United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma taistella tahdon, tahdon Ja onneni luoda näin. Ei askelta syrjään, ei taakse, Vaan suorahan vain eespäin! Ja tulkohon tuuli ja myrsky Ja tulkohon hornan sää, Niin pystössä sentään heiluu Tään Pohjolan poi'an pää! En itke, ei itku auta, En huoliain huuda, en. Mä taistella tahdon ja voittaa Tai kaatua taistellen! TUULI LEHTI
Mutta aamull' alkaa asekiista, tapa toinen silloin tulkohon! Kuka tahtoo, olkoon ajoriista, Hurtti kyllän saanut on hävettää jo häntä alkaa nyt, ettei aikaa ennen väsynyt. Ukon ei tee enää mieli juosta, hänpä keinon keksi vanhoillaan: selvin pääsy pälkähästä tuosta seistä paikallansa vaan; ken sen tempun oikein oivaltaa, jättää juoksemiset kaikki saa.»
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Tuosta tulkohon karinen, salasaari kasvakohon, johon juosta Pohjan purren, satahangan halkiella meren myrskyn hiertimessä, lainehen rapa'imessa!" Se siitä kariksi kasvoi, loihe luo'oksi merehen, itähän pitemmin puolin, poikkipuolin pohjosehen. Tulla puikki Pohjan pursi, halki aallon hakkoavi: jopa joutuvi karille, puuttui luotohon lujasti.
Tosin järjeltään ei lie mun verrat Nuo maisterit, kirjurit, kirkkoherrat: Ei tuntoni niin näin arkana väiky, En helvetin hiittä ja tulta säiky; Siks' rintani riemun äänt' ei kuule, En mitään tietäväni mä luule; En kehu voivani parannella Ma muit', en sieluja opastella. Eik' onni mulle tavaraa Oo suonut, mailman kunniaa. Näin tulkohon enää koira aikaan!
Tulkohon taistelo höyryävä, Nälkä ja kuolema kirvelevä: Jään minä elohon urhojen kanssa, Muistojen rihmaan loistelemaan, Kunnian kukkia kantavi kansa Hautani kumpua kaunistamaan. HANNU. Nä'en kyllä, ettei päätä, mutta sydän On nuorukaisen elon ohjaksissa.
Silloin, silloin tunsivat he, että: "Täss' olla meidän mieluist' op ja kaikki suotuisaa; vaikk' onni mikä tulkohon, meill' isänmaa on verraton. Mit oisi maassa armaampaa, mit oisi kalliimpaa? Ja tässä, täss' on tämä maa, sen näkee silmämme; me kättä voimme ojentaa ja vettä, rantaa osoittaa, ja sanoa: kas tuoss' on se, maa armas isäimme!"
Et aavista sinä leyhkien leikiten, Kuiskeessa perhon, kastehen suudellen, Kuink' ystäväin sulo suosio kohta haihtuu, Ja murhekyyneliin ilo vielä vaihtuu. Oi, miks' tuo "tulkohon" Kaikkivaltiaan Ei suonut onnes kukkia ainiaan? Miks' ei ole päivä kaunis niinkuin aamu? Miks' aina ei sua hurmaa onnen haamu? Hymyile vaan, sinä pikku viaton!
Kun sota laaksoissamme soi, ja halla näläntuskan toi, ken mittasi sen hurmehen ja kärsimykset sen? Täss' on sen veri virrannut hyväksi meidänkin, täss' ilon on nauttinut ja tässä huoliaan huokaillut se kansa, jolle muinahin kuormamme pantihin. Tääll' olo meill' on verraton ja kalkki suotuisaa; vaikk' onni mikä tulkohon, maa, isänmaa se meillä on. Mi maailmass' on armaampaa ja mikä kalliimpaa?
Jo hukkukoon huomenna taivas ja maa, Kun siksi vaan juoda ja riemuita saa. On joutuva viimeinkin kuoleman yö: Se pullomme kaataa ja pirstoiksi lyö, Se pois meidät kantaapi riemuista maan. Ei peljätä tarvis. Se tulkohon vaan! Kyll' lienevät kuivia Tuonelan maat, Ja viiniä turhaan ehk' etsiä saat; Mut muistaa jos voinee: nyt riemuisna juo! Ja muistosi sielläkin riemuja luo. Sua lemmin.
Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo, Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku. BANQUO. Uus arvo ompi niinkuin vieras puku; Sopivaks vasta tottumus sen tekee. No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki, Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki. BANQUO. Me teitä odotamme, jalo Macbeth. MACBETH. Oi, anteeks! Unhotettuj' asioita Ajuni raskas hautoo.