United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Se on totta", sanoi hän, "minä se kyllä ripustin Anna neitsyen kaulalle merkurium helmen, mutta en minä ollenkaan ollut syynä, että se oli pudonnut oluthaarikkaan, josta hänen herruutensa sen joi. Se oli, jos niin tahdotte, Jumalan sallimus.
Höltynyt bassokieli oli riipuksissa, liiaksi kiristynyt kvintti oli katkennut ja käpertynyt kaulalle ja otettuani hyllystä useampia kirjoja ja tunnustellessani viulua keksin sen kahden ehyen kielen alla kaatuneen tallan. Tutkistelin viulua, jonka vain vaivalla sain esiin, yhtä varovasti kuin vanhaa ystävää, jonka olin tavannut sairaana ja nälkäisenä sen rinnassa oli korjaamaton halkeama.
Eihän se vielä mitään, kun kuitenkin ruokaa antavat; mutta siitä on hänen mielensä niin murheellinen, ettei syödä saata, kun eivät turpaa hyväile, eivät kaulalle taputa, vaan selkään piiskalla sivaltavat. Se löi sinua, Polle, eilen tämä poika, mutta tämän päivän perästä se ei enää milloinkaan lyö. Ethän lyö, Heikki? En lyö, vakuutti Heikki, itku kurkussa.
Päivistä ei ole jäänyt mitään erikoismuistoa kustakin erikseen, ainoastaan kokonaistuntu, niinkuin se jää toisiinsa liittyvistä helmistä yhä pidentyvässä helminauhassa, kun sitä sujuttelee sormiensa lomitse. Ja helmiä ovat todella olleet minulle nämä päivät sekä elämyksiini että työni tuloksiin nähden. Tiedän, kenen kaulalle sen nauhan tahtoisin kiitollisena ripustaa.
Mahtavasti tämä näky häneen vaikutti, hän laski ohjakset muulin kaulalle ja levitti kätensä sulkeakseen syliinsä ihanan utukuvan, mutta hänen eteenpäin ratsastaessaan se aina samalla väistyi, ja kun länsituuli puhalsi hiekkaa hänen kasvoihinsa, ja kun hänen silloin täytyi kädellään peittää silmänsä, niin se kokonaan katosi eikä enää näyttäinyt, ennenkuin hän oli saapunut Apishautojen luo.
Ja salvattu tuskan tulva alkoi uurtaa läpi tokeensa. Eeva tuli, ja koko varsi värisi, kun hän kiihkoisasti kiersi käsivartensa Elsan kaulalle ja painoi itkusta sykähtelevän päänsä toisen rintaa vastaan. He ymmärsivät niin hyvin toisensa!
Paavolassa oli aivan toisenlainen elämä, kuin ennen. Kukaan ei lukenut väen tuvassa. Rengit ja piiat olivat menneet kylään tanssiasia viettämään. Isännän kammiosta kuului hirveää melua. Siellä istui isäntä pöydän ääressä, muutamia juopuneita ukkoja ympärillänsä. "Kuulehan, ystäväni!" lausui Marttilan vanha setä, laskien kätensä isännän kaulalle. "Sinusta on tullut kumminkin jo mies.
Kustaa Bertelsköld taputteli sitä ystävällisesti kaulalle, niinkuin hänen tapansa oli tehdä. Hyvä, Bogatir, hyvä, sanoi hän kyynelet silmissä; kuninkaamme edestä olet kaatunut! Mutta ei nyt ollut aikaa semmoisia ajatella. Kustaa ilmoitti heti kohta Piperille, mitä oli kuullut. Piper pudisti epäilevästi päätään ja vei hänet Lagerkronan luokse.
"Härkä laulakoon ja karhu tanssikoon! Katso kuinka koira karjaan menee, lirkun lirkun kotiin tulee. Kissa vieköön! Täss' on kello, kaunis katsella." Topias veti kellon lakkaristaan, sommitteli sanojaan kaiken kauneiksi. Ja poika tyyntyi, suu meni sokeriseksi ja käsi kiertyi Topiaan kaulalle. "Setä!" "Kenen poika?" "Tädin."
Sitte poikasi hän kantapäällään kaulalle, kunnes lintu tukehtui. Koko ajan seisoi hän ja katseli voittoisasti ympärilleen kuin Apollo Pyton-käärmettä tallatessaan. Eipä hänen riemunsa kauan kestänyt, sillä kuuro talonemäntä juoksi raivoissaan ulos. "Kylläpä tänne nyt olemme saaneet kelpo väkeä!