United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herakles kysyi: "Kukas sinä olet?" Hän vastasi: "Ystäväni sanovat minua Huvitukseksi, vaan viholliseni Himoksi." Toinen nainen seisoi siinä puhtaana, kainona ja sävyisänä. Kun Herakles kääntyi hänen puoleensa, sanoi hän: "Minä en hurmaa sinua hekkuman kiusauksilla, jos seuraat minua; sillä tiedä, että jumalat eivät salli ihmisen päästä hyvän ja kauniin perille ilman suuria vaivoja ja ponnistuksia.
Aisti-ilon hän oli tuntenut, antaumuksen hekkuman ja joskus myös pisaran naisellista hellyyttä niitä kohtaan, jotka tuon olivat hänelle tuottaneet. Mutta rakastanut? Ei milloinkaan. Hän oli itse siitä vuorenvarma nyt. Ja tiesi, ettei hän koskaan elämässään tulisi enää ketään toista ihmistä niin rakastamaan. Hänen ensi lempensä se oli. Ja oli oleva hänen viimeisensä.
Sa anna hekkuman ja himon orjan, Mi käskys polkee eikä nähdä tahdo, Siks ett'ei tunne, oiti tuta voimas! Näin jaon kautta liikanaisuus poistuis, Ja kaikill' olis kyllin. Tunnetko sa Doverin seudun? EDGAR. Tunnen.
Tän' yönä, Masinissa, Karthagon päärly hohtavin sun silmäis eessä hohtaa, Karthagon valmu hehkuvin sun kaipaukses kohtaa, sa Hasdrubalin tyttären, Karthagon lyöjä, viet häävuoteeseen. Tän' yönä, Masinissa, sa suudelmaisi hekkuman saat huulillensa painaa. Hän tämän yön on morsian, hän huomenna on vainaa. Kun aamun rusko punertaa, sun Rooma rakkahastas eroittaa.
Liittyivät toisiinsa kuin rengas renkaasen ja muodostuivat omaksi maailmakseen, jossa vallitsivat aivan toiset lait ja vaikuttivat aivan toiset elämän-arvot kuin tuossa toisessa, rakkauden, sopusoinnun, keskinäisen ymmärryksen ja aistillisen hekkuman maailmassa. Niin eli Johannes ja oli jo kotvan elänyt oikeastaan kahta eri rinnakkais-elämää.
Hekkuman ei ruusut tielläs puhkee; Kunnian ja lemmen lippu uhkee Loitoll' liehuu korpi-polultas; Riemun leudot palsamiset tuulet, Maljan mahlat, immen ruusuhuulet Sairaan virkistää ja orjaa tenhoo, Ah, vaan sun ei tenhoo rintoas. Mikä palkinnee sun vaivas? mikä? Jäseneskö, joita sorsi ikä, Vai tuo kaipuu määrään saamaton?
Fennefos tunsi hänet ja intohimoinen luontonsa pääsi taas voitolle, kun hän näki tuon kääntymättömän vanhuksen, joka käveli noin huoletonna synneissään keskellä rikkauttaan, silmien ja lihan hekkuman ympäröimänä, käveli avo-silmin suoraan helvetin piinaan. Hän tarttui sauvaansa ja meni eteenpäin; he saisivat kokea tuolla kaupungissa, että Hans Nilsen Fennefos oli palannut.
Vain rakastakaa toisiannel Lempi on lahja teille taivaan ylimmän, myös suotu teille hekkuman on hempi ja hellyys, tähkä onnen täyttyvän, maa että oisi teille etäisempi, lähempi taivas, kussa kutsuu Hän luo milloin luotujaan kuin myrsky, milloin kuin lounatuulen kuiske kuudan-illoin. Vain rakastakaa toisianne! Vihan tuo lempi tullessaan, se tuntekaa!
Hän oli jo varhaisessa nuoruudessaan tuntenut totuuden tavoituksen koko hekkuman; hänestä tuli yksi Euroopan ensimäisiä tiedemiehiä, jonka tietopiiri oli suunnattoman laaja ja totuudennälkä sammumaton. Mutta hänen olennossaan oli toinen puoli yhtä mahtavasti kehittyneenä kuin tämä. Se oli hänen tarpeensa sovittaa maailmaan ihanteen näkökulma, tulkita se aatteellisen uskonsa valossa.
Julmat, ankarat kahleet on käsi solmiva pieni, päivin kaipauksen, hekkuman kahlehet öin. Jättävä ystäväseuran oot, salit reettorin myöskin, vaihtava viisauden hullujen oppihin oot. On puhetaitosi vain: »sinä armahin», »kaunehin», »kallein», kaikuva ei ikinään Forumill' äänesi sun eikä sun miekkaas mainita taistossa Partheja vastaan. Polviin nousevihin et nimes mainetta vie.