United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin olisi koko maailma rusottanut, niinkuin rusottaa äsken pimeä ja kylmä pirtti takkatulen liekkiin leimahtaessa: tuolla pirtit, porstua välissä, tuolla aitat, pienin, keskimmäinen ja suurin, tuolla talli ja navetta ja lato, kuja välissä, ja tallin ja navetan aukossa tarha, jossa kellot kalahteli lehmäin märehtiessä, ja siisti pihamaa ja takana hongikkomäki!
Noin kallisarvoinen peili! Katso, siinä on kirjoitus. Lukee. "Kun poskillasi puna vielä rusottaa, nuoruuden silmäsi kun säihkyy vielä tulta niin elämätä sulhosi mi aina sulostaa, jos tietää tahdot, kysy multa! Ja ikä kirkkaan otsasi jos rypistää ja silmäis loisteen huolet vievät sulta, niin elämätä miehesi mi silloin virkistää, jos tietää tahdot, kysy multa." Tehän runoilettekin. AHR
Kuten taivaanranta aamun sarastaessa rusottaa, niin Iirin hempeät kasvot rusottuivat, kun hän näin äkkiarvaamatta näki Arvon.
Hienohipiäinen poski rusottaa ja pitkäripsiset silmät säteilevät kohti Veli Erkkiä, jonka kuvain on äkkiä ilmestynyt Kirstin näkyviin salin ovella seisovana, hymyillen niinkuin hymyillään iloiselle yllätykselle.
Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta sanoi kaiken pahan tänä vuonna tulevan: »Ristin-Kiesus, papin peikko, sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne». Mutta jo rusottaa kevätaamu ihana. Yön lyhyen ovat laulurastaat uhrivaaran viidakoissa vihellelleet, aamun koittaessa yltyvät kaikki Mielikin käköset koivujen latvoissa kukkumaan.
Käännettyinä ne kuuluisivat tällä tavalla: Linnut, pahat profeetat, Korpit, pöllöt, huuhkajat, Suokaa rauhaa sairaalle Kaiken yön jo rääkyitte, Luoliin, torniin joutukaa, Siellä rääkkyellä saa, Täällä rusottaa jo koi, Leivon liritykset soi. Pois nyt, susi ulvova, Pois jo, kettu kavala, Synkkiin, mustiin korpihin, Vaikka lammas määkyiskin.
Täällä mustalaiset karhujaan ja apinoitaan hyppelyttävät; tuolla katsotaan Turkkilaisten nuorukaisten kilparatsastusta hyvin harjoitetuilla hevosillaan. Aikakin kuluu, ilta lähestyy; maan ja meren iltarusko rusottaa. Kun hämärä yöksi muuttuu, kiiruhtaa kaikki levolleen. Satakielet puutarhoissa livertelevät, tuhansia tuikkavia tähtiä loistelee Skutarin taivaalla.
Ennen muita alkavat rusottaa Tapiovaaran huippuhongat, sitten luo yhä helottava taivas kuulakan ilman läpi hohteensa alempana oleviin metsäisiin mäkiin ja sieltä alas soihin ja järviin, jotka kierinä kiiluvat huurteisten salojen keskessä. Hän on lähtenyt nuotioltaan tuolle puolen vesien ja kulkee yli silloitetun salmen Tapiolan mannerta kohti.
Kun rinnoilles ma painallun, Niin taivaan riemu täyttää mun; Mut lausunet: "Sua lemmin ain!" Niin katkerasti itken vain. Sun kasvos vienot, armaat näin Ma unissani äskettäin, Ne on niin taivaanihanat, Mut kalvaat, tuskankalpeat. Ja huulet vain ne rusottaa, Mut kuolo jo ne kalpeiks saa, Pian sammuu taivaankirkkaus tuo, Jost' armas silmäs tuikkeen luo.
Ken tuot' ei lempis, kun se rusottaa? Vaan päivä saapuu, jolloin ruusut katoaa. Yks kukka meidän suosimamme on, Maht'yrtti riemun, tuskan kuohuksissa. Se *lempi* on. Tuo kaino, loistoton, Se kasvaa tyynnä Teidän lämpösydämissä. Miss' auttaa voi se, esiin vilkahtaa, Vakaana hellä on ja vahva heikkona.