Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Huokasi salolla honka: "Mitä sie minusta tiedät?" Paasi vahva paukahteli: "Itse painu paatoseksi!" Tiuskutti tiainen puusta: "Lie hyvä sivulta surra!" Käärme kankaalta kähisi: "Ota itse orjan muoto!"
"Minä olen kuoleman enkeli Mikkelin kankaalta olen nuijasodan werinen haltiatar katsokaa kuin käteni werta tippuu." "Ja mitä sinä etsit täällä?" kysyi Klaus herra pian wapisten. "Hahaha! Mitä minä etsin? olen etsinyt sydäntä ja löytänyt onsia rintoja maailmassa on waan yksi sydän antakaa se minulle se sydän, jonka olette minulta ryöstäneet ja kätkeneet."
Mutta tämän pienen pesän muurahaiset eivät koskaan toisten tavaroita himoinneet eivätkä koskaan toisille muurahaisille pahaa tehneet. Sentähden he eivät osanneet muiltakaan mitään pelätä eivätkä tienneet itsellään mitään vihollisia olevan. Eikä heidän rauhaansa oltukaan häiritty. Mutta eräänä päivänä kesän ihanimman aikana kuului kummaa töminää kankaalta ja mylvintää ja kiihkeää ammuntaa.
Kerjäten täytyy meidän hakea ruokamme, väsyksissä olen myös, aivan uupumaisillani, ja ilma näkyy tulevan aina pahemmaksi.» »Niin tulee. Katsokaa, äiti, tuolla jo sataa.» Samassa ennätti heidät kova raesade, joka vähän ajan päästä muuttui vedeksi. Läpimärkinä he joutuivat viimein kankaalta pois, ja Leena sanoi: »Tuolla näkyy kartano, pyrkikäämme sinne.
»Mennään nyt jo», muistutti Martti, ja sitte lähdettiin kankaalta. Tulipa vielä muutamia saattamaan heitä rannalle asti. Torpan tytöille sanottiin sydämelliset jäähyväiset, ja sitte he läksivät torpan veneellä soutamaan. Ilta oli lämmin ja ihana, taivas kirkas, ja pieni vene kiisi nopeaan yli lahdelmien, sivutse saarten.
Ilma oli raitis, mutta sateen höyry kohosi vielä hietaiselta kankaalta, jossa kylän karjaan yhtyi pappilan paimenukon lauma. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta sen säteitä himmensi mainen sumu. Ei karjan moniäänisten kellojen kaikukaan kajahdellut pappilan kohdalla yhtä selkeästi kuin kirkkaina pouta-aamuina. Kuitenkin näytti taivas lupaavaan kaunista päivää.
Illalla kävelin mä kangasta pitkin, kankaalta kimpuksi kanervia kitkin. Yö oli ihana ja tuuloset nukkui, kukkaset tuoksui ja käköset kukkui. Miksi mun sydämeni synkäksi saikaan? Muistoni lensivät nuoruuden aikaan. Katselin kädessäni kankahan kukkaa impeä muistelin tuuheatukkaa. Maahan ma kanervani kaunihit heitin noinpa ma ilonikin multahan peitin.
Kuin kivi kallis, kalliimpi On hellä silmänluontisi; Ei kristallit, ei timantit Sen vertaiset, niin kallihit. Siis, sydämeni ruhtinas, Sen voittaja, sen valtias, On halpa sulle loistoni, Vaan ota sentään uhrini! Se muistoks olkoon minulta, Kuin hiekka kalman kankaalta. Se kanna kiehkurassasi Sen nähden, muista kultasi. Jos petän maani, mustukoon Tää timantti! niin sammukoon Myös muistoni!
Poika parka, hän vaan lyhensi kärsimyksensä silla, ja kukatiesi minä olisin tehnyt samoin, minulla kun ei ole lapsia eikä omaisia. Vaan ts! semmoista ei uskalla sanoa kun muut sitä kuulevat! Hänen mentyänsä Ellen nousi ja avasi ikkunan, nauttien ahnaasti raitista ilmaa kankaalta. Istui sitten taas ja lopetti luvunlaskunsa.
HOMSANTUU. Se vaipui kuin vaha tuleen. Katosi kuin kaste kankaalta.
Päivän Sana
Muut Etsivät