United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Poika parka, hän vaan lyhensi kärsimyksensä silla, ja kukatiesi minä olisin tehnyt samoin, minulla kun ei ole lapsia eikä omaisia. Vaan ts! semmoista ei uskalla sanoa kun muut sitä kuulevat! Hänen mentyänsä Ellen nousi ja avasi ikkunan, nauttien ahnaasti raitista ilmaa kankaalta. Istui sitten taas ja lopetti luvunlaskunsa.

Turhaa oli siis enää kiusata lasta täydellisessä pimeydessä. Totuutta ei lääkäri kuitenkaan hennonnut sanoa, vaan pelastihe epämääräisillä mahdollisuuksilla, joilla herrat lääkärit sulasta säälistä tavallisesti ovat rauhoittavinansa omaisia. Kuningatar taas ei asianlaitaa ymmärtänyt eikä kukaan hänen ympäristöstänsä ottanut sanoaksensa hänelle totuutta.

Kukapa tämän maailman vaivat välttänee? Valitettavasti täytyy melkein aina poissa olevia ystäviä ja omaisia muistellessa olla varma siitä, että heitä paraikaa painaa joku huoli. Ah, kuinka minä kaipaan ilmaa. Koko talveen en ole jaksanut monta kertaa mennä ulkopuolelle oman pihan porttia.

Mitäpähän siinä maailman rannalla mietinkään taisin tehdä tyhmiä vertauksia jäästä luonnossa, jäästä ihmisten sydämissä roudasta heidän povessaan taisinpa tulla alakuloiseksikin aatella ystäviä, omaisia, jotka missä lienevät, mitä nyt juuri miettinevät joille mille päivä maita valaisee, joilta miltä jää maat peittää, veljiltä vierailla mailla niin kun katsahdin ylös huippuja kohti tuolla jäätikön takana, jonne oli aikomus tästä vielä kiivetä ja sieltä Italian luvattuun maahan silmäni luoda, niin hävinneet ovat huiput.

Kyllä se koskee kovasti, kun omaisia niin kuolee, vaan sille ei mitään voi. Minulla ei näytä olevankaan onni myötäinen; kolme vuotta sitten jäin leskeksi, ja ainoa lapsi, mikä minulla olikin, seurasi äitiänsä hautaan. Hän oli jo aikaihminen, tytär, josta minulla olisi ollut paljo apua talouden hoidossa, mutta poissa, ainiaan poissa, on minun rakas lapseni, minun Kaarina tyttäreni!"

Aika ei enää vierinyt eteenpäin vaan taaksepäin, kauas, kauas lapsuuden aikoihin asti. Paha tyttö oli lapsi taas, avuton raukka, jolla ei ollut kotia, ei omaisia. Mutta ei hän sitä surrut, sillä merimies oli luvannut viedä hänet pois aavaa merta pitkin päiväpaisteisiin maihin. Hongikko humisi niin salaperäisesti ja paha tyttö oli lapsi taas, joka pelkäsi ja haki turvaa.

Miehille ei monelle tämä lämmin eine ensinkään kelvannut; vasta sitten kun pikarin kilinä kuului pään pohjista, aukenivat silmät ja suu vetäytyi uniseen hymyyn. Aamiaisen jälkeen alkoi vieraita yksi toisensa perästä mennä kotiinsa. Kuivatun emäntää ja isäntää pyyteli Laara olemaan viimeiseksi, ne kun olivat hänelle ikäänkuin omaisia.

Minun täytyi rajoittaa menoni entistäkin pienemmiksi, lopuilla rahoillani ostin pienen elinkoron ja menetin siis koko pääomani, jonka olin aikonut jättää perinnöksi veljeni lapsille, muita omaisia kuin minulla ei ollut.

"En ole", sanoi Helena. "Viekäät minua johonki. En jaksa enään seisoaltaan". "Tuossa asun", virkkoi vaimo. Hän astui Helenan luo, otti häntä kädestä ja talutti häntä kotiin. "Saanko kysyä, mistä vieras on ja nimen", virkkoi vaimonpuoli. "Kaiketi omaisenne ovat levottomat, kun ei teistä ala kuulua mitään". "Minulla ei ole omaisia", virkkoi kuumeellisella innolla Helena. "Eikö ole?

Täällä maalla elääkin hän vallan yksin lukuunottamatta muutamia köyhiä omaisia, joita hänelläkin nousukkaana oli ja jotka täällä vapaasti nauttivat hänen sukulaisrakkaudestansa.