United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juteini on siis Suomen muistettavia miehiä, jolle nyt siis toivottelemme kepiät mullat!»
Kun ois muita, niin minäi, Itsemennyttä Manalle! Kusta nyt saisin kumppania, Minä toiseksi menisin Tuonne Tuonelan tupihin, Manalan ikimajoihin. Sylin mullat syyteleisin, Koprin kuopan kaiveleisin, Kirkon kirjatun sivuhun, Satalauan laitehesen. Jopa vaan minulla oisi Aika mennäki Manalle, Ikä mennä Tuonelahan; Tuonen tyttäret toruvat Minun viikon viipyväni, Kauan maalla kasvavani.
Kuin seuraavana aamuna heräsin, koetin minä turhaan herättää häntä; hän oli kuollut. Minä riensin paikalla enoni tykö, ilmoittamaan tapausta. Kahdeksan päivää sen jälkeen saatoin minä hänen hautaan, saman kummun alle, jonka päällä hän viimein oli istunut, kuin kävimme kirkossa. Olkoon hänelle keveät mullat ja siunaus hänen muistollensa!
Alkoi vaan kantaa kaiken omaisuutensa vuoren koloon, siten lunastaaksensa takaisin sekä sulhon että sormuksen. Kantoi sinne kaikki, mitä irti sai, kantoi yöt, päivät kantoi, vaan ei sieltä mitään takaisin saanut. Vihdoin kun ei enää muuta ollut kannettavaa, kantoi kivet aholta, mullat maasta. Siten syntyi aikaa pitkin nuo lammit tuonne laakson pohjalle. Vaan vuori ei vielä sittenkään tyydy.
Kun Europan ruhtinaat ja kansat huomasivat, että tuostakin hylkiöstä voisi saada voiton, miettivät he: mitä me enää odotamme ja kohottivat päätään niinkuin oras sateen jälkeen. Preusin kuningas ja meidän armas keisariherramme setä-vainaja keveät mullat hänen haudallensa! yhtyivät kaikkein ensiksi; heidän ympärillensä kokoontuivat kaikki Europan muut ruhtinaat ja kuninkaat.
Vaanp' on kielsi Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Itsemennyttä Manalle, Turpehesen tunkenutta, Sylin mullat syytänyttä, Koprin kuopan kaivanutta. Nuorra Manalle menijä. Kun minä menen Manalle, Tahi jouvun Tuonelahan, Tuonen tyttöset toruvat, Manan neiot riitelevät: "Mi sinun Manalle saattoi, Kuka tuotti Tuonelahan? Nuorrapa tulit Manalle, Nuorra Tuonelan tuville.
Tuosta rantahan tulevat; kultakaislat kaikkialla häilyy, soittavat somerot alla askelien onnellisten, hiekat heläjää, mullat muhajaa, veenvalamat, raakunkuoret jalan alla rauskaa; laituri lahen perällä, siinä ulpukat utuiset.
Vieras oikaisi itseään, kuin aikoisi hän lukea rukouksen, mutta suntio huusi käskevällä äänellä: "Seis ystäväni! Siunauksen lausun minä!" Sitten ryhtyivät he nopeasti täyttämään hautaa, ikäänkuin pelkäisivät he pitemmältä viipyä hautausmaalla. Suntio höpisi joka lapionheitolta: "Kepeät muijalle mullat, sitä raskaammat ukolle päivät!"
Mut näin hän haastaa sille: »Perma, Perma, petetty! voi Viena viekastettu! Väärin sulle on sanottu, ei oikein opetettu. Juman teille julistaa ma puhtahan nyt mielin. Ei hän kysy kultia, ei puhu velhon kielin. Erhetystä uhrit on ja kuollehitten kullat. Pyhän Hengen heimolaist' ei peitä maa, ei mullat. Alta nurmen nousee hän ja Isän iloon astuu. Silloin silmät enkeleiden huomen-helmin kastuu.»
Eik' ole hullun kieltäjäistä, Ankaran asettajaista; Kiven all' on kieltäjäni, Maan alla masentajani, Jo on pelto peittehenä, Nurmi kaunis kattehena, Silmillä heliät hiekat, Jaloilla muhiat mullat. Miksi en laulaisi.