Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Vaelsi impi hurja tuosta, näki suon keskellä hän kaistan maata kovaa, asumatonta, auran käymätöntä. Jäi sinne, välttääksensä ihmisseuraa, hän orjineen ja taikatemppuinensa ja eli siellä, siks kuin kuolo saapui. Inehmot, jotka ympärillä hajan asuivat, kokoutuivat paikkaan, minkä suomuuri turvas joka suunnan saartain.
Mut kuolo sun runkoa kalvaa, Syö juuresi hiljalleen, Ja tähtesi häipyy, häipyy Niin varmaan ja vitkalleen. En huoli mä kulkea tuolla Mun vanhassa metsässäin, Eron hetki on tullut meille, Sen tunnen, sen vasta mä näin. On metsäni lempeä vielä, Myös hertas ja hellä se on, Mun ääneni vaan ei soinnu Tuon metsän laulelohon.
Vaiti katson väikevesiin, Kisaa aaltoin kirmaavain; Hiljaa tunteet pyrkii esiin, Jotka kätkin rintahain. Viehtäin viittoo laineen läike Syvyyteen mua loistollaan; Mut sun tunnen, päällä väike, Alla yö ja kuolo vaan. Päällä viehkeet, oikut alla, Niin on lemmitylläkin! Hänkin mielell' armahalla Hymyy suin niin suloisin.
Tuo siis on hän, niin kuninkaani muoto Kuin himo kunnian on kunniata Ja valtaa väkivalta. Tuo siis poika Klaus Flemingin, sen ainoan, mi mulle Voi vetää vertoja, tuon uskaliaan Ja lujan, ankaran kuin minä itse, Ja jota vihaan jälkeen kuolemankin. Niin helpoks onnen aikaan tuntui kuolo. Nyt, sydän, kaikk' kuin kadotit sä, kuinka Viel' elämästä kuiskata voi toivo!
Suuri suokohon Jumala Suuren herran haltiana Aina olla onnellisen. Karaitkohon kuolo kauvas Kelpo keisarin parista, Kelpo herran kartanoista. Tulkohon tulinen miekka, Joka surmoa sysääpi, Kauvas kuolon karkottaapi Keisarinnamme ko'ista, Suvun suuren säilyttääpi, Ijän pitkäksi pitääpi.
Ja poikanen laulavi lauluaan niin vienon-soipoa, sorjaa, miten kuinka jos kauniit on kukkaset maan, ne kuolo kuitenkin korjaa, mut tummanpa Tuonelan laineilla siell' lumpehet valkeat päilyy; ken siellä kohtaapi kultansa, sen kukkaset ijäti säilyy. Varo poikanen! Joki eessä lie! Käy airoillen! Jo virta vie!
Laatkaa vihdoin juoksemasta Ja taistelkatte niinkuin kelpo urhot Ja kunnon soturit! Se hylkiö. Jok' kotimaansa pettää tänään! Miehet Seisahtukatte! Häpeällinen On kuolo pakenevan pelkurin Ja haava selässä on rumempi Kuin orjan häpymerkki! Ylevä Sen sijaan ompi sankar-kuolema! Eteenpäin veikot! Mua seuratkaa! Voi häväistystä! Pakenivat jälleen! Ma olen sua hakenut.
Olemme vieraat toisillemme, vennot, niin että usein Sua pelkään, oi, kun kuulen äänes, tunnen sormes hennot, nään armautes, min Aphrodite loi, tai silmäis syvän taivaan tähtilennot, nuo ukonvaajat, jotka vasamoi minulle rangaistusta uhkaavinta tai elon arpaa, jonk' on kuolo hinta.
"Minä näin hänen kaatuvan, ja taistelin hänen vieressänsä." "Sotamiehen kuolo on nyt paras osa meille kaikille. Minua ilahuttaa, ettei hän joutunut vangiksi. Missä Medad, Ithamar ovat?" "Paenneet Egyptiin." "Meillä ei ole minkäänlaista armeijaa siis." "Ei minkäänlaista paitsi vartiakuntanne täällä." "He ovat kyllin voimakkaat karavaneja ryöstämään. Honain, sanoitte te, suosiossa?"
Ja ideaalein tähtimaailmaan Hänt' impi Beatricen lailla johtaa. Vaan rakkaus jos epätoivoks raukee Ja toivo häviää kuin kangastus: Maan kaiken silloin kuihtuu kukoistus Maailma kolkoks erämaaksi aukee. Ja missä äsken maa ja taivas valvoi, Siell' asuu häviö ja hiutumus, Ei tuskaa lievittänyt valitus, Vaan hengen jänttä mykkä kuolo kalvoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät