United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki veräjät olivat lehditettyjä; punaposkisia ja valko-otsaisia vaaleahiuksisia tyttöjä seisoi siellä ja niiasi kauniisti, ja heittivät koreita kukkia vaunuihin. Kaikki oli hiljaista ja iloista; leivoset visertelivät pelloilla, joissa ohra lainehti taajana ja viheriänä, aivan kuin silkkisametti, sellainen jota käytetään ranskalaisina kukkalehtinä. Ja niin olivat he perillä.
Ja loppumattomat pilvet kuin rievut kosteat niin matalalla ja verkalleen puunlatvasta toiseen kulkee. Sadat märjät kynnökset välkkyy. Ja oja on vettä täys. Ei ihmistä näy ei kuulu. Kaik' veräjät puretut on. Vain aitojen aukot tyhjinä kuin katkenneina katsoo. Lato harmaja yksin valvoo yhä keskellä niittyjen kuin vartija ankarin, lempein ja lahjomattomin. Ja metsiköt hopeassa ui.
Mutta uudessa talossa, vieraassa perheessä: »Toisin siellä, toisin täällä; Toisin siellä torvet soivat, Toisin ukset ulvaisevat, Toisin vierevät veräjät, Sanovat saranarauat. Et osaa ovissa käyä Talon tyttären tavalla, Et tunne puhua tulta Talon miehen mieltä myöten». Tätä kuvausta täydesti käsittääksemme, pitää meidän tuntea vanhain Suomalaisten patriarkallinen asuintapa.
Lumipyry ja tuisku kesti koko yön niin että vieraat vasta kahden päivän perästä, sittenkun tiet ja veräjät oli saatu edes jonkunverran lapioiduiksi ja avatuiksi, voivat lähteä paluumatkalle. Tällaiset pienet seikkailut kirkastavat ja ikäänkuin kuvittavat maalaiselämää.
Onpahan ne häkkikärryt ja kakkulasilat.» Ja ennen kaikkea: »Onpas Kustilla kaksinappirivinen palttoo ja uusi lakki.» Samalla ei pieninkään esine tutun matkan varrella jäänyt huomaamattani ja mieleeni painumatta. Jokainen tien käänne, jokainen talo ja talon huone tiepuolessa, aidat, veräjät, miltei aidanseipäätkin syöpyvät muistiini.
Hän kulki kujatietä, sitten maantietä peltojen keskitse, sitten metsäistä maisemaa, unohtaen kokonaan veräjät. Noustuaan pitkän, loivan mäen hän tunsi olevansa lopen väsynyt ja istuutui tiepuoleen ojan reunalle. Käki alkoi kukkua metsässä. Uutela kohotti katseensa.
Vierin soita, vierin maita, vierin ventoja vesiä; vierin veikon pellon päähän siinä kukkui kuivat kuuset, lauloi lakkapäät petäjät, kaikki vaakkuivat varikset, harakat hakahtelivat: 'Ei täällä sinun kotisi eikä synnyntäsijasi! "En mä tuotana totellut, vierin veikkoni piha'an. Jo mulle veräjät virkki, kaikki vainiot valitti: 'Mitäpä tulet kotihin, kuta, kurja, kuulemahan?
Väestö kävi hiljaisemman, vakavamman ja juromman näköiseksi; kun ratsastajat tulivat näkyviin, lapsia juoksi aidoille ja naisia ikkunoihin katsomaan, mutta harvoin nyt enää lakkia nostettiin tervehdykseksi, ja veräjät sai matkustaja enimmäkseen itse aukaista, mitä hänen ei tarvinnut tehdä hilpeämmän ruotsalaisen väestön alueella lähempänä kaupunkia.
VANHUS. Ma hälle: Pukuni parhaan tuon, käy miten käy. GLOSTER. Hoi, miesi alaston! EDGAR. Tom-raukan kylm' on. GLOSTER. Käy tänne, poika. Kuitenkin mun täytyy. Voi, silmä-kultias, kuin veriss' on ne! GLOSTER. Tien tunnetko sa Doveriin? EDGAR. Kyllä, veräjät ja porraspuut, hevostiet ja jalkapolut. Tom-raukka on järjen päästään säikähtänyt. Jumala sua, hyvä ihmislapsi, paholaisesta varjelkoon!
Kas, kun en alussa niitä hoksannut, vaan kun silmä ei satu siihen kohti, niin eihän sitä vaikka ihanhan nuo selvästi vaan nyt minun pitää joutua kotiin, jotta eivät ennätä koko maata pengostella. Ne nykyiset ihmiset ovat aina semmoisia veräjät vain aina auki, kuin kirkon ovet mutta hyvästi nyt vain. Hyvästi ja suur' kiitos, kost' Jumala kahvista!