United States or Ethiopia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Näet korvon kallellansa: ota korvonen olalle, vesikappa kainalohon, ala astua ve'elle; kanna korvo kaunihisti, kuleta korennon päässä! Tule tuulena takaisin, astuos ahavan lailla, viikon veellä viipymättä, kaivolle katoamatta, ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi kuvoasi katselevan, itseäs' ihastelevan, verevyyttäsi vetehen, kauneutta kaivosehen!
Voilla voidan voudin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari toruisi, eikä vouti vormahtaisi. Vanhanaikainen; sanalasku, jota harvoin nykyaikoina taitaa muistella tarvita. Voipi se hyvä Jumala, hyvänkin talon emännän, säätä säkki kainalohon, kontti selkähän koheta.
Käki se kukkuu kuikuttelee Kuivan kuusen latvassa. Kullan ääntä kuulustelee, Mielensä on raskasna. Silloinpa kajahti vastineeksi metsästä kuin hongiston urut: Mustan metsän kainalohon Minun mieleni palaa. Päiväll' en voi päästä sinne, Juoksen yöllä salaa.
Neito istui sillan päässä, Lauloi sillan lautasilla: "Jouten synnyin, jouten kasvoin, Jouten aikani elelin; Joko mennen Joukoselle, Jouten Joukonen pitäisi, Työttä, vyöttä, kintahitta, Jouten Jouko syötteleisi, Jokiveellä juotteleisi, Korttehilla kostuttaisi, Sarasille saatteleisi, Heinäsille heitteleisi, Kiven suuren suojasehen, Kallioisen kainalohon."
"Soiton Suomelle sorean, kanteloisen kansallensa" jätti vanha Väinämöinen, kun hän vaskisin venosin sinipilvihin katosi, jätti helyn hietikolle, synkän korven kainalohon, alle rannan ritvakoivun.
Ei täyvy tätä tytärtä Pahoille rekipajuille, Likaiselle liistehille, Miehen kainun kainalohon; Vielä tälle tyttärelle, Tälle kaunolle kanalle, Tulevi Turusta sulhot, Kirjakorjat kiiättävät, Siitävät sinisatulat, Verkaviitat viillettävät.
Vieri siitä virstan, toisen, pakeni palasen maata salon synkimmän sisähän, korven kolkan kainalohon. Näkevi salaisen saunan, piilopirtin pikkaraisen kahen kallion lomassa, kolmen kuusen kulman alla siellä ehtoisen emonsa, tuon on valtavanhempansa. Siinä lieto Lemminkäinen ihastui ikihyväksi. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Ohoh äiti armahani, oi emo, elättäjäni!
Jo aukenee taivaan kultainen portti, jo kiiltää hopeakirkas elämän virta. Avatkaa räppänä, avatkaa ovi, että kuulen selvästi kotimaani soiton siellä on minun kotini, sieltä minä tänne lähetettiin kouluhun kovan elämän, orjantyötä oppimahan; vaan kohta, ja kohta, ja kohta viette te te kauniit siivelliset taaskin vaivaisen vaimon kultanurmen kainalohon, Tuonelan sinisalihin.
Ja milloin ja milloin ja milloin Viette taasen tyttörievun, Täältä kurjan kuljetatte Ihanaisen nurmen taakse, Kauno niityn kainalohon, Metsän neitsyen salihin, Sinipiian kartanohon? Ja milloin ja milloin ja milloin? Olipa se mielestäni kummallinen laulu. Eikä se siinäkään kaikki ollut, vaan pitkältä sitä kesti, vaikk'en minä sitä kaikkia muista.
Kaksi nousi puuta nuorta saman luontonsa luvalla, saalaina saman elämän. Kasvoi kaksi lemmen lasta alla auringon ikuisen, kohinassa aarnikorven. Mik' oli luotu miehen alku, se oli Arjaksi sanottu, mikä miehen kainalohon, sen oli nimi Selinä. Tuntenut ei toinen toista.