Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meistä kasvavi kananen, Ylenee ylen hyvänen, Monen miehen mielitietty, Yhen miehen varren vasta. Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Orahall' on onnen touot, Ripsellä Kalevan riistat, Ohrat päätä ottamassa, Pavut pienellä palolla.
Illalla kävelin mä kangasta pitkin, kankaalta kimpuksi kanervia kitkin. Yö oli ihana ja tuuloset nukkui, kukkaset tuoksui ja käköset kukkui. Miksi mun sydämeni synkäksi saikaan? Muistoni lensivät nuoruuden aikaan. Katselin kädessäni kankahan kukkaa impeä muistelin tuuheatukkaa. Maahan ma kanervani kaunihit heitin noinpa ma ilonikin multahan peitin.
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset, Kun yhen emosen lapset, Yhen hanhen hautelemat, Yhen sorsan suorittamat, Yhen peiposen pesemät. Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meist' on hanhi hautumassa, Meistä joutsen joutumassa, Sorsanen sorenemassa, Vesilintu vertymässä.
Jopa linnut laulelevat, Käköset kukahtelevat; Mitä linnun laulaminen, Mikä käellä kukunta? Toivon tult' on rinta täysi, Lemmen liekkiä povensa, Toivo kultansa tuloa, Armahan alenemista, Mieli muiskujen mehua, Suloisuutta suuta-saannin. Kaikki on riemu, kaikki rakkaus, Kaikki kultien kujerrus, Kaikki autuas ilonen, Taivahan tulen palanta; Missä toivo, siinä täyttö, Missä laulu, siinä vastaus.
Sai käköset kukkumahan. Yksi kukkui: lemmen, lemmen! Toinen kukkui: sulhon, sulhon! Kolmas kukkui: auvon, auvon! Kuka kukkui lemmen, lemmen! Sepä kukkui kuuta kolme Lemmettömälle tytölle, Meressä makoavalle. Kuka kukkui: sulhon, sulhon! Sepä kukkui kuusi kuuta Sulholle sulottomalle, Ikävissä istuvalle. Kuka kukkui: auvon, auvon! Se kukkui ikänsä kaiken Auvottomalle emolle, Ijän kaiken itkevälle. Näin emo sanoiksi virkki, Kuunnellessansa käkeä: »
Sitäkö sovintoa kukkuivat käköset, sitäkö linnut visertivät? Ja tämä ajatus täytti miesten miettiväin mielen: Tänne tulemme, täällä uutta Kiesusta kumarramme ja häntä hyvitämme, kotona vanhoja haltijoitamme palvelemme, pahastumasta estämme! Ei siitä toinen toiselleen virkkanut, kukin sen omana aatteenaan niin mielessään päätti ja salaisuutenaan säilyttää aikoi.
Niin mä luulin, niin mä kuulin: Kaikki kuoli jo käköset, Laululintuset katosi Suomen maasta surkeasta, Pohjolan kolkoilta periltä: Mitk' on nälkä näännyttännä, Mitkä kylmä kaatanunna, Mitkä, muuttaen tapansa, Havukoina harmajina Toinen toista raadellunna.
Tuolla mieleni menevi, Ajatukseni asuvi Ajoissa alennehissa, Päivissä paennehissa, Tuolla muisto matelevi, Tuuvitaksen tunto mulla Kesäpäivissä koreissa, Suviöissä suloisissa Pohjan kesien keralla. Aina muistossa asuvat, Aina mielessä minulla Armiaat, ihanat illat, Joina lepäsin lehoissa, Kulekselin katvehissa, Kuulin, kuinka leivo lauloi, Kuinka kukkuivat käköset.
Oli juhlivainen juhannus, kukkuivat käköset, linnut viserteli, kokot hulmusi, ja järvien takaa soi tutut laulut, ja täyttyi mieleni vanhoilla tunnelmilla, joiden valtaan taas aioin antautua, kun muistin, että ovat veljeni vierailla mailla.
Kuuhut kulki taivahalla kuusten lomitse kurkistain kansa se kasvoi kuusten alla, käköset oksilla kukkui vain. Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan, kasvoi kuuset hukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät. Kalevala.
Päivän Sana
Muut Etsivät