United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Narrin jälkilause. Mont hyvää teost' oon tehnyt ma, Teille kiitos se mua ei huoleta. Ma arvelen: tässä mailmassa Kaikki kyllä saa vihdoin paikkansa. Jos kiitetään, kun tyhmiä tein, Jo nauraa rinnassa sydämein; Jos hyvistä töistä mä haukutaan. Ma pysyn tyynillä mielin vaan. Jos mahtavammalta saan selkähän, En siitä ma ole millänikään; Vaan jos mua loukkaa vertainen. Niin kylläpä hänet löylyttelen.
Toivoisinpa sulhokseni, Tuvan vaivoista vatoisin, Lahoseinät seisottaisin, Olkilattiat latoisin, Pajupatsahat panisin; Ottaisin sulhon orosen, Nahkaisilla suitsosilla, Vitsaisilla päitsösillä, Sillan korvahan sitoisin, Selkähän likaisen loimen, Rokosinan katteheksi, Lian saven syötäväksi, Tervaputsin juotavaksi; Tervaskylyn lämmittäisin Tervaisilla halkosilla, Pienen korvon vettä toisin, Likavastan hauteleisin: Kylves sulho kylläseksi, Valelete valkiaksi!
Mennessä tuli meitä vastaan mies, jolla olivat sotilaan vaatteet yllä. Hän näytti olevan hurnakalla tuulella, koska vaan lauleli että: "Otetaan me pojat se sotaväen pesti ja juodaan veremme hinta. Se harmaja takki selkähän ja ritarin nauhat rintaan." Tunsin heti, että mies oli vanha ystäväni Taskis-Ville. "No mikäs se on Villen tänne kulettanut?"
Kun näet katselemaan, ihatakseni taas minä käännyin, Luudan laskevi tuo likahan sekä selkähän' iskee; Ilkeä jäi likapilkku ja tahrasi mekkoni pestyn.
Hän tempaa suitset ratsaan, Taas säihkyvi säilän suu, Ja lailla paatisen patsaan Hän selkähän istautuu. Ja kussa taistelu kuumin, Etumaisna hän raivoaa Ja johtaja-urhon ruumiin Vihamiehiltä valloittaa. Kun viimen on voitto saatu, Ja tehtynä kaikki työ, Hymysuin hän maahan kaatuu, Ja silmät peittää yö. Kustaa Aadolfin päivänä 1882. Jumala kanssamme! Kolme tyttöä.
Voilla voidan voudin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari toruisi, eikä vouti vormahtaisi. Vanhanaikainen; sanalasku, jota harvoin nykyaikoina taitaa muistella tarvita. Voipi se hyvä Jumala, hyvänkin talon emännän, säätä säkki kainalohon, kontti selkähän koheta.
Minä kuren suitsi suuhun, Itse selkähän kurelle; Ajoin kurella kotihin, Löyhyttelin lämpösehen. Panin kuren karsinahan, Heitin kerran heinäsiä, Toisen kerran hietasia, Kolmannen kotavesiä. Käskin Elliä esinnä Lypsämähän kurkiani, Ei Elli nisiä löynnyt; Itse lypsin lyykyttelin, Kannon maion kapsuttelin, Panin patsahan nenähän, Kultaisehen kipposehen.
Lopulta pilkka-katsehen kersantti-vaari loi: »Vai sotamies, sa tolvana? Oh huuti, poika hoi!» »Niin», tuumi Sven, »min täällä teen, se kaikki kieroon vie, ehk' eest' ei maan ja kuninkaan niin konsti kuolla lie.» Tuost' ukko Tuuva hämmästyi ja heltyi itkemään; Sven otti pussin selkähän, läks joukkoon lähimpään.
Räystähän alla hän nyt makasi Ja synkiähän unehen vaipui, Kissa hänen nukuksissa kohtasi Ja käpälällä selkähän tarttui; Varpunen unestansa havasi, Kun kissa häntä repi ja raateli, Ja kuolema ahisti häntä. Varpunen itkuhun puhkesi Ja rukoili hartahasti: "Elä kissa kulta nyt minua syö Ja tapa näin surkiasti!"
Koirat sotki suota myöten, Mie itse mäkiä myöten; Löysin veikkoni hevosen Tarhapeltojen tasalta, Siltapeltojen sivulta; Tuolle selkähän kavahin Ajoin rannat rapsutellen, Hiekkarannat herskutellen; Hiekat silmille sirisi, Mullat parskui parmoilleni. Tuli Kiesus vastahani, Vaskivarpoja sylissä, Kultakukkia käessä, Mie noita anelemahan: "Anna Kiesus kukkiasi!" "Kellen kukkia anelet?"