United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän näki Marit'in kävelevän siinä harava kädessä, pysähtyi hän ja katseli tyttöä. Hyppäsi sitten ojan yli ja nosti toisen jalkansa aidan yli. "Pitääkö mun uskoa silmiäni, Marit?" sanoi hän, "sinäkö olet?" "Aivan niin", vastasi Marit, nojaten haravan varteen. "Ja minä kun luulin sinun lähteneen". "Ei, minä en ole lähtenyt", vastasi Marit.
Kaukainen sohina lähenee; se lähenee joka haaralta. Sen ääni kasvaa kasvamistaan. Tuolla pimenee niityn yksinäinen kuusi; tuossa jo sammuu vihanta koivu ojan reunalla. Ja sohina vain lähenee.
Nousi jalkalautoja myöten piha-aidan yli, joka oli tehty aitan nurkasta pirtin nurkkaan, kulki pellon piennarta myöten, ojan reunaa ja aitovartta ... ja aitovarrella kasvoi hyvin hyötyvä vatukko. Veräjälle tultuaan, josta niitylle mentiin, katasti Matti taakseen... Jopa oli Liisakin tulossa, varasi juuri piha-aidan yli noustessaan aidan seipääseen, kokosi sitten hameensa ja aikoi tulla.
Hän kulki kujatietä, sitten maantietä peltojen keskitse, sitten metsäistä maisemaa, unohtaen kokonaan veräjät. Noustuaan pitkän, loivan mäen hän tunsi olevansa lopen väsynyt ja istuutui tiepuoleen ojan reunalle. Käki alkoi kukkua metsässä. Uutela kohotti katseensa.
Tyttö hämmästyi, kääntyi päin ja katsoi nuorukaiseen: juuri sellaista hän ei sentään ollut odottanut! Nuorukainen astui muutamia askeleita, mutta pysähtyi sitte äkkiä, hypähti reippaasti ojan yli ja nojausi puutarhanaitaan. »Sanoisin vielä jotakin jos lie lupa puhua?» sanoi hän ja katsoi tyttöä terävin silmin. »Oma lupansa kullakin!» tyttö vastasi.
Parhaillaan hääriskeli hän nyt muutaman naisen ympärillä, joka kuumuudesta ja raskaasta työstä voivuksissaan oli vaipunut ojan reunalle pitkäkseen.
Viime aikoina oli hän ehtimiseen uneksinut että lensi, mutta se oli aina tapahtunut vaivalla, sääret olivat aina niin raskaat. Ei, tuolla lailla kuin leivonen! Hän teki muutamia hyppäyksiä aidalla, kadotti tasapainon ja hänen täytyi juosta alas tielle asti, ett'ei samassa menisi kupperikeikkaa. Hän pääsikin ojan yli, vaan sai ainoastaan puoleksi sijaa jaloillensa.
Valittaen ja syyttäen ojensi hän käsivartensa sinertävänä välkkyvää taivasta kohden, jolla tähdet himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille isänsä sielua, joka oli piiloutunut johonkin etäiseen maailmaan. Sitten yhtäkkiä heräsivät leppeämmät tunteet hänen mielessään. Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle istumaan ja painoi kätensä kasvoilleen.
Siitä astuin ojan reunaa pirtin ikkunan peräitse pihanurmikolle. Kartanoa piiritti ruispelto, toinen puoli jo kuhilaalla, toinen puoli vielä leikkaamatta. Leikatun laidassa kuukki mies, selkä koukussa, ja ojensihe tuon tuostakin kouraustaan lyhteeseen liittämään. Pellon alla oli lampi, jonne laskeutui tie tallin ja navetan välitse.
Kärsivällisesti istuttiin sitten jollekin ojan penkereelle odottelemaan, ja kun se vihdoinkin tuli, avattiin laukku mukaan otetulla avaimella kiihkeästi ja silmäiltiin takasintullessa päällisinpuolin sanomalehden pääsisältö. Isälläni oli laaja kirjevaihto, johon häneltä kului hyväsestään aikaa.