United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanhemmat tuomittiin kujanjuoksuun toveriensa välissä, toiset saamaan vitsaa asehuoneessa ja nuoremmat yhden vuoden aikana joka sunnuntai seisomaan vitsa kädessä erityisellä paikalla kirkossa. Julistetut tuomiot alistettiin Svean Hovioikeuden tutkittaviksi. Siksi, kunnes päätös sieltä ehtisi saapua, oli vangit säilytettävä kruunun vankiloissa.
"Kun ei karja tuosta huoli, yöksi ei kulkene kotihin, Pihlajatar, piika pieni, Katajatar, kaunis neiti, leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viiakosta, käyös piiska pihlajainen, katajainen karjanruoska takoa Tapion linnan, tuolta puolen Tuomivaaran! Aja karja kartanolle, saunan lämmitä-panolle, kotihin kotoinen karja, metsän karja Metsolahan! "Otsonen, metsän omena, mesikämmen käyretyinen!
Sitte toiste tullessani, Kotihini käyessäni, Ei minua muut ne tunne, Kun ne kaksi kappaletta: Alimmainen aian vitsa, Perimmäinen pellon seiväs, Nuo on piennä pistämäni, Neitona vitsastamani. Emoni mahova lehmä, Minun nuorra juottamani, Vasikkana vaalimani, Ammoa rikuttelevi, Pitkillä piharikoilla, Talvisilla tanterilla; Se tuo tuntenee minua Kotoiseksi tyttäreksi.
Ingalla oli ylevä musta hevonen, voimasta ja vireydestä oikein hypähtelevä, ja tuo suloinen, ihana neito, vyötäisiltään hoikka ja solakka kuin vitsa ja jäntevä kuin raitis ruoko, istui niin keveästi, niin reippaasti satulalla, että kukaan ei juuri mielellään olisi suonut hänen sieltä maahan astuvan ja tulevan muiden ihmisten kaltaiseksi.
Neljästoista runo Siitä lieto Lemminkäinen arveli, ajattelihe, kulle syylle sylveäisi, kulle laskisi laulle: heittäisikö Hiien hirvet, itse kulkisi kotihin, vai vielä yritteleisi, hiihteleisi hiljallehen mieliksi metsän emännän, salon impien iloksi. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen! Tee nyt mulle suorat sukset, kepeäiset kalhuttimet, joilla hiihteä hivitän poikki soien, poikki maien, hiihän kohti Hiien maita, poikki Pohjan kankahista Hiien hirven käytäville, poropeuran polkemille! "Lähen nyt miehistä metsälle, urohista ulkotöille Tapiolan tietä myöten, Tapion talojen kautta. Terve, vuoret, terve, vaarat, terve, kuusikot kumeat, terve, haavikot haleat, terve, tervehyttäjänne! "Miesty, metsä, kostu, korpi, taivu, ainoinen Tapio! Saata miestä saarekselle, sille kummulle kuleta, jost' on saalis saatavana, erän toimi tuotavana! "Nyyrikki, Tapion poika, mies puhas, punakypärä! Veistä pilkut pitkin maita, rastit vaaroihin rakenna, jotta tunnen, tuhma, käyä, äkkiouto, tien osoan etsiessäni ereä, antia anellessani! "Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis! Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan miehen etsivän etehen, anelijan askelille! "Ota kultaiset avaimet renkahalta reieltäsi, aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta minun pyytöpäivinäni, eränetso-aikoinani! "Kunp' on et kehanne itse, niin on pistä piikojasi, pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita! Et emäntä lienekänä, jos et piikoa pitäne, sata piikoa pitäne, tuhat käskyn kuulijata, karjan kaiken kaitsijata, viitsijätä viljan kaiken. "Metsän piika pikkarainen, simasuu Tapion neiti! Soitellos metinen pilli, simapilli piiperoita korvallen ehon emännän, mieluisan metsän emännän, jotta