United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän älysi myöskin, että se oli oleva hänen viimeisensä, ja ettei hänen miehensä enää milloinkaan semmoisesta syystä tarvinnut kaivata häntä teepöydässä eikä milloinkaan enää mennä juomaan teetänsä klubiin. Mutta Ernstin piti vielä kerran sopia hänen romaaninsa, tuon pahantekijän kanssa.
Tuossa loihe laulamahan, lauloi kerran viimeisensä: lauloi vaskisen venehen, kuparisen umpipurren. Itse istuvi perähän, läksi selvälle selälle.
Mutta hänen unelmansa oli lyhyt; hiipien ja kavalana tuli kuume ja heitti hänet tautivuoteelle. Hän ontui aivan haudan partaalle, ja ainoastaan vaikea, vaarallinen leikkaus pelasti hänen henkensä. Kun hän monta kuukautta kärsittyään nousi tautivuoteelta, jonka hän luuli ja vieläpä toivoikin olevan viimeisensä, oli hänen ruumiinsa kuin varjo ja hänen sielunsa vaipunut synkkään mietiskelyyn.
Kurja onneton! sanoi hän tuolle nuorelle miehelle, joka Buckingham'in kuoltua oli saanut takaisin levollisuutensa ja kylmäverisyytensä; kurja onneton, mitä olet tehnyt? Olen kostanut puolestani, sanoi hän. Puolestasi! vastasi parooni. Sano ennemmin että olet ollut tuon helvetillisen naisen välikappaleena; mutta sen vannon, tämä rikos on oleva hänen viimeisensä.
Aisti-ilon hän oli tuntenut, antaumuksen hekkuman ja joskus myös pisaran naisellista hellyyttä niitä kohtaan, jotka tuon olivat hänelle tuottaneet. Mutta rakastanut? Ei milloinkaan. Hän oli itse siitä vuorenvarma nyt. Ja tiesi, ettei hän koskaan elämässään tulisi enää ketään toista ihmistä niin rakastamaan. Hänen ensi lempensä se oli. Ja oli oleva hänen viimeisensä.
"Sitä en tiedä", selitti Juhani. "Mutta terveisiä lähettäessään hän oli maininnut, että ne voivat olla hänen viimeisensä. Isälle oli lisäksi pyyntö tulla heti hänen luokseen. Hänellä olisi paljon puhumista." "No mitä isäsi?" kysyi Iisakki vilkkaammin. "Viime yönä isä läksi ja käski tänne viemään Kero-Pietin terveiset." Juhani oli istunut penkille ja pyyhki hikeä otsaltaan.
Silloin suli kreivin sanaton suru kyyneliksi, sillä Bertan kertomus ja varsinkin Genoveevan kirje olivat parhain todistus tämän uskollisuudesta. Hän itki niin rajusti, että hänen kasvonsa vääntyivät ja Genoveevan kirje kostui kyynelistä. Hänen rinnastaan tunki monta niin raskasta huokausta kuin olisivat ne olleet hänen viimeisensä: »Voi, Genoveeva, että saatoinkin sinut surmauttaa!
»Ja monta kertaa on illalla syöty viimeinen leipäkannikka, eikä ole ollut tietoa, mistä huomenna saadaan, vaan saatu on aina.» »Niinhän se on, että usein syö köyhä viimeisensä, vaan elää kuitenkin.» »Elää, kun panee luottamuksensa häneen, jolta kaikki hyvyys tulee.» »Joo», myönsi emäntä nyökyttäen ruumistaan. »Hänen armollaan minä nämä leskivuoteni olen elänyt, en suinkaan omin voimin.
Mutta vähäinen toivonkipinä oli hänellä vielä jälellä hän tahtoi yrittää viimeisensä pelastaakseen heidän henkensä nöyrän anomuskirjelmän kautta. Hänen, tuon ylpeän naisen täytyi alentua pyytämään armoa. Ja minusta tuntuu, kuin hänen rukouskirjelmänsä sanojen välissä tuntisin hänen sydämensä värähtelevän tukahdetusta ylpeydestä. Mutta ei mikään auttanut.
Jos Liisa vielä viimeisellä hetkellään noin kirkastettuna hänelle esiintyisi, kuka takasi, että siitä todella tulisi hänen viimeisensä ja ettei Johannes sittenkin lankeaisi huikaistuneena hänen jalkojensa juureen? Hän, hän itse, Johannes, takasi sen! Hänellä olisi se voima, hänellä olisi voimaa heidän kahdenkin edestä.