United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos mahdollista sitäkin sopusointuisempina kuluvat hänen päivänsä siellä tyynen merenlahden rannalla, josta vain silloin tällöin enää tuulahtavat hänen sanansa ja kauniit ajatuksensa sovinnollisena suven henkäyksenä lauhduttamaan päivän taisteluista kiihoittuneita mieliä. Minusta on meidän velvollisuutemme hakea hänet sieltä tuon tuostakin käsiimme.
Hetket kuluvat, kun tuttavien kesken juttelee vanhoista asioista, Master Copperfield. Kello on melkein puolivälissä kaksi!" Minä vastasin, että olin luullut aikaa myöhemmäksi. Ei sen vuoksi, että todella ajattelin sitä, vaan sen vuoksi, että keskustelun-kykyni oli melkein kokonaan loppunut. "Herranen aika!" lausui hän miettien.
Ei hän monta sanaa puhu, vastaa vain lyhyesti johonkuhun uteliaan matkamiehen kysymykseen, ja näyttää tottuneen äänettömyyteen, joka tuntuu täällä merellä yhtä luonnolliselta kuin kirkossa tai suuressa synkässä korvessa. Sillä lailla kuluvat täällä tunnit toinen toisensa perästä. Pienenä poikkeuksena on vain se, jos sattuu maata nousemaan merestä.
Hetket kuluvat, yhä polvistuu Parsifal neitsyen edessä ja kirkko hymisee hänen sielussansa. Hetket kuluvat ja putoavat helminä Parsifalin sielulle. Tahtoisiko hän liikahtaa tästä hetkestä. Ajatukset vaeltavat sielussansa, niinkuin hiljaa valuvat aallot. Haihtuuko aika, ja liikkuuko mieli kuvakeinuntana elämän vesiä?
Emmekö tiedä, että lajin kehityksessä vuosisata häviää kuin sadepisara virran pyörteeseen sekä että maailmankaikkeuden elämässä vuosituhannet kuluvat yhtä nopeasti kuin vuodet kansan historiassa? Mutta ei ole ensinkään todeksi näytetty, ettei mikään ole muuttunut mehiläisten tavoissa.
Sepä oli oikein erinomaisen hupaista, että kerran tänne tulit ja pikku Salli, kuinka hän on kasvanut!» Salli, joka oli saanut vaatteet päältänsä, syleili everstinnaa iloisesti lausuen: »Täti, pikkuinen tulee isoksi, kymmenvuotias on tullut kuudentoistavuotiaaksi.» »Niin, sinä olit kymmenvuotias, kun viimeksi sinut näin. Pian ne vuodet kuluvat.
»Kiitos sulle kiitos kiitos», vastasi Mac Aulay, »ja koska ne rahat heidänkin käsissään kuluvat kuninkaan hyväksi, mitä väliä sillä onkaan, tulevatko ne sinun vai heidän vai minun kukkarostani? Me olemme kaikki yhden miehen poikia, eikö niin? Mutta auta minua myös asiaani jollakin järkisanalla kaunistamaan, muuten minun täytyy kysyä Andreas Ferraralta neuvoa.
Pitkän kirjevaihdon jälkeen olin minä näet jo rohkeasti, viekkaasti kirjoittanut: "Kysytte miten voin. Päiväni kuluvat hitaasti. Jotain ikävöin, kaipaan. Haluaisin usein polkupyöräillä, mutta ei ole vertaista, henkevää seuraa" j.n.e. Tähän vastasi Petteri riemastuneena m.m: "No tulkaa sitte minun ja herra Ratisen kanssa pyöräilemään.
Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä on aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää käytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan säteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti. Tulkaa! DARNLEY. Oletteko yksinänne? KNOX. Olen! DARNLEY. Tahdotteko puhua erään onnettoman kanssa? KNOX. Aina. Tunnetteko minua? Kuningas!
Se on koonnut voimia lyhyen levon ajalla, se kierelee hänen sielussaan, se tarttuu joka hermoon, joka lustoon, hän nousee istualleen, pusertaa molempia käsiään ohimoille ja kuiskaa nyyhkien: "niin se on ... niin on ... hän on poissa ... minä en saa koskaan nähdä häntä ... ei koskaan..." Siten kuluvat yön hetket, aamu koittaa ja hän nousee ylös.