Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Sai aina nähdä uutta ja kuulla uutta, ei mikään ennättänyt vanhentua, ennenkuin se jo siirtyi syrjään ja sijaan tuli jotain muuta. Sitten olivat ihmisetkin siellä paljon vilkkaampia, ei niin jörömäisen totisia ja pannukaakkumaisia kuin pikkukaupunkilaiset. Hän oli saanut koko joukon uusia tuttavuuksia, mutta niistä hän kertoisi tuonnempana. Nyt ensin suuri, suuri salaisuus!
"Eihän", sa sanoit, "hämähäkit ole ihmisiä pahemmat, tekeväthän ihmisetkin verkkoja vaikk'eivät voi tehdä näin konstillisia ja nauttivathan hekin saalistansa, kun saavat. Mitä pahaa siis hämähäkit ovat tehneet, että niitä vihataan?" Jäin sulle silloin velkaa hämähäkin historian. Suoritettakoon velka nyt.
Tästä täytyisi jokaisen Ajatella aikaisemmin, Jotta surma joutununna, Kuolo kumma kutsuttuna Onpi ihmisen osaksi, Ruohon lailla laitettuna. Niinkuin syksy niitteleepi, Elot, hyvät heitteleepi, Niin on herra heittelevä, Luoja kaikki kaateleva Ihmisetkin ilman alla Kuolon kourilla kovilla.
«No, silloinhan eukko tulee onnelliseksi! Hän on vähäsen ärtyisellä tuulella välistä, mutta kahvipidot ja pienet lahjat aina sovittavat hänet kaiken maailman kanssa, ja tänään hän saa molempia!» «Ja miten hyvin tämä lietsoo! Sillä voi saada märimmätkin puut palamaan! näettekö miten pöly lentää sen edessä!» «Uh! Sehän voi lietsoa ihmisetkin pois tieltään!» lausui Gabrielle nauraen.
Pakana oli tottunut uskomaan, että jumalat elivät mailmassa, että he olivat saaneet inhimilliset muodot, että heillä oli inhimillisiä intohimoja, tekivät työtä ja saivat tuta onnettomuutta kuten ihmisetkin. Eikö Alkmenen poika, jonka alttarit lukuisissa kaupungeissa suitsuivat pyhää vihkisavua, ollut sankaritöitään suorittanut ihmiskunnan parhaaksi?
Eevastiina yltyi itkemään ja valitti: No mikä hänet nyt piti villitäkin menemään sinne järvelle... Ja eivätkö nuo ihmisetkin nyt voisi pitää noita veneitään ja muita ryllyitään kotonaan, jotta eivät olisi viattomien lasten turmiona ja paulana. Niin jatkui. Viimein heltyi Antti Juhana ja arveli: Eipä sitä tiedä vaikka olisivatkin vielä elossa... Kun olisi kylänväen avulla ensin etsiä metsästä.
Mutta yhä vain nousemistaan nousi ja rupesi tuntumaan siltä, että nyt ollaan ilmassa eikä maassa. Edessä kävelevät ihmisetkin näyttivät pienemmiltä kuin tavalliset ihmiset.
Ystävälliset, kohteliaat ihmisetkin teeskentelemättömine puheineen, miehet leveäreunainen hattu päässä, pitkä palttinanuttu yllä, vaimot pitkään liiviin, kyynäränpituisiin leveisin silkkinauhoihin ja ahtaasen myssyyn puettuina nämäkin juohduttivat hänelle kotimaata paremmin mieleen kuin tähän saakka mikään kymmenenä viime vuotena näkemistään monilukuisista kansakunnista.
SERVILIUS. Jumalat, oi! TITUS. Tuo vastaus ei kelpaa. Servilius, auta! Herra! Hyvä herra! TIMON. Haa! Tienkö multa ovenikin sulkee? Olinko vapaa? Taloniko mulle Nyt vihollisen kahle on tai tyrmä? Se huone, jossa juhlin, nytkö tarjoo, Kuin ihmisetkin, rautapoven mulle? LUCULLUKSEN PALVELIJA. Nyt, joutuun, Titus! TITUS. Tass' oisi minun laskuni. LUCULLUKSEN PALVELIJA. Ja minun.
Kauan ei Maaria joutunut lohduttamaan Niiniä, ennenkuin komeat vaunut ajoivat pihaan. Niemen Marttiini siinä oli perheinensä. Marttiini itse oli ennen ollut kauppiaana pienessä merikaupungissa, jossa hän tervan myynnistä oli tullut rikkaaksi. Hän ei muusta tietänyt kuin rahasta. Rahan mukaan hän ihmisetkin punnitsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät