United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARJATTA: Tuosta tunnet poikueni: juur' hetkellä syntymisen tähti taivaasta putosi päälle kurjan kuopukseni. Siitä on povella poian niinkuin merkki polttoraudan. KUUTAR: Tunnen, tunnen kuopuksesi. Hänpä on minutkin tehnyt näiden ilmojen iloille, näille tanhutanterille. Nyt on suossa suonivyöstä käy, etsi! Enemmän vasta.
Sano tuonne tultuasi pimeähän Pohjolahan: 'Kova on kokko kourin saa'a, kynälintu kynsin syöä." Jo kohta kotihin joutui luoksi ehtoisen emonsa suulla surkeannäöllä, syämellä synkeällä. Emo vastahan tulevi kulkiessansa kujoa, aitoviertä astuessa. Ennätti emo kysyä: "Poikueni, nuorempani, lapseni, vakavampani! Mit' olet pahoilla mielin Pohjolasta tullessasi?
Olet hyvä poika, ja sentähden tahdon myös kantaa saaliisi kotiin." "Voi, kuinka hyvä oli että sinun tapasin"; huusi Rietrikki iloisena "kuinka äitini nyt tulee iloiseksi! Mutta liennee kylämme aivan kaukana tiestänne?" "Kuinka kyläsi nimi on poikueni?" "Zettwitz sen nimi on, ja jos käytte muutaman askeleen kauemmas metsänrinteelle päin, niin voitte nähdä, missä se on tuolla laaksossa."
Tällä ei ollut muuta vaatetusta kuin pitkät, valkoiset hiuksensa, jotka kokonaan peittivät haamun, niin ett'ei muuta näkynyt kuin pienet, ryppyiset kasvonsa ja vähäiset kuihtuneet jalkansa. No, poikueni, virkkoi se, tule nyt minun kanssani, hetki on tullut. Mikä hetki? kysyi paimen vallan ällistyneenä. Naimisemme hetki, vastasi nainen; olethan luvannut ottaa minut vaimoksesi.
Isä neuoi poikoansa, Vanhin vaivansa näköä, Kun kuki sukimojansa, Itse ilmöin luomiansa: "Poikueni, nuorempani, Lapseni, vakavampani, Kun sulle halu tulevi, Naia mielesi tekevi, Tuoa minneä talohon, Emäntätä etsiellä, Nouse aamulla varahin, Aivan aika huomenessa, Katsele kyliä myöten, Katsele talo talolta, Kust' on savu ensimmäinen, Siitä naios poikueni." Pani poikanen opiksi.
Aika tyttöjen iloita, Vihollisen voitettua. KIRRI. Luota, Aino, veljyeesi! Kuuletpa hänessä miehen, Jok' on suustansa sulava Eikä taidossa takellu. Sanon, kuule poikueni: Jätä hurja kilpakiihko, Sammuta vihainen mieli. Kestä et Väinön viisautta, Käypi kuin kevätlumelle: Päivän kanssa taistellessa Masentui se maan rakohon.
Aseita hänellä ei ollut ja kun Rietrikki häntä katseli päälaesta varpaasen, näki hän sydämellisellä kanssa-kärsivällisyydellä, että vanha sotilas kulki puujalalla. "Noh, poikani ethän minua pelänne", jatkoi hymyillen vanha sotilas. "Katselet minua niin suurin silmin, kuin et ikipäivänäsi olisi nähnyt sotamiestä. Tuleppas likemmäksi poikueni!
Siitä äiti Lemminkäisen itse tuon sanoiksi virkki: "Viikon viivyit, poikueni, kauan, Kaukoni, elelit noilla mailla vierahilla, aina ouoilla ovilla, niemellä nimettömällä, saarella sanattomalla." Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Hyvä oli siellä ollakseni, lempi liehaellakseni.
Emo ennätti kysyä, vaivan nähnyt vaaitella: "Mitä itket, poikueni, nuorna saamani, nureksit, olet huulin hyypynyisin, nenän suulle langennuisen?" Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on maammo, kantajani! Jo on syytä syntynynnä, taikoja tapahtununna, syytä kyllin itkeäni, taikoja nureksiani!
Tuot' itken tämän ikäni, puhki polveni murehin: annoin Aino siskoseni, lupasin emoni lapsen Väinämöiselle varaksi, laulajalle puolisoksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle." Emo kahta kämmentänsä hykersi molempiansa; sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä itke, poikueni!