Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Ja lempivät ne vaikeroi: "Ai, kuolen, voi!" Mut kuolo ei sen tuskaisempi: "Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;" Näin kuoloss' elää lempi. "Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa" Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa. Hih hei! HELENA. Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.
CLEOPATRA. Ei suoda Siis kuollakaan! Se hoiva koirallakin. PROCULEJUS. Caesarin hyvyys loukkaantuu, jos noin te Itsenne turmelette, Cleopatra. Maailma hänen jaloutensa nähköön; Sit' estäis kuolonne. CLEOPATRA. Miss' olet, kuolo? Oi, tule, tule, kuningatar ota; Hän vastaa monta imevää ja loista! PROCULEJUS. Mieltänne malttakaa.
Vasta polun päässä, raunioiden kesken polvittelevaisen, istui nuorukainen, veriinsä jo riutuin. Posket kalvakat taas punehtuivat vienosti kuin illan valkopilvet, syttyi silmä sammunut, kun tointuin vanhuksen hän näki. »Terve», virkkoi, »nyt on kuolo helppo, kun saa varhain, monen myötä, eestä isänmaansa voittain verens' antaa.
Välistä päivän silmä tulistuu, Sen kultatuike usein usviin haihtuu; Niin, kaikki kauneus loistaa, lakastuu, Sen puku luonnon vaihdellessa vaihtuu. Mut sun on kesäs ikivihantaa, Sun kauneutes on katoomaton ani, Sinusta kuolo kerskua ei saa, Sa kuolematon olet runossani. Maailman sivu, ajoist' aikoihin Se elää ja sen kanssa sinäkin.
Sit' en voi auttaa; Se rikkoo Jumalaa ja meitä vastaan. Kirousta huuda, hukkaa, hävitystä! Pahint' on kuolo, mutta täyttymystä.
Kauvan taistelivat elo ja kuolo ankarasti nuoren kapteenin hengestä ja ainoastaan vaivoin onnistui Pentti Esanpojan taitavuuden, jota voimakkaasti auttoi Jakobsson'in, Aake Berg'in, Amalian ynnä usean muun alttiit ponnistukset ja hellä hoito, masentaa viikatemiehen voima ja saattaa lopullinen voitto elämän ruusuposkiselle enkelille.
Kun rinnoilles ma painallun, Niin taivaan riemu täyttää mun; Mut lausunet: "Sua lemmin ain!" Niin katkerasti itken vain. Sun kasvos vienot, armaat näin Ma unissani äskettäin, Ne on niin taivaanihanat, Mut kalvaat, tuskankalpeat. Ja huulet vain ne rusottaa, Mut kuolo jo ne kalpeiks saa, Pian sammuu taivaankirkkaus tuo, Jost' armas silmäs tuikkeen luo.
Yhä nousevi hän, ikimiettehen mies, ei lannista hänt' elon ankaran ies, ei häälytä häntä se kuoleman kuoro, hän tuntee, on hällä nyt voittajan vuoro, halu hällä on hehkuva, sammumaton, hän pyrkivi aatteensa aurinkohon, hän murtavi allensa maalliset lait, hän tuntonsa tuskille huutavi: vait! hän käy yli hellimmän armaimpansa, jo loitolle jäi koti, ystävät, kansa, nyt lempensä ruusut hän murskaksi astuu, nyt jalkansa orpojen kyynelin kastuu, hänet tyhjyys jo ympäri vyöttävi, raastaa, ei kauhua kammo, ei säiky hän saastaa, hän polvia myöten jo polkevi lokaa, kuin kukkia orjantappura-okaa, pois kaikkosi ammoin jo kauneus lauha, ovat outoja rakkaus, onni ja rauha, ei tunne hän autuutta tuokion hempeän, käsi kosketa häntä ei lapsosen lempeän, on kielletty hält' ilo kiitävän hetken, lepo hällä on päässä vain päätetyn retken, hän riemunsa raiskaa, hän haaveensa hautaa, hänen tahtonsa on vain tulta ja rautaa, kuin kuolo hän käy, kuin miekka hän murhaa, tiell' aatteensa tuon hälle kaikki on turhaa, jo allansa rauniot sortuvat ryskää, hän käy, missä pilvet ja ukkonen jyskää, hänen mielensä on kuni autio yö, min halki vain kaikkeus-aattehet lyö, sydänhaavoista itse hän vuotaa jo verta, hän tahtovi korkeimman kohdata kerta, hänen tahtonsa taivaan jo portteja ratkoo, hän teljet ne seitsemänkertaiset katkoo, hän askelin mittaa jo määrättömyyttä, käsin koskee hän kohta jo äärettömyyttä, on hällä jo kourassa kuolottomuus, sen eess' yhä ilkkuva uudin on uus, hän syöksyy, hän ryntää, hän kaatuu, hän voittaa, hänen yllänsä korkea aurinko koittaa.
Kuka kaikki kertoneepi, Kuolon tuumat tutkineepi; Ei se aikoja valitse, Eikä paikkoja paraita; Ei kysele kynnyksellä, Taho tietä tanhualla, Joko oisi outettuna, Eli kauan kaivattuna, Vai tuli kovin varahin, Kesken töihen täyttämättä. Siitä syystä syntisiltä Vaaitaankin valmistusta, Kun on kuolo tietämätön, Joka hetki Herran käessä.
APEMANTUS. Pakahdu! TIMON. Pois, rietas konna! Kiveä sinuun tuhlata on sääli. APEMANTUS. Peto! TIMON. Orja! APEMANTUS. Sammakko! TIMON. Konna, konna, konna! Siis, Timon, hautasi nyt oiti kaiva! Siin' uinu, missä meren kevyt vaahto Päivittäin hautakumpuasi huuhtoo. Ja hautakivehesi piirrä tää: Minuss' ilkkuu kuolo muiden elämää. Isän ja pojan kallis sovun rikko!
Päivän Sana
Muut Etsivät