut, yli pääsi ymmärrellyt, jos te'it ka'utun kaupan, iän kaiken itkemisen, vuoet voikerrehtamisen, kun läksit isosi koista, siirryit syntymäsijoilta, luota ehtoisen emosi, kantajasi kartanoilta. "Mi oli sinun eleä näillä taattosi tiloilla! Kasvoit kukkana kujilla, ahomailla mansikkana. Nousit voille vuotehelta, maioille makoamasta, venymästä vehnäsille, pettäjäisille pehusta. Kun et voinut voita syöä, silpaisit sianlihoa. "Ei ollut huolta ollenkana, ajatusta aioinkana: annoit huolla honkasien, ajatella aiaksien, surra suolla suopetäjän, kangaskoivun kankahalla. Itse liehuit lehtyisenä, perhosena pyörähtelit, marjana emosi mailla, vaapukkana vainiolla. "Lähet nyt talosta tästä, menet toisehen talohon, toisehen emon alahan, perehesen vierahasen. Toisin siellä, toisin täällä, toisin toisessa talossa! Toisin siellä torvet soivat, toisin ukset ulvaisevat, toisin vierevät veräjät, sanovat saranarauat. "Et osaa ovissa käyä, veräjissä vieretellä talon tyttären tavalla; et tunne puhua tulta etkä liettä lämmitteä talon miehen mieltä myöten. "Niinkö luulit, neito nuori, niinkö tiesit jotta luulit, luulit yöksi lähteväsi, päivällä paloavasi? Etpä yöksi lähtenynnä, etkä yöksi, et kaheksi: jopa jou'uit viikommaksi, kuuksi päiväksi katosit, iäksi ison majoilta, elinajaksi emosi. Askelt' on piha pitempi, kynnys hirttä korkeampi sinun toiste tullessasi, kerran kertaellessasi." Neito parka huokaeli, huokaeli, henkäeli; suru syämelle panihe, vesi silmille vetihe. Itse tuon sanoiksi saatti: "Noinpa tiesin, noinpa luulin, noinpa arvelin ikäni, sanoin kaiken kasvinaian: et sä, neiti, neiti olle oman vanhemman varassa, oman taaton tanterilla, vanhan maammosi majoilla.
"Siitäpä hyvä isäntä saapi tuttua tupahan, lautsantäyen laulajoita, ikkunat iloitsijoita, siltalauat lausujoita, karsinat karehtijoita, seinävieret seisojia, aitovieret astujia, pihat pitkin kulkijoita, maat ristin matelijoita. "Isännän esinnä kiitin, siitä ehtoisen emännän ruokien rakentamasta, pitkän pöyän täyttämästä.
Sano tuonne tultuasi pimeähän Pohjolahan: 'Kova on kokko kourin saa'a, kynälintu kynsin syöä." Jo kohta kotihin joutui luoksi ehtoisen emonsa suulla surkeannäöllä, syämellä synkeällä. Emo vastahan tulevi kulkiessansa kujoa, aitoviertä astuessa. Ennätti emo kysyä: "Poikueni, nuorempani, lapseni, vakavampani! Mit' olet pahoilla mielin Pohjolasta tullessasi?
Vieri siitä virstan, toisen, pakeni palasen maata salon synkimmän sisähän, korven kolkan kainalohon. Näkevi salaisen saunan, piilopirtin pikkaraisen kahen kallion lomassa, kolmen kuusen kulman alla siellä ehtoisen emonsa, tuon on valtavanhempansa. Siinä lieto Lemminkäinen ihastui ikihyväksi. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Ohoh äiti armahani, oi emo, elättäjäni!
Illallinen oli syöty, piippuihin pistetty, ja joka mies istuutui alas juttelemaan sillä me pidimme tuon ehtoisen yhteen kokoontumisen hauskimpana vuorokauden neljästäkolmatta hetkestä kun koiriemme suuri levottomuus kiinnitti huomiomme puoleensa.
Siinä lieto Lemminkäinen Ukkoa rukoelevi: "Oi Ukko, hyvä Jumala, mies on tarkka taivahinen, jymypilvien pitäjä, hattarojen hallitsija! Laaipa utuinen ilma, luopa pilvi pikkarainen, jonka suojassa menisin, kotihini koitteleisin luoksi ehtoisen emoni, tykö valtavanhempani!"
Neiti varsin vastoavi, sanan virkkoi, noin nimesi: "En ole sukua suurta, enkä suurta enkä pientä, olen kerran keskimäistä: Kalervon katala tyttö, tyhjä tyttö tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen. "Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan. Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita; poimin päivän, yön lepäsin.