United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
On metsä vartijas; Sä milloin mua heijailet Sun kultaloistossas? Niin lauloin; päivä hohtava Käi kylmään sylihin. Mä itkin vaan; voi kaihoa! Se katsoi silmihin'. Kolme laulua. Pois lähde kanssain, kultani! Oo vaimoin, lepää rinnallain. Niin hellä ei oo kotosi Kun sydämein on sulle vain.
Tultuaan ahon reunaan, missä metsä alkoi harveta, hän kuuli takaansa huohotusta ja näki kuinka konttoristi juoksi punasena läähättäen yli näreiden ja risujen, haulikko ilmassa. Hänen kintereillään tuli toinen herra, jota Gabriel ei ollut ennen nähnyt.
Ja niin hän oli laulanut ja iloinnut, ja oma laulunsa ja oma ilonsa oli ylin onnensa ollut sillä ei ollut vielä mikään hänen mielensä hyviä murtanut. Niin päivänä muutamana, kun istui riippukoivun oksalla, joka metsäpolun päällä keinui, niin astui ihminen ohitse ja itki, riensi vaimo alaitse ja valitti. Oli metsä vaiennut, oli lakannut lintujen laulu, oli päivä pilveen mennyt.
Ja tuntui siltä, että edempänä ei voinut se marikko olla, kun olivat jo niin pitkältä kulkeneet. Hän palasi takaisin kedon luo, jota vielä katseli. Siinä olikin pieni mänty muutamalla laidalla, vaikka se ei ollutkaan aivan ladon edessä, vaan vähän ulompana. Se on se keto. Ja tuolla oikealla näyttää metsä kohoavankin kankaaksi. Hän poikkesi tieltä metsään.
Luonnollista oli, että Ristimäen metsä tällä tapaa sai pahan maineen, ja uljas oli se mies, joka yön-aikana ja varsinkin syksyllä, jolloin haamu useimmiten näyttihe, uskalsi kulkea uutta tietä.
Onko ihme että minä olen kotiintullessani hyvällä tuulella? Ja sitte täällä kotona täällähän minulla on toinen metsä, yhtä puhdas ja raitis kuin se äskeinenkin. Annansilmä istuppa tuohon, että saan taas sinua oikein katsella!» Tyttö istahti hänen syliinsä ja pani kätensä nuorukaisen toisella olkapäälle: »
Kuinka metsä avasi pitkät tuoksuavat pylväskäytävänsä vastaanottaakseen heitä, kun he olivat ehtineet viimeisen säretyn kallion, viimeisen saviläjän ja viimeisen tyhjennetyn kaivoksen ohitse!
Lemmettäret luokses hiipi, Ryösti miekkas, peitses tään, Kukkasvöin sua kahlehtiipi, Kuinka yrmit, väistätkään. Niin mä neitten kukkasvöissä Riemuin, tuskin kiemuroin, Kun on muut jo mainetöissä Ajan suurten taisteloin. Metsä vihannoi ja silmuu Riemunahdistuksin kainoin; Mutta päivä maahan hymyy: Kevät nuori, terve, ainoin!
Siellä on juurella notkoja ja notkoisia lampia. Lammista vähän ylempänä on talo ja taas vähän ylempänä toinen talo pienten pellontilkareiden keskessä ja etäämpänä ahojen ja lehtojen ympäröiminä. Metsä juovittelee siellä viljelyksien välissä ja katkeaa vähä väliä jyrkkään pykälään ahon reunassa. Koko rinne muodostuu juovikkaaksi kudokseksi, joka on levitetty kuin loimeksi vaaran kylkiä peittämään.
Se toi sen huolen, kuinka oikein pian saataisiin karkeat sarkanutut yltään poistetuiksi ja rikasten arvonmukaiset, hienommat ja mallikkaammat vaatteet sijaan; se toi sen huolen, kuinka hiukaava ja jälväävä sydän-ala saataisiin vaikenemaan ja tyytymään, ett'ei se aina kurisisi ja mouruaisi ja olisi jotain aina kaipaamassa; mutta huolista huolin oli kumminkin se, kuinka tuo pieneen paikkaan supistettu ihana metsä, eli toisin sanoen: tuo metsästä saatu raha oli niin säilytettävä, ett'ei se missään tapauksessa pääsisi vähenemään, vaan että se päinvastoin enenisi ja kasvaisi.