kuulisi välehen, nousisi makoamasta, kun ei kuule kumminkana, ei hava'a harvoinkana, vaikka ainoisin anelen, kielen kullan kuikuttelen!" Siinä lieto Lemminkäinen ajan kaiken annitoinna hiihti soita, hiihti maita, hiihti korpia kovia, Jumalan sysimäkiä, Hiien hiilikankahia. Hiihti päivän, hiihti toisen. Jo päivänä kolmantena meni suurelle mäelle, nousi suurelle kivelle, loi silmänsä luotehesen, poikki soien pohjosehen: Tapion talot näkyivät, ukset kulta kuumottivat poikki suosta, pohjosesta, alta vaaran, varvikosta. Tuop' on lieto Lemminkäinen heti luoksi luontelihe, lähelle lähentelihe, alle ikkunan Tapion. Kuuristihe katsomahan kuuennesta ikkunasta: siellä antajat asuivat ja viruivat viljan eukot aivan arkivaattehissa, ryysyissä ryvennehissä. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Mintähen, metsän emäntä, asut arkivaattehissa, riihiryysyissä rypeät, kovin musta muo'oltasi, katsannaltasi kamala, ilkeä imertimiltä, rungolta ruman näköinen? "Kun ennen kävin metsässä, kolm' oli linnoa metsässä: yksi puinen, toinen luinen, kolmansi kivinen linna; kuus' oli kultaikkunoa kunki linnan kulmanteella. Katsahin sisähän noista seinän alla seistessäni: Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, Tellervo, Tapion neiti, kanssa muu Tapion kansa, kaikki kullassa kuhisi, hopeassa horjeksihe. Itsensä metsän emännän, ehtoisan metsän emännän, käet oli kullankäärehissä, sormet kullansormuksissa, pää kullanpätinehissä, tukat kullansuortuvissa, korvat kullankoltuskoissa, kaula helmissä hyvissä. "Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori! Heitä poies heinäkengät, kaskivirsusi karista, riisu riihiryökälehet, arkipaitasi alenna! Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite minun metsipäivinäni, eränetso-aikoinani! Ikävä minun tulevi, ikävä tulettelevi tätä tyhjänä-oloa, ajan kaiken annituutta, kun et anna aioinkana, harvoinkana hoivauta. Ikävä ilotoin ilta, pitkä päivä saalihitoin. "Metsän ukko halliparta, havuhattu, naavaturkki! Pane nyt metsät palttinoihin, salot verkahan vetäise, haavat kaikki haljakkoihin, lepät lempivaattehisin! Hope'ihin hongat laita, kuuset kultihin rakenna, vanhat hongat vaskivöille, petäjät hopeavöille, koivut kultakukkasihin, kannot kultakalkkaroihin! Pane, kuinp' on muinaiselta, parempina päivinäsi: kuuna paistoi kuusen oksat, päivänä petäjän latvat, metsä haiskahti me'elle, simalle salo sininen, ahovieret viertehelle, suovieret sulalle voille. "Metsän tyttö, mielineiti, Tuulikki, tytär Tapion! Aja vilja vieremille, auke'immille ahoille! Kun lie jäykkä juoksullehen eli laiska laukallehen, ota vitsa viiakosta, koivu korven notkelmosta, jolla kutkutat kuvetta sekä kaivat kainaloita! Anna juosta joutuisasti, vikevästi viiletellä, miehen etsivän etehen, aina käyvän askelille! "Kun vilja uralle saapi, tupita uroa myöten! Pane kaksi kämmentäsi kahen puolen kaiteheksi, jottei vilja vieprahtaisi, tiepuolehen poikeltaisi! Josp' on vilja vieprahtavi, tiepuolehen poikeltavi, tielle korvista kohenna, saata sarvista uralle! "Hako on tiellä poikkipuolin: sepä syrjähän syseä; puita maalla matkallansa: ne on katkaise kaheksi! "Aita vastahan tulevi: kaa'a aita kallellehen viieltä vitsasväliltä, seitsemältä seipähältä! "Joki joutuvi etehen, puro tielle poikkipuolin: silkki sillaksi sivalla, punaverka portahaksi! Saata poikki salmistaki, vetele vesien poikki, poikki Pohjolan joesta, yli kosken kuohuloista! "Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, metsän ukko halliparta, metsän kultainen kuningas! Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä! Tule jo kullan muuttelohon, hopean vajehtelohon! Minun on kullat kuun-ikuiset, päivän-polviset hopeat, käeten soasta käymät, uhotellen tappelosta; ne kuluvat kukkarossa, tummentuvat tuhniossa, kun ei oo kullan muuttajata, hopean vajehtajata." Niinp' on lieto Lemminkäinen viikon hiihteä hivutti, lauloi virret viian päässä, kolmet korven kainalossa: miellytti metsän emännän, itsenki metsän isännän, ihastutti immet kaikki, taivutti Tapion neiet. Juoksuttivat, jou'uttivat Hiien hirven kätköstänsä, takoa Tapion vaaran, Hiien linnan liepehiltä miehen etsijän etehen, sanelijan saataville. Itse lieto Lemminkäinen jopa lämsänsä lähetti Hiien hirven hartioille, kaulalle kamelivarsan, jottei potkinut pahasti selkeä silittäessä. Siitä lieto Lemminkäinen itse tuon sanoiksi virkki: "Salon herra, maan isäntä, kaunis kankahan eläjä! Mielikki, metsän emäntä, metsän armas antimuori! Tule nyt kullat ottamahan, hopeat valitsemahan! Pane maalle palttinasi, lempiliinasi levitä alle kullan kuumottavan, alle huohtavan hopean, tuon on maahan tippumatta, rikkoihin rivestymättä!" Läksi siitä Pohjolahan; sanoi tuonne tultuansa: "Jo nyt hiihin Hiien hirven Hiien peltojen periltä. Anna, akka, tyttöäsi, mulle nuorta morsianta!" Louhi, Pohjolan emäntä, tuop' on tuohon vastaeli: "
Hän oli pitkin syksyä kirjoittanut Esteristä hänen kotiaan ylisteleviä kirjeitä vakuuttaen ylpeydellä, että Esteri kesällä palaa kotia toisena ihmisenä kuin sieltä lähti: hän on taipuisa kuin keväinen vitsa, herttainen ja rakastettava. Mutta nyt oli tapahtunut arveluttava käänne. Esteri kieltäytyi lähtemästä mihinkään huveihin tai kylään ja pysyi itsepintaisesti kotona, istuen kirjojensa ääressä.
Nuoren kirjailijan itsekasvatukselta puuttuu sekä ymmärtävän kritiikin vitsa, että alttiin tunnustuksen kiihotin. Niinpä jää nuori kirjallisuutemme muutamissa suhteissa verrattain epätasaiseksi ja tyrehtyvät useat sen antamat lupaukset kesken.
Jos niille puhuu, niin ei ne kuuntelekaan. Niin sitä oltiin mekin nuorena, yhhy, jopa niin. Nyt tämä on kuritus meille, jopa vitsa. Jospa otettaisiin opiksi parempaan päin, yhhy, oikeaan suuntaan. Siinä sitä kysytään, kun joka kulmalla on koukkuja, kadehtijoita, vihamiehiä ja muita valheen kenkiä.
Hän oli ulkoapäin nähden pienoinen, vähäpätöisen näköinen mies, kalpea ja laiha, hänen piirteensä olivat terävät ja osoittivat lujaa tahtoa, ja silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa, joista niiden katseet alinomaa lentelivät levottomasti esineestä toiseen. Tuo pieni mies oli kirkon vitsa, niinkuin Wallenstein oli sen miekka.
»Hyi sinua, aina sinä teet minulle kiusaa! Pitäähän minun pukeutua sieväksi, kun tulee vieraita.» »Ja vielä semmoisia vieraita!» härnäili Elsa. »Niin juuri, ajattele, Erkki tulee, kaunis, kaunis kasvinkumppalini.» »Mutta Eevi, kuules, oikein vakavasti puhuen, saisit sinä jättää nuo tuommoiset rakkaustuumat tuonnemmaksi.» »Oh, älä sano, etkö sinä tiedä, että 'nuorena on vitsa väännettävä'.»