United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lönnrot-Ilmarinen, opetelkosi kaikkia meitä Suomea lempimähän, Väinöä vuottelemaan! Eliaksenpäivänä 1884. Väinölän lapset.
Suuri uhripuisto, jonka taustalta näkyy järvi venheineen, orastavaa kaskea ja keväistä metsää. Kaskimäen rinnasta siintää karkeista hongista kyhättyjä Väinölän huoneustoja. Keskipäivän valaistus.
1:NEN KALEVALAINEN: Kuultu on taivaalta kumua, meteliä maan navoilta, petrankaitsijat kedolla nähneet on tulen putoovan tuolle puolen Lemmenlahta siit' on kaikki kauhuissansa. 2:NEN KALEVALAINEN: Varjele vakainen Ukko! 4:S KALEVALAINEN: Etkö tiedä, ett' tulossa sota on valosta suuri Pohjan ja Väinölän välillä? Siitä täällä päätetähän. 3:S KALEVALAINEN: Koko kansako sotahan?
Mielessä oli suuri aarre, kun tunsi omistavansa voimia, että voi lähteä kokoilemaan muinaistaruja aina niin kaukaa, mihin vaan Suomen kielellä voi päästä ja missä Väinölän kansaa on koskaan asunut. »Sielläpä saa itse tunkeutua kansan syvimpään muinaisuuteen, omin silmin näkemään, omin korvin kuulemaan niitä kärsimisiä, niitä ponnistuksia, mitä isillämme on ollut kestettävänä erämaan metsissä, mitä iloja, mitä mielen ylennyksiä on erämaan vilpitön luonto kaukana sivistyksestä, kaukana opista, kaukana yhteiskunnan keskuuksista asuville asukkailleen suonut.
Lähteäksensä käkesi, tullaksensa toivotteli noille Väinölän tuville kera Väinön voitteloille. Iso kielti poikoansa, iso kielti, emo epäsi lähtemästä Väinölähän kera Väinön voitteloille: "Siellä silma lauletahan, lauletahan, lausitahan suin lumehen, päin vitihin, kourin ilmahan kovahan, käsin kääntymättömäksi, jaloin liikkumattomaksi."
Kuudesviidettä runo Sai sanoma Pohjolahan, tieto kylmähän kylähän Väinölän vironneheksi, Kalevalan pääsneheksi noista nostamavioista, tauista tavattomista. Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, tuo tuosta kovin pahastui.
Hän kielsi kenenkään ihmisen sinne itse ehdon tahdon menemästä, koska se paikka on ylen kamala. Veneen valmistamiseen tarvittavat loitsusanat sai Väinämöinen sitten ammoin kuolleen jättiläisen Antero Vipusen vatsasta ja laittoi veneensä valmiiksi. Suuren viisautensa ja tietäjä-taitonsa käytti Väinämöinen Väinölän kansan hyväksi.
Miehet purresta puhuvat sekä vaimot vastoavat: "Mi olet mies metsän asuja, uros korven kolkuttaja, kun et tunne tuota purtta, keksi Väinölän venettä, et tunne peräurosta etkä miestä airollista?" Sanoi lieto Lemminkäinen: "Jo tunnen peränpitäjän ja älyän airollisen: vaka vanha Väinämöinen itse on perän piossa, Ilmarinen airollisna. Minnekkä menette, miehet, kunne läksitte, urohot?"
Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Mainittihinpa minua, arveltihin aikoinansa illoilla iloitsijaksi, joka laakson laulajaksi noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Mi jo lienenki katala, tuskin tunnen itsekänä." Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: "Nouse jo norosta, miesi, uros, uuelle uralle, haikeasi haastamahan, satuja sanelemahan!"
Muista runoista mainittakoon "Väinölän lapset", "Hakkapeliitta", "Vaimolleni", "Päästökirja Oprille", "Poku", "Veljelleni" sekä käännöksiä Viron, Unkarin ja Mordvan kielestä. Erityistä huomiota ansaitsee hänen runoissansa ulkomuodon täydellisyys; hänellä onkin paljon ansioita runomuotojen selvittäjänä ja kehittäjänä.