United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta amerikkalaiset ja englantilaiset ovat paljoa kärkkäämmät maustimille kuin konsanaan ranskalaiset. Meidän ruokamme on kirpeä maustimista. Oltuani vuoden Ranskassa unohdin aivan muskotin, neilikan ja pippurin maun, jota Amerikassa alituiseen saan kokea. Onhan asia selvä. Englantilaiset ja amerikkalaiset pitävät ryydeistä, ranskalaiset panevat taas suuremman arvon itse ruuan makuun.
Ensi-ateriaksi leipää kaljan kanssa, sitten kaljaa leivän kanssa, sanoi akka paljastaen puoleksi kuluneet hampaansa. Ei, ilman leikkiä, näyttäkää minulle mitä aijotte nyt syödä. Syödäkö? sanoi nauraen ukko. Kyllä ei ole ruokamme konstikas. Näytäs hänelle suotta. Akka pudisteli päätänsä. Johan nyt pitäisi meidän talonpoikaista ruokaa ruveta näyttämään.
Kapteenia oli ensin ihan mahdoton saada myöntymään esitykseeni, sillä hänellä oli jo täysi miehistö; mutta siinä hänen kanssaan hetken pakinoittuani, sain kumminkin hänen vihdoin suostumaan sillä ehdolla, että jo seuraavana yönä, jolloin laiva olisi valmis lähtemään, piiloutuisimme johonkin varmaan paikkaan laivassa ja saisimme sitten seurata ensi satamaan ilman palkkaa ja tehdä työtä ruokamme edestä.
»Ehkä herra West haluaa tänään syödä päivällisen »Elefantissa?» sanoi Edit lopettaessamme aamiaisen. »Se on meidän piirimme ravintola», selitti isä. »Kaikki ruokamme keitetään yleisissä keittiöissä, kuten jo eilen kerroin teille. Ravintolassa syödessä on ruoka vaihtelevampaa ja palveleminen huolellisempaa kuin kotona.
Katso noita kauniita petäjiä, jotka ikäänkuin toistensa kilvalla pyrkivät suorina ja uljaina korkeuteen: minkä hyödyn ne antavat ihmisille, mistä rakentaisimme huoneemme, mistä saisimme taloutemme tarvekalut, millä lämmittäisimme huoneemme, millä kypsentäisimme ruokamme, jos ei metsää olisi?" Samassa tuli näkyviin pieni metsä-lampi, joka oli aivan likellä tietä.
Elina oli laihtunut ja niin olin myös minä. Lapset anoivat leipää mitään saamatta. Ainoa ruokamme oli suola ja perunat, vaan ei niitäkään ollut tarpeeksi. En minä ole koskaan epäillyt taivaassa olevan armahtavan isän; mutta nyt minä rupesin epäilemään. Kaikki näytti niin synkeältä ja pimeältä. Minä ajattelin sinne ja tänne parempaan maahan tietä löytämättä.
Elossaan kukin erehtyy, Kun mont' on elon pulmaa; Vaan jokainen, ken viinaa myy, Se murhamies on julma. Ken viljasta viinan polttaapi, Mi ruokamme on kallis, Se muuttaa leivän myrkyksi. Ei Herra sitä sallis. Mut minä onneton niin tein; Siks kirous mua väijyy, Siks on nyt tullut osaksein Hävitys kyllä häijy. Perheeni lisäks itse mä Myös riuduin ruumiiltani, Kun otin ruokaryyppyjä Aterioidessani.
Työllä me ansaitsemme ruokamme ja vaatteemme, työmme hedelmillä voimme auttaa ihmisiä, jotka ovat hädässä ja puutteessa. Mutta neekereistä ei tehtykään tällaisia työmiehiä. He eivät koskaan saaneet penniäkään työstään, eivät itse saaneet valita toimintaansa, eivätkä saaneet mennä, mihinkä tahtoivat. He joutuivat kokonaan isäntiensä omaisuudeksi, herrojensa orjiksi.
Varmin todistus sallimuksen hyvyydestä on minun mielestäni löydettävissä kukista. Kaikki muut luonnonlahjamme, toiveemme, ruokamme, ovat ensi sijassa välttämättömiä olemisellemme. Mutta tämä ruusu on ylimääränen. Sen tuoksu ja väri ovat elämän kaunistuksia, eikä ehtoja. Hyvyys yksin antaa enemmän kuin välttämättömän, ja senvuoksi väitän, että meillä on paljon toivottavaa kukkien johdosta."
Näin voisimme menetellä, jos palvelijoita tarvitsisimme», vastasi tohtori Leete. »Mutta me emme niitä tarvitse». »Kuka sitte tekee kotona tarvittavat työt?» kysyin. »Niitä ei enää olekkaan», vastasi rouva Leete, jonka puoleen olin kääntynyt. »Vaatteemme pestään sangen halvalla yleisissä laitoksissa ja ruokamme keitetään yhteisissä keittiöissä.