United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli kuin ne olisivat painuneet vielä syvemmälle kuoppiinsa ja ne paloivat siellä kuin kaksi pientä uunia ne paloivat syvällä kuopissaan poroksi, ja minä vain ajattelin itsekseni: Kunpa ei Bratt näkisi hänen silmiään Mutta hän oli varmaankin nähnyt ne. Jollette ole sitä ennen miestä tappanut. Minä naurahdin: Sitä ennen en, vastasin minä. Mutta tietysti se on mainiota, sanoi Bratt.
Silmämme olivat painuneet niin syviin kuoppiinsa, että ainoastaan niiden tuijottava terä sieltä kiilui. Lyhyesti sanoen olimme kaikki kuin kauhistavia luurankoja, se vaan eroa, että vielä vähän liikuimme ja puhuimme. Kummalliset päähineemme, jotka olivat bananas- ja pähkinäpuun lehdistä palmikoidut, niin että paljaat lehtien varret törröttivät ylöspäin, eivät suinkaan meitä kaunistaneet.
Hänen korkea otsansa oli tavallista kalpeampi ja kuoppiinsa vaipuneista silmistänsä leimahti synkkä tuli. Viuhoava tuuli tuiskaeli linnan pihalla, vieden edes ja takaisin suuria joukkoja kellastuneita lehtiä, mitkä pyörivät tuon vanhan tukevan linnan edustalla, muistuttaen hoviväestä, joka koettaa ilostuttaa synkästi katselevaa ruhtinastansa.
Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa otsa oli kulmakarvojen välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. Poskien kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, vaikka parta muuten oli jo harmaantunut.
Hän on kalvennut ja kasvot laihtuneet, korkeaan otsaan on ilmaantunut syvä, leveä ryppy, ja tuuhea, suuri tukka on harventunut ja ikäänkuin kuihtunut ja kuivahtanut. Suuret, avonaiset silmät ovat pienentyneet, syventyneet kuoppiinsa ja ilme niissä käynyt hajamieliseksi. Tuo voimakas, väliin tuima, väliin innostunut katse on laimennut ja ikäänkuin kääntynyt sisään päin.
Tuskin jaksoivat liikuttaa jalkojansa ja syvälle kuoppiinsa painuneet silmät, suusta letkottava kieli, joka riippui alas kuivien ja polttavien huulien välistä, osoittivat kuinka paljon nämä raukat saivat kärsiä. Eläin parat eivät olleet kolmeen päivään saaneet vettä ja tuo niukka laidun, jota tähän asti olivat aavikolla tavanneet, ei antanut heille tarpeeksi ravintoa.
Hän oli ulkoapäin nähden pienoinen, vähäpätöisen näköinen mies, kalpea ja laiha, hänen piirteensä olivat terävät ja osoittivat lujaa tahtoa, ja silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa, joista niiden katseet alinomaa lentelivät levottomasti esineestä toiseen. Tuo pieni mies oli kirkon vitsa, niinkuin Wallenstein oli sen miekka.
Mikko meni aivan turraksi, tuntui siltä kuin ei lähtisi verta, vaikka mihin kohtaan puukolla pistäisi. Vaaleana kuin haavan lastu olivat Mikon kasvotkin ja hätäiset silmät kuoppiinsa painuneina. Kuitenkin tointui hän siksi hämmästyksestään, että vapisten sanoi: Miten on mahdollista, että minut viedään Pietariin, vaikka asia on tapahtunut Suomen puolella?