Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Mutta olen minä kuitenkin varma siitä, että hänellä oli salainen, hyvin, hyvin salainen haaveensa kerran maailmassa päästä pääkaupunkiin, ja saattaahan olla mahdollista, että hän tämän toiveensa toteuttajaksi ajatteli jotakuta niistä miehistä, joilla oli valta ja virat ja joille hän oli niin monta palvelusta tehnyt.
Yllään ei hänellä ollut muuta kuin paita ja housut. Lakkinsa ja toverini takin oli hän saimme sittemmin tietää vienyt kirkonkylän salakapakoitsijalle viinan pantiksi. Istuimme iltahämärässä ja toivottelimme itsellemme ja toisillemme mitä parasta voimme ajatella. Kullakin oli omat haaveensa siitä, miksi hänen olisi pitänyt tulla.
Minä tahtoisin, hymähti Söderling ... hymähti, niinkuin olisi ollut vain leikki kysymyksessä, mutta lausui samalla, ääni hiukan vavahtaen, hartaimman haaveensa.... Minä tahtoisin semmoiset verkot, jotka eivät koskaan repeisi, ja semmoisen venheen, joka ei koskaan lahoisi. Tietysti, ettei tarvitseisi talvella pannaksesi tikkua ristiin, ei paikataksesi eikä korjataksesi! Kullakin omat ilonsa.
Hän asettuu v. 1896 asumaan Pariisiin, missä hänen vaiteliaisuutensa ja keskiaikaiset haaveensa herättivät ensin kummastusta ja sitten kunnioitusta hänen kirjailijatovereissaan. Maeterlinckin jäykkä, taipumaton pyrkimys esti häntä muuttumasta Pariisissa pariisilaiseksi perhoseksi.
Yhä nousevi hän, ikimiettehen mies, ei lannista hänt' elon ankaran ies, ei häälytä häntä se kuoleman kuoro, hän tuntee, on hällä nyt voittajan vuoro, halu hällä on hehkuva, sammumaton, hän pyrkivi aatteensa aurinkohon, hän murtavi allensa maalliset lait, hän tuntonsa tuskille huutavi: vait! hän käy yli hellimmän armaimpansa, jo loitolle jäi koti, ystävät, kansa, nyt lempensä ruusut hän murskaksi astuu, nyt jalkansa orpojen kyynelin kastuu, hänet tyhjyys jo ympäri vyöttävi, raastaa, ei kauhua kammo, ei säiky hän saastaa, hän polvia myöten jo polkevi lokaa, kuin kukkia orjantappura-okaa, pois kaikkosi ammoin jo kauneus lauha, ovat outoja rakkaus, onni ja rauha, ei tunne hän autuutta tuokion hempeän, käsi kosketa häntä ei lapsosen lempeän, on kielletty hält' ilo kiitävän hetken, lepo hällä on päässä vain päätetyn retken, hän riemunsa raiskaa, hän haaveensa hautaa, hänen tahtonsa on vain tulta ja rautaa, kuin kuolo hän käy, kuin miekka hän murhaa, tiell' aatteensa tuon hälle kaikki on turhaa, jo allansa rauniot sortuvat ryskää, hän käy, missä pilvet ja ukkonen jyskää, hänen mielensä on kuni autio yö, min halki vain kaikkeus-aattehet lyö, sydänhaavoista itse hän vuotaa jo verta, hän tahtovi korkeimman kohdata kerta, hänen tahtonsa taivaan jo portteja ratkoo, hän teljet ne seitsemänkertaiset katkoo, hän askelin mittaa jo määrättömyyttä, käsin koskee hän kohta jo äärettömyyttä, on hällä jo kourassa kuolottomuus, sen eess' yhä ilkkuva uudin on uus, hän syöksyy, hän ryntää, hän kaatuu, hän voittaa, hänen yllänsä korkea aurinko koittaa.
Monen mielestä olisi hänen pitänyt ijäti pysyä sellaisena, jos hänen mieli olla uskollinen alkuaan niin hienolle, haaveelliselle luonteelleen. Mutta juuri sepä onkin J.H. Erkon suuruus, että hän uskalsi murtaa haaveensa, missä ne eivät vastanneet hänen tajuamaansa todellisuutta, ja etsiä aina uusia, aina voimakkaampia elämän-arvoja runsaan runoutensa ja kauas kiitävien unelmiensa esineiksi.
Ja siihen ne saivat taas pitkiksi ajoiksi jäädä hänen haaveensa menneistä iloista ja hauskuuden päivistä. Jahah! Joo! Kyllähän täällä on hauska, täällä maalla. Sehän täytyy tunnustaa, että täällä on hauskaa. Niin rauhallista, niin ihmeen rauhallista, ettei kuulu kuin oma haukotus.
Hän katsoo mahdottomaksi, että se, mikä on niin suurenmoista, voisi kehottaa ketään pienentämään itseään. Hän tahtoisi tietää, eikö hetki jo ole tullut, jolloin hänen tulisi asettaa tarkemman tutkimuksen alaiseksi omat perusaatteensa, varmuutensa ja haaveensa. Toistan sen vielä kerran: hän ei aio luopua inhimillisestä ihanteestaan.
Kirkkaalta taivaalta tuleva salama oli iskenyt pirstaleiksi hänen vereksen onnensa, kaikki hänen kunnianhimoiset haaveensa vaakunasta ja kannuksista olivat hälvenneet kuin akanat tuuleen. Isän tahtoa on noudattaminen, jatkoi kuningas totisesti. Sitä aatelista nimeä, jonka aioin sinulle antaa, et voi enää saada.
Minä en ole enää hänen lehtensä ihailijoita. Mutta kun ajattelen, että hänen haaveensa olisivat olleet turhat, niin täytyy kuitenkin tunnustaa, että se Teotorin itsensä vuoksi olisi minua säälittänyt. MIT
Päivän Sana
Muut Etsivät