United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä ennen olin, varjoks' muuttui Toivon kirkkaus vaaleni. Woitot voitetut sekä voitettavat, Kaikk' ol' tyhjää rinnalla onnen sen. Kevät-tuulet purjeitani veivät Pitkin aavoja meriä Päiväkirkkaat, kuohuvat aallot nosti Autuuteni jumalten kotihin. Silloin murhe joutui. Iltamalla Perää pidin ja uneksin; Rinnallain Oihonna valvoi yksin, Taivon tähti katsellen meihin loi.
Ja niin siinä yksinäni vaeltaissani usmain ja sumujen lävitse, laulelin rohkein mielin Salis'in kanssa: Yks' on toivo mulla vielä. Täyttyneekö? Ken sen ties: Maalla maja mulla siellä. Siinä oma kotilies. Rauha oman orren alla Niin, ja sitten mutta tän Virkan hiljaa, kuiskaamalla Rinnallain hän, juur' hän! Takaisin.
Jos pelko sun valtaa, kun vain näät, Ett' vinkuen rientävät tuulispäät, Ja pilvet jo peittää taivoo; Jos säikkynet huolia rinnallain, Ja itkenet vaaroja vaikertain, Elämässä kun aina ne kohtaa, Jos lietoa lempinet, hiljaisaa, Ken ulapoillen ei konsaan saa, Vaan rantoja purtensa johtaa; Jos huimaa päätäs jo ai'e tuo, Ett' pyrkiä Alppein huippujen luo, Kuss' kukkaset Alppein tuoksuu,
Ah, vähemmän omistan minä nyt kuin aikana, jolloin kilvan mun rinnallain kenttiä karkaelit taikka kun vierelläin sinä kuutamon välkkeessä vuotit lapsuuden lemmittyäin, nuoruuden morsiantain tai ens kertoja kun runontyössä sa kanssani valvoit, valvoit, uskollinen, ääressä lamppuni mun, kunnes ikkunan kautta jo katsoi nouseva aamu, tähtiä sammuttaen taivaalla talvisen yön.
On metsä vartijas; Sä milloin mua heijailet Sun kultaloistossas? Niin lauloin; päivä hohtava Käi kylmään sylihin. Mä itkin vaan; voi kaihoa! Se katsoi silmihin'. Kolme laulua. Pois lähde kanssain, kultani! Oo vaimoin, lepää rinnallain. Niin hellä ei oo kotosi Kun sydämein on sulle vain.
Täss' istuu kulkuri rinnallain ja mittaa ja kiertää mietteitänsä kuin sudet kiertää häkkiänsä, ja päivänsuuruuksia itää, jotka katujen kulmissa puheita pitää, lyö uudet ystävät sydämen oveen ja vieraat portaissa tömistää ei syövy se silmään, ei painu se poveen, vain varjojen saattueeks se jää. Yhä ihmisten kesken me kahden oomme, me olemme sidotut kohtaloomme.
Mua kuule loppuun, sitten sua kuulen. Tien varrell' istuin kerran näin, Klaus Fleming Ohitse ajoi uhkein joukkoineen, Ja puolikuolleena sä haikealla Makasit rinnallain. Ja tuntui silloin Kuin kaikki hyvät ihmiset maan päällä Ois kuollein' olleet. Kuollut oli Luoja, Ja taivas mustan murhevaipan kääri Ylitse kaiken kuolleen maan. Tääll' yksin Mun rinnassani sydän sykki.
jos pelko sun valtaa, kun vain näät, että vinkuen rientävät tuulispäät, ja pilvet jo peittää taivoo; jos säikkynet huolia rinnallain, ja itkenet vaaroja vaikertain, elämässä kun meitä ne kohtaa, jos lietoa lempinet, hiljaisaa, ken ulapoillen ei konsaan saa, vaan rantoja purtensa johtaa; jos huimaa päätäs jo ai'e tuo, ett' Alppein huippujen pyrkiä luo, kussa kukkaset Alppein tuoksuu,