United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta en tahtoisi häväistä hyvää nimeäni tekemällä hänelle vääryyttä. Varrotaan vähä aikaa, ehkä aukenee jokin kuoppa, johon saan hänen oikeudella sysätä. Sen vaan vannon ett'ei hän ikinä Paavolassa isäntänä ole eikä myös tytärtäni saa. Sinun on taloni, tavarani ja tyttäreni niin, kuin kauppamme on ollut, ole varma siitä.
Se ensimäinen oli kevään lapsi kauniin, onnellisen kevään. Hän oli silloin kahdeksantoistavuotias ja palveli renkinä Paavolassa. Ja sinä kevännä hänelle puhkesi rakkaus niin suurena ja valtavana, että hän tuskin uskoi sitä itsekkään todeksi ja ikäänkuin vaistomaisesti aavisti, että sen täytyisi särkyä. Sillä se onni, joka hänelle hymyili, oli liian suuri ollakseen pysyväinen.
Tuosta pilkasta ei mies juuri pitänyt, vaan koetti väkisinkin saada kuulijoitansa uskomaan. Hyvin vihaisesti hän puheli: Luuleeko vieras, etten minä ole muualla mailmassa koskaan ollut kuin Paavolassa? Tiedänhän minä kumminkin yhden aivan tosi-asian kertoa. Kun minun tuttavani, eräs torppari, meni syksyisenä yönä metsään, tuli siellä musta härkä vastaan.
Muuan mies, joka sanoi olevansa vanha sotamies, tiesi paljon kertoa sotatapauksista ei hän kuitenkaan ottanut paljon puhuakseen, vaikka sitä häneltä pyydettiinkin. Sen sijaan haasteli hän aarrehautain palamisesta ja sen semmoisista. Hän sanoi niiden erittäinkin juhannus-yönä palavan, mutta Aspela vaan naurahteli. Vai aarrehautoja täällä Paavolassa juhannuskokkona poltetaankin!
Kuolema on armoton. Vuosia kului. Paavolassa elettiin onnellisina. Pieni, iloinen Lyyli oli isäntäväen suurin aarre. Hän kasvoi vilppaaksi tytöksi ja häntä rakastivat ei ainoastaan vanhempansa, vaan koko talon väki. Hänen mieluisin leikkikumppaninsa oli Mäkelän Hannes, joka usein kävi Paavolassa. Sen sallivatki Lyylin vanhemmat mielellään, koska hän oli hiljainen ja hyväntapainen lapsi.
Tuli sammutettiin myös pian eikä sen tekemä vahinko ollut suuri kuoleman kielissä olevaa emäntää lukuun ottamatta. Kolme päivää tuon onnettoman tapauksen jälkeen oli Paavolassa surupäivä. Silloin jätti emäntä rakastavan perheensä itkemään ruumiinsa viereen ja muutti itse ijäisiin rauhan majoihin. Hänessä tunsi Paavolan väki kadottaneensa äitinsä, jota ei maailmassa millään voinut palkita.
Sillä tavalla sai hän ukon pysymään alituisessa tarinoimisen touhussa. Erinomaista oli mielestäni, että kaikki kummallisimmatkin asiat olivat hänen sanojensa mukaan tapahtuneet Paavolassa, vaikka enin osa niistä tuskin oli tapahtunut missään. Niin esimerkiksi, kun hän kertoi seuraavan jutun: Kerran tuli eräs Paavolan isäntä heinästä ja ajoi täyden heinähäkin kanssa kirkon sivu pitkin tietä.
Näytti jo aivan mahdottomalta hänen parantumisensa, pahentumisen tilaakaan ei enää näyttänyt olevan. Hän oli muuttunut kokonaan toiseksi mieheksi, kuin hän vaimonsa eläissä oli ollut. Sen siaan, kun ennen vietettiin hiljaista ja siivoa elämää, kuului nyt Paavolassa yhtämittaista melua, vannomista eikä tappeluakaan puuttunut.
Jos toisinaan murhe ja vastoinkäymiset pimensivät tulevaisuuden ja tekivät elämän tukalaksi, niin toisinaan oltiin taas toivossa rikkaita ja onnellisia; ja jos ei aina tunnettu lapsia niin suuriksi Herran lahjoiksi, kuin Paavolassa katsottiin Lyyli-tyttöä, niin ne sitä huolellisemmin kumminkin tulivat varjelluiksi maailman pahuudelta, jota rikkaiden usein on kovin vaikea estää parhaimmallakaan huolella ja tahdolla.
Lyylistä tuntui niin, kuin olisi hän jäänyt yksin maailmaan eikä se ollut vaikuttamatta Hannekseenkaan, vaikka hänellä vielä omatkin vanhempansa elivät. Seuraavasta sunnuntaista viikko eteenpäin vietettiin Paavolassa hautajaisia.