United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tästä täytyisi jokaisen Ajatella aikaisemmin, Jotta surma joutununna, Kuolo kumma kutsuttuna Onpi ihmisen osaksi, Ruohon lailla laitettuna. Niinkuin syksy niitteleepi, Elot, hyvät heitteleepi, Niin on herra heittelevä, Luoja kaikki kaateleva Ihmisetkin ilman alla Kuolon kourilla kovilla.
Ketolan vanha Markku alotti sitte vapisevalla äänellä lähtövirren ja vähitellen muittenkin siihen yhdyttyä kohosi voimakkain sävelin korkeuteen: Sä kuolo viet mun elämään juur' Herran tykö ijäiseen; mun Kristus puhdist' synneistän', siis korjaa, Herra, sieluisen!
Ne oli tehty portaaks onnelaan, Mut impileskenä nyt kuolla saan. Käy, eukko, morsiusvuoteheni laita: Ei Romeo, vaan kuolo mun saa naida! IMETT
Niin kerran aamulla armaimmalla tuli miehet oudot, soi aavalta huudot ja airojen soudot, näki kansa sen mielellä arastuvalla, tarun täyttyvän luuli, esivanhemmilta min kerran he kuuli. Tuli uskonto uus, tuli jumalat uudet, mut julmat, kovat kuin kansan poljetun kohtalot ovat, tuli sorto ja sortajan armottomuudet ja raakuus ja rauta ja orjuus ja kurjuus ja kuolo ja hauta.
On heitä mennyt monen monta tuonne ylintä ystävää ja tuttavaa, min muistuu mieleen joka kasvonjuonne, min piirteet tuntee kaikki kansa, maa, niin monta, jonka kunto, kirkas luonne viel' elonpäiviämme kirkastaa, myös niitä, jotka kuolo vaati varhain, mut joista riemu nyt on tähtitarhain.
Aatos vuoroon seisahtuvi heillä, Vuoroon vallatonna kauvas väikkyy, Väikkyy tunteen tuottamilla teillä, Tai myös aallokossa lemmen läikkyy Sen he tuntee vain, ett' aina, aina Sylitysten ois he autuaina. Maailmassa tässä, Ihmis-elämässä Lemmen valta varmaan suurin on. Vaan memento mori! kuolo uhkaa, Lemmenkinpä voittaa kuolon valta Ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa, Pelkkä laina kaiken tuottajalta!
Vain muutamissa korkeimmilla paikoilla olevissa taloissa paloivat ikkunat, paloivat hurjasti ikäänkuin jonakin hehkuvan rakkauden ja epätoivon merkkinä laskeutuvalle auringolle. Kaupungissa soivat kirkonkellot. Keskellä kiireistä työpäivää, kuin kaikki ovat päivätyössään kiinni, kaikuu äkkiä tämä raskasmielinen sävel ja julistaa, että kuolo taas on vieraillut jossain kodissa.
Loimehen luon näin sinut kintaalle urhoni tuon: silkki on siipi, kuin tulta kyntten on kulta! Siivet sä sait, Freija, ja ilmojen halki sa hait pohjat ja etelät varmaan jäljessä armaan. Haukka, jos suot siipesi mulle, ei kannata nuot, Yhdet on siivet, jotk' kantaa, kuolo ne antaa. Olallein näin istu sa, silmäten aavoille päin. Oi, miten mielemme halaa, eipä hän palaa!
On kyllä urho moni kaatununna, Vaan josko kuolo käden puututti, Jos kohta sydän sykkimästä lakkas, On henki kumppaneissa virkeillä, Ja kädet terveet kaksoisvoiman saavat Ja kaksoistarmon rinnat lämpimät.
Viel' aika tulee parempi, Sen tulla täytyykin, Jot' anoo kansa harrasna Suin sadointuhansin. Tai tulee kuolo verraton, Jos tulla täytyy sen, Jolloinka hautajaisissa Maa kaikk' on hurmeinen. Ja haudallen tään heimomme Kaikk' kansat saapuvat, Ja kyyneleitä vuodattaa Murheesta miljoonat. Järkähtämättä palvellos, Magyari, maatasi! Se kantoi sun, ja sortuissaan Poveens' sun kätkevi.