United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
York-vanhus siellä, oi, min näkeekään? Vain suojat autiot ja paljaat muurit, Varastot tyhjät, käymättömät ukset, Ja tervehdykseks kaikuu valitukset. Terveiset vain! Miks etsis vierahista Surua, jonka löytää vaikka mistä? Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon; Viimeinen hyvästini kyynel on. Kolmas kohtaus. Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.
Kuin puro sulattaen vuoren lunta Niin äänetönnä hiipii alankohon, Niin hiipii veikko kuolinkammiohon, Hän ettei ryöstäis elon viime unta. Tääll' löytää murheellinen lohdutusta, On luonto kesän nähnyt pilvettyvän, Ja riemun jäätyvän ja kellertyvän; Ja kuulee valittaen valitusta. Hosianna! Laita korkeiksi portit ja laajoiksi ukset Sido vihreät köynnökset muureihin!
Huuto kuului huike'impi Kansan kauhean seassa, Vaan ei joukossa Jumalan Pääse murhaaja majahan: Ukset viskottu verellä, Punaisella pihtipuolet, Ruusunkarvalla karitsan. Muistoksi tämän imehen Juhla säätty Juutalaisten, Joka vuonna uudistettu: Syödä kansassa karitsa, Pääsiäisnä puhdas lammas.
Yhä paisuu paksut myrkkypilvet, Rintaa outo paino ahdistaapi, Usmaan uppos Nikolain jo kirkko, Sumu Säätytalon ukset sulki, Harja uljas Ritar'huoneen peittyi, Senaatinkin seinät harmeneepi, Yliopisto vain yksin enää Sekä Suomen pankki paikoillaan on. Eipäs!
Toinen knaappi, jolle nämä pilkalliset sanat lausuttiin, oli vetää miekkansa tupesta vastaukseksi, kun samassa juhla-salin ukset ulvoivat ja talon-isäntä, soihtu kädessä, astui ulos, käyden pihan poikki vahvan rautaoven luoksi, joka vei Laukon kellariin. Totki, joka seurasi hänen jälkiään, ärähti pahasti pihalle tullessa, mutta vaikeni kohta isännän käskystä.
Mutta uudessa talossa, vieraassa perheessä: »Toisin siellä, toisin täällä; Toisin siellä torvet soivat, Toisin ukset ulvaisevat, Toisin vierevät veräjät, Sanovat saranarauat. Et osaa ovissa käyä Talon tyttären tavalla, Et tunne puhua tulta Talon miehen mieltä myöten». Tätä kuvausta täydesti käsittääksemme, pitää meidän tuntea vanhain Suomalaisten patriarkallinen asuintapa.
Mut multa on haihtunut harhat nuo ja kaunihit kangastukset, on suljettu mulle jo taivas tuo ja kiini on onnen ukset. Olen heittänyt uskoja haaveineen ja joutunut uskohon uuteen, olen pyrkinyt, pyrkinyt totuuteen ja saapunut todellisuuteen. Mut yksin en pyrkinyt, taistellut, minä taistelin tuhanten kanssa, ja saman on valkaman saavuttanut koko aikani taistostansa.
Mut tuosta matkastain nyt huolin viisi ja ellei kalma kerran itse tulle, niin kiinni pysyy Mannun ukset mulle. Hän vaatii pelkoa ja vavistusta tuo Tuonen isäntä ja ukko musta ja siksipä pilkkanaurajat ja elämän riemunlaulajat vain vieraina käyvätkin manalan mailla niin unta näin.
Ma kerran kummia uneksin: muka manalan maille ma astelin, tein tilini kanssa maailman ja auki jo ukset Tuonelan ma eessäni näin; näin Tuonen valkean joutsenen, näin Tuonen tuikean paimenen, joka ampui nuolen mun sy'ämehen; hän kieltä korskaakin käytti jo ja kuolon varjot hän näytti jo ja Tuonen tyttöjen karkeloon hän pyys ja mustahan aurinkoon jo tahtoi muakin uskomaan.
Eipä vielä sieltäkänä, Ei perän pereäkänä; Tanssi on tuotu tuonnempata, Kisa taampata taluttu: Takoa Tanikan linnan, Uuen linnan ulkopuolen, Pietarin pihoja myöten, Kautta Wiipurin vihannan. Ulvoi ukset Unen linnan, Naukui Narvan linnan portit, Sujui sillat Suomen linnan, Vinkui Wiipurin veräjät, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.