Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! Ennen noin ei metsä ollut vihanta, Ennen noin ei Vappu ollut ihana! Nyt me seppelöimme kevään haltian! Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! HYRR
Minun on kullat kuunikuiset, Päivän polviset hopiat, Isäni soasta saamat, Vanhemman varustelemat; Ne kuluvat kukkarossa, Tummentuvat tuhniossa, Kun ei ole kullan muuttajoa, Hopian vajehtajoa. Mikä mieli, mikä muutos. Mikä mieli, mikä muutos, Mielusassa metsolassa; Viikon on vihoissa metsä, Kauan korpi karsahana, Ei huoli hopehistani, Eikä kysy kullastani!
Kirkuna nyt peloittava kaikuu Karkelevain peikkoin joukosta, Neito horjuu heidän keskellänsä, Toki ylhääl viipyy katsantons. Mutta myrsky äkist vaikeneevi, Vaikeneevi ukon jyrinä, Metsä kuultelee ja pilvet seisoo. Mitä luonnossa nyt varrotaan? Katso mikä kirkkaus ja loiste, Koska pimee taivas aukenee, Katso kuinka peikot kiljunalla Kiirehtivät taasen luolihins.
Niinkuin tammi oli perhekin levinnyt äärettömiin, niinkuin tammi oli perhekin nyt yksistään kokonainen metsä, joka oli syntynyt yhdestä ainoasta rungosta, eli samasta mahlasta, täynnä lauluja, päivänpaistetta ja raittiita tuulahduksia.
Metsä, kunnaat, taivas, ne kaikki varmaan ymmärsivät, että hänellä oli suru sydämmessä. Tiesivät, että hän kärsi ja oli onneton. Siksi kutsuivat häntä luokseen, siksi kauneimman kauneutensa levittivät hänelle eteen. Täällä hänen ei tarvinnut kyyneleitään hävetä. Ei katsellut niitä kukaan vieraasti, eikä niitä kukaan kummastellut eikä pilkannut.
Tarvittiin todella rohkeutta ja taitoa sellaiseen ratsastukseen. Usein oli metsä niin tiheätä, ja katajat ja pensaat niin korkeita, että hevoset kyllästyneinä heittäytyivät syrjään ja laukkasivat omin valloin aukeammille maille aina sen mukaan, mistä päin kuului koirain haukunta.
Nyt paistoi päivä korkealta, ikkunaan näkyi ketoja ja peltoja ja niiden takana metsä. Omassa kodissa! Kun päivänpaisteisessa talossa tyynen lahden pohjukassa, ja korkearintaisen niemen takaa kuuluu tuulen kohina ja meren pauhu. Siellä hän oli kuin peräsimettömässä purressa ajelehtinut. Ihme ettei hän ollut hukkunut!
Kuolon syliin tyttö kaunis nukkui, Niinkuin päivä läntehen. Nuoret neidot, kasvinkumppaninsa, Hänen kääreit liinoihin, Koristelit arkkuns kukkasilla; Tuonen tupaan vietiin hän. Kirkas oli pyhäpäivän taivas, Kirkas päivä heluntain. Metsä humisi ja linnut lauloi, Koska impi vietiin pois. Tuli kalmistosta murhejoukko, Eipä impi tullutkaan, Silloin naiset nuoret itkuun päätyi, Ettei tullut ystäväns.
Vanha Viherö seisoo siellä vielä yhtä jäykkänä, viheriänä ja vakavana, kuin aina oli ollut, ja sen juurelta kuohuu vuoren kuninkaan lähde, joka nyt on kauniina suihkukaivona, ja ympärillä seisoo nuori, kaunis metsä, joka oli kasvanut yhdessä Esterin ja Ahasveruksen kanssa.
"Aivotte kai hakata ampumareikiä ja puolustaida huoneissa", huusin nähdessäni, että härjät olivat valjastetut raskaiden vankkurien eteen, niinkuin olisi n.s. trek eli poismuutto hankkeissa. "Tuo metsä on liian lähellä asunnoita, voidaksemme niissä pysyä", vastasi Pieter-ukko levollisimmalla äänellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät