United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Louhi Pohjolan emäntä tuo tuosta pahoin pahastui, kutsui Pohjolan kokohon, pään varalle Väinämöisen. Vaka vanha Väinämöinen kävi kanteloisehensa; tuota kaikki kuulemahan, iloa imehtimähän. Siitä viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, ottavi uniset neulat, voiteli unella silmät, pani pitkähän unehen koko Pohjolan perehen.
Emmepä kätkentään jalon Hektorin käy toki varkain tehdä sit' eihän voi, niin ettei tiedä Akhilleus, sill' emo päivät, yöt pojan luon' yhä pyörivi siellä. Mutta Thetiin jos nyt kuka kutsuis taivahisista mielevän neuvoni kuulemahan, ett' aika Akhilleun Hektor on luovuttaa Priamolle ja lunnahat ottaa!"
Tuli hauki hangotellen, Lohen poika longotellen, Se otti pajuilta paian, Haarukkaiselta hamosen, Sukkaset sulilta mailta, Kenkäset vesikiveltä, Otti vyöhyen vesoilta, Pintelisen pientarelta Helmet hiekka-rantaselta, Sormikkaat somerikolta. Anni itkien kotihin, Kaikotellen kartanolle. Päätyi emo kuulemahan. "Elä itke piikaseni!
Soitto vietihin visusti, kannettihin kaunihisti, miehen laatijan kätehen, pyytänehen polvuksille. Vaka vanha Väinämöinen istuiksen ilokivelle, hopeaiselle mäelle, kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, käänsi käyrän polvillensa, kantelen kätensä alle, sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohon jo kuulemahan, kun ei liene ennen kuullut iloa iki runojen, kajahusta kanteloisen!"
Minne mielii, pursi mennä saapi. Suven sulous, järven tyyni rauha Noinko lumota voi poi'an mieltä? Ihastuksissaanko, unelmoiden Kuunteleepi luonnon kaunokieltä? Eipäs! Luontoa ei poika muista. Kannelt' ei sen kuulemahan jouda. Purress' istuu, näät, myös hertas impi: Häntä poika katsoo, eikä souda. Häntä katsoo silmin säihkyväisin.
Sisko rannalle laseksen Kujerrusta kuulemahan, Valitusta vaatimahan. "Hyvä sisko, kaunis sisko, Lunasta minua täältä! "Millä mä sinun lunastan, Kun onpi vähä varoa?" "Olipa sinulla ennen, Oli ennen aikoinani, Minun kasvinpäivinäni, Kolme lammasta hyveä; Pane yksi lunnahiksi."
Immen poskusilla ruusut hohtaa, Ruusut raittiit, poi'an sydän sykkää, Immen hellän katseen kun hän kohtaa. Siks' ei luontoa nyt poika muista, Kannelt' ei sen kuulemahan jouda. Siksi onnellisna, hymyellen Katselee hän yhä, eikä souda. SYKI, SYKI, SYD
Uipi hauvit hangotellen, ve'en koirat vengotellen, lohet luo'oilta samosi, siikaset syväntehiltä, säret pienet, ahvenetki, mujehetki, muut kalatki, kaikki parvihin panihe, rantahan rakenteleikse virttä Väinön kuulemahan, soittoa tajuamahan.
Minä sanelen sanoja, Minä lauluja latelen, Ett'et ole semmoisia Kuullut ilmoisna ikänä. Laulan lapset laulajiksi, Laulan tyhmät tietäjiksi, Laulan tulen pakkaseksi, Pakkasen tulen väeksi, Kivet halki kankahalla, Poikki petäjät mäellä, Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia!» Tällä lailla laaullansa Lauloi kerran laajaleuka, Suurisuinen pöyhisteli.
Weisun alla Wäinämöisen, laulun kautta kandelella, sydän pehmisi petoen, jotka kukin korwiansa kuroittiwat kuulemahan miehen soittoa suloista, unhoittiwat murhan menot koska kandele kumisi.