United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaka vanha Väinämöinen otti ruskean orihin, pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen; itse reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa. Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä; virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni, jalas koivuinen kolasi, vemmel piukki pihlajainen. Ajavi karettelevi. Ajoi soita, ajoi maita, ajoi aavoja ahoja. Kulki päivän, kulki toisen, niin päivällä kolmannella tuli pitkän sillan päähän, Kalevalan kankahalle, Osmon pellon pientarelle. Siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Syö, susi, unennäkijä, tapa, tauti, lappalainen! Sanoi ei saavani kotihin enämpi elävin silmin sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana näille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille." Siitä vanha Väinämöinen laulelevi, taitelevi: lauloi kuusen kukkalatvan, kukkalatvan, kultalehvän; latvan työnti taivahalle, puhki pilvien kohotti, lehvät ilmoille levitti, halki taivahan hajotti. Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi kohti kullaista kotia, alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin, kun oli seppo Ilmarisen, takojan iän-ikuisen, luvannut lunastimeksi, oman päänsä päästimeksi pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan. Jop' on seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän. Siitä vanha Väinämöinen päätä korjasta kohotti: kuuluvi pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta. Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pajahan. Siell' on seppo Ilmarinen: takoa taputtelevi. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen! Miss' olet viikon viipynynnä, kaiken aikasi asunut?" Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Tuoll' olen viikon viipynynnä, kaiken aikani elellyt pimeässä Pohjolassa, summassa Sariolassa, liukunut Lapin lauilla, tietomiesten tienohilla." Siitä seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen! Mitä lausut matkoiltasi tultua kotituville?" Virkki vanha Väinämöinen: "
Risto Tohone Herras Tuomar Iosta Tämän kautta ilmoitetaa. Aikaiseen joudutti emäntä aamiaisen pöytään, jotta kirkkoon ennättäisivät ne, jotka sinne aikoivat lähteä. Salmen yli saatettiin veneellä, koska siten lyheni maamatka. Herastuomarikin aikoi tyttärineen lähteä kirkolle: kuulutus oli vietävä ja vielä eräs toinenkin tärkeä asia niin vaati. Ori seisoi jo valjaissa.
Sparrfelt koetti kaikin mokomin saavuttaa sen, ennenkuin se ehtisi Kursilan salmelle. Se ei onnistunut: vene puikahti salmeen, mutta jahti kulki parempaa vauhtia, väli lyheni, ja nyt voitiin selvästi erottaa veneessä mies ja kaksi naista. Sparrfelt nostatti kaikki purjeet ja seurasi venettä salmessa.
Virkku juoksi, matka joutui, päivä vieri, tie lyheni. Päivänäpä kolmantena aletessa aurinkoisen jo sepon koti näkyvi, tuvat Ilman tuulottavi. Noki nousi nuoraisena, savu paksuna pakeni, tuprusi savu tuvasta, ylös pilvihin kohosi. Viideskolmatta runo
Silloin miehetkin lähtivät tulille valmistamaan rajalle lähtöä. Kohtapa nähtiinkin kolmetoista raskastaakkaista miestä, Aaro etumaisena, lähtevän Huurupäätunturia kohti ja katoavan metsään. Huurupäätunturin juurelle pääsivät miehet vasta huomenna, matkalla täytyi olla yötä. Mutta sillä tempulla, että mentiin suoraan Huurupään juurelle, lyheni eväänkantomatkaa enemmän kun kolme peninkulmaa.
Sillä olisiko hän todellakin ollut niin halpa-mielinen, että hän olisi juljennut ne rahat pitää? Kuka tiesi mihin viettelyksiin hän olisi joutunut, jos hän vielä kaiken kurjuuden päätteeksi olisi voittanut. Näissä synkissä ajatuksissaan kulki matka yhä edelleen ja tie lyheni. Kuinka hän kohtaisi Maria ja vanhempiansa? Sen kysymyksen teki hän itselleen ehtimiseen.
Näin lauloi Teemu; reki vieri, tie lyheni, jotta pian jo oltiin päästy lahden poikki, ja eläen itse runon maailmassa arvelee tuo "herraksi luultu", litteänenäinen renki-vouti, tuo pussimekkoon puettu, reessään seisova, tanakka mies, että Herramme hänestä lienee aikonutkin jotakin parempaa kuin tavallista työmiestä.
Kullervo, Kalervon poika, hevoista piättelevi, suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi: "Tule korjahan, korea, maan valio, matkoihini!" Neiti vastahan sanovi, kautokenkä kalkuttavi: "Tuoni sulle korjahasi, Manalainen matkoihisi!" Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, iski virkkua vitsalla, helähytti helmivyöllä. Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni.
Ajoi Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia: hepo juoksi, matka joutui, koti jääpi, tie lyheni. Jo ajoi meren selälle, ulapalle aukealle kapioisen kastumatta, vuohisen vajoumatta. Olipa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen. Piti viikoista vihoa, ylen kauaista kaetta kera vanhan Väinämöisen, päälle laulajan ikuisen.
Nopeasti lyheni taival parina sateisena päivänä, vaan saappaani pohjat kuluivat kovasti; niitä oli näet tehty Schlemihlin Pietaria, kreiviä varten eikä halpasta, köyhää työmiestä varten, joka jalkapatikassa kulki työnansiota hakemassa. Oli pakko ostaa tahi teettää uudet jalkineet. Huomisaamuna saavuin erääseen pieneen kaupunkiin, jossa oli markkinat parasta-aikaa.