United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näitä aseita pidimme aina mukanamme, koska olimme heti huomanneet metsässä eläimiä olevan. Pordy, joka oli eräästä putki-kasvista edellisenä päivänä tehnyt itselleen torven, koitteli nyt sen käytännöllisyyttä, törähyttäen sillä muutamia kertoja, niin että metsä kajahti, kutsuakseen muitakin tovereitamme saalista asunnollemme kantamaan.
Sillä luulipa moni pienoinen, että tuomion hetki oli tullut, koska tulessa uiskentelivat maa ja taivas, koska leimahteli, sälähteli, ja koska kauas kiiriskeli kamoittava jyrinä, koska satoi ankarasti ja metsä murheisesti kohisi. Juhani, huomattuansa eukkojen toimen, koroitti vaan aina kirouksensa mahdin, mutta koroittivatpa naisetkin rukouksensa äänen.
Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko metsä laivoja.
Neljästoista runo Siitä lieto Lemminkäinen arveli, ajattelihe, kulle syylle sylveäisi, kulle laskisi laulle: heittäisikö Hiien hirvet, itse kulkisi kotihin, vai vielä yritteleisi, hiihteleisi hiljallehen mieliksi metsän emännän, salon impien iloksi. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen! Tee nyt mulle suorat sukset, kepeäiset kalhuttimet, joilla hiihteä hivitän poikki soien, poikki maien, hiihän kohti Hiien maita, poikki Pohjan kankahista Hiien hirven käytäville, poropeuran polkemille! "Lähen nyt miehistä metsälle, urohista ulkotöille Tapiolan tietä myöten, Tapion talojen kautta. Terve, vuoret, terve, vaarat, terve, kuusikot kumeat, terve, haavikot haleat, terve, tervehyttäjänne! "Miesty, metsä, kostu, korpi, taivu, ainoinen Tapio! Saata miestä saarekselle, sille kummulle kuleta, jost' on saalis saatavana, erän toimi tuotavana! "Nyyrikki, Tapion poika, mies puhas, punakypärä! Veistä pilkut pitkin maita, rastit vaaroihin rakenna, jotta tunnen, tuhma, käyä, äkkiouto, tien osoan etsiessäni ereä, antia anellessani! "Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis! Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan miehen etsivän etehen, anelijan askelille! "Ota kultaiset avaimet renkahalta reieltäsi, aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta minun pyytöpäivinäni, eränetso-aikoinani! "Kunp' on et kehanne itse, niin on pistä piikojasi, pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita! Et emäntä lienekänä, jos et piikoa pitäne, sata piikoa pitäne, tuhat käskyn kuulijata, karjan kaiken kaitsijata, viitsijätä viljan kaiken. "Metsän piika pikkarainen, simasuu Tapion neiti! Soitellos metinen pilli, simapilli piiperoita korvallen ehon emännän, mieluisan metsän emännän, jotta kuulisi välehen, nousisi makoamasta, kun ei kuule kumminkana, ei hava'a harvoinkana, vaikka ainoisin anelen, kielen kullan kuikuttelen!" Siinä lieto Lemminkäinen ajan kaiken annitoinna hiihti soita, hiihti maita, hiihti korpia kovia, Jumalan sysimäkiä, Hiien hiilikankahia. Hiihti päivän, hiihti toisen. Jo päivänä kolmantena meni suurelle mäelle, nousi suurelle kivelle, loi silmänsä luotehesen, poikki soien pohjosehen: Tapion talot näkyivät, ukset kulta kuumottivat poikki suosta, pohjosesta, alta vaaran, varvikosta. Tuop' on lieto Lemminkäinen heti luoksi luontelihe, lähelle lähentelihe, alle ikkunan Tapion. Kuuristihe katsomahan kuuennesta ikkunasta: siellä antajat asuivat ja viruivat viljan eukot aivan arkivaattehissa, ryysyissä ryvennehissä. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Mintähen, metsän emäntä, asut arkivaattehissa, riihiryysyissä rypeät, kovin musta muo'oltasi, katsannaltasi kamala, ilkeä imertimiltä, rungolta ruman näköinen? "Kun ennen kävin metsässä, kolm' oli linnoa metsässä: yksi puinen, toinen luinen, kolmansi kivinen linna; kuus' oli kultaikkunoa kunki linnan kulmanteella. Katsahin sisähän noista seinän alla seistessäni: Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, Tellervo, Tapion neiti, kanssa muu Tapion kansa, kaikki kullassa kuhisi, hopeassa horjeksihe. Itsensä metsän emännän, ehtoisan metsän emännän, käet oli kullankäärehissä, sormet kullansormuksissa, pää kullanpätinehissä, tukat kullansuortuvissa, korvat kullankoltuskoissa, kaula helmissä hyvissä. "Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori! Heitä poies heinäkengät, kaskivirsusi karista, riisu riihiryökälehet, arkipaitasi alenna! Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite minun metsipäivinäni, eränetso-aikoinani! Ikävä minun tulevi, ikävä tulettelevi tätä tyhjänä-oloa, ajan kaiken annituutta, kun et anna aioinkana, harvoinkana hoivauta. Ikävä ilotoin ilta, pitkä päivä saalihitoin. "Metsän ukko halliparta, havuhattu, naavaturkki! Pane nyt metsät palttinoihin, salot verkahan vetäise, haavat kaikki haljakkoihin, lepät lempivaattehisin! Hope'ihin hongat laita, kuuset kultihin rakenna, vanhat hongat vaskivöille, petäjät hopeavöille, koivut kultakukkasihin, kannot kultakalkkaroihin! Pane, kuinp' on muinaiselta, parempina päivinäsi: kuuna paistoi kuusen oksat, päivänä petäjän latvat, metsä haiskahti me'elle, simalle salo sininen, ahovieret viertehelle, suovieret sulalle voille. "Metsän tyttö, mielineiti, Tuulikki, tytär Tapion! Aja vilja vieremille, auke'immille ahoille! Kun lie jäykkä juoksullehen eli laiska laukallehen, ota vitsa viiakosta, koivu korven notkelmosta, jolla kutkutat kuvetta sekä kaivat kainaloita! Anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä, miehen etsivän etehen, aina käyvän askelille! "Kun vilja uralle saapi, tupita uroa myöten! Pane kaksi kämmentäsi kahen puolen kaiteheksi, jottei vilja vieprahtaisi, tiepuolehen poikeltaisi! Josp' on vilja vieprahtavi, tiepuolehen poikeltavi, tielle korvista kohenna, saata sarvista uralle! "Hako on tiellä poikkipuolin: sepä syrjähän syseä; puita maalla matkallansa: ne on katkaise kaheksi! "Aita vastahan tulevi: kaa'a aita kallellehen viieltä vitsasväliltä, seitsemältä seipähältä! "Joki joutuvi etehen, puro tielle poikkipuolin: silkki sillaksi sivalla, punaverka portahaksi! Saata poikki salmistaki, vetele vesien poikki, poikki Pohjolan joesta, yli kosken kuohuloista! "Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, metsän ukko halliparta, metsän kultainen kuningas! Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä! Tule jo kullan muuttelohon, hopean vajehtelohon! Minun on kullat kuun-ikuiset, päivän-polviset hopeat, käeten soasta käymät, uhotellen tappelosta; ne kuluvat kukkarossa, tummentuvat tuhniossa, kun ei oo kullan muuttajata, hopean vajehtajata." Niinp' on lieto Lemminkäinen viikon hiihteä hivutti, lauloi virret viian päässä, kolmet korven kainalossa: miellytti metsän emännän, itsenki metsän isännän, ihastutti immet kaikki, taivutti Tapion neiet. Juoksuttivat, jou'uttivat Hiien hirven kätköstänsä, takoa Tapion vaaran, Hiien linnan liepehiltä miehen etsijän etehen, sanelijan saataville. Itse lieto Lemminkäinen jopa lämsänsä lähetti Hiien hirven hartioille, kaulalle kamelivarsan, jottei potkinut pahasti selkeä silittäessä. Siitä lieto Lemminkäinen itse tuon sanoiksi virkki: "Salon herra, maan isäntä, kaunis kankahan eläjä! Mielikki, metsän emäntä, metsän armas antimuori! Tule nyt kullat ottamahan, hopeat valitsemahan! Pane maalle palttinasi, lempiliinasi levitä alle kullan kuumottavan, alle huohtavan hopean, tuon on maahan tippumatta, rikkoihin rivestymättä!" Läksi siitä Pohjolahan; sanoi tuonne tultuansa: "Jo nyt hiihin Hiien hirven Hiien peltojen periltä. Anna, akka, tyttöäsi, mulle nuorta morsianta!" Louhi, Pohjolan emäntä, tuop' on tuohon vastaeli: "
Kun metsä huokuu, humisee, Mies rannall' usein käyskelee Ja korvansa hän alas painaa: Niin silloin soitto heloisa Purosen pienen rinnasta Suo hälle toivon, lohdun lainaa. Mies lastensa luo kiiruhtaa, Ja vaimo heille valmistaa Nyt suurusviljan viimeisensä. Kun viel' on tuulta, tuiskua, Niin sekoittaa hän pettua. Jos joutuis kevät lämpöinensä!
Mitäpäs muuta kuin että asia on ollut olemassa. Eikö tosiaankin kumma kuin luontokin, metsä voipi kärsiä ihmisien pahuuden tähden?
Osa poistui jo kappaleen matkaa metsään, mutta näkyivät aristelevan: metsä kun oli synkkä ja pimeä ja miehisiä miehiähän ne lienevät vahditkin... Kuka tietää, mistä pensaasta isku tulee... »No näitkö sinä niitä?» kysyi Kuivasen Ella Esalta, joka parhaillaan sitoi ratsuaan puuhun. »Näin. Niitä oli kuin hiiriä mun ympärilläni, mutta lakosivat kahden puolen, ei uskaltanut yksikään kiinni yrittääkään.
Kuulit Suomen kalleutta käkösenkin kukkuvan, Kuulit Suomen suloisuutta kukkastenkin kuiskivan, Suomen hengen tuoreutta metsä raitis tuoksusi, Suomen kansan kestävyyttä hongat huojui, kertasi. Täältä näit sä sinerväiset selät, järvet, lahdelmat, Täältä kuulit paimenpoian torvenhuudot, laulelmat, Täällä kait sä mointa maata lempiväsi vannoit myös, Vannoit kaiken kansallemme uhraavasi päivätyös.
"Se on meidän kotimetsämme", sanoi Mikkel. "En minä näe mitään metsää", vakuutin minä. "Ettekö näe siellä semmoista tupsua", sanoi Mikkel kummastellen. Niin vähäpätöinen oli metsä, että sitä todellakin voi verrata tupsuun, mutta vielä pahempi oli että tämä "kotimetsä" ei kuulunut Astshagulille vaan eräälle venäläiselle kylälle.
Roosan lemmikkipaikka oli lähellä varjokäytävän päätä, missä metsä oikealle ja vasemmalle hevosenkengänmuotoisesti erosi, jättääkseen tilaa hiukan viettävälle nurmikolle, jonka toisella puolen oli aukea, tasainen keto.