Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassani Sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi armahain? Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton, Saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon? Jospa rakkauden tuli sydämmissä hehkuis vaan, Sydämmehen suljettuna ei se sietäis kahleitaan, Ulos pyrkis kätköstänsä, valaisisi, lämmittäis, Palo sammumaton kohta ympärillä välkähtäis.
Oi öistä kulkijata korpimaan, ken metsän synkkiin pimentoihin vaipuu, oi rinnassansa syttyy villi kaipuu kuin halu liekkumahan hurjimpaan! Hän näkee metsän synkät silmät vaan ja kuinka varjot yössä nousee, haipuu ja metsän viidakossa oksat taipuu ja esiin astuu kätköstänsä Pan. Hän huulillensa nostaa ruokopillin, hän soittaa, soittaa laulun hurjan-villin ja metsä sadoin äänin soi ja soi.
Ruhtinaamme sanan voima on sen kasvun suojellut, Kansan työ ja itsetunto hedelmän on kantanut. Valistuksen juhlasoihtu koittaa kansallen, Torjuu mustat työt, kuin hallat, poistaa vääryyden. Kansa, niinkuin kallis aarre, kätköstänsä kohoaa; Siit' on riemu Ruhtinaalle, siitä Suomi kukoistaa. Hänpä armas valtioomme uuden elon loi, Korvilleen kun kansan äänen jälleen nousta soi.
Kiiltomato kukkasissa Loisti hiljaisuudessaan, Yli kedon tienohissa Tietämätön loistostaan. Suloisesti tätä tähti Katsoi korkeudestaan; Kätköstänsä käärme lähti Myrkkyänsä valamaan. Sääli madon surkeutta! Miksi syyttä surmattiin? »Syyttä», sanoi käärme, »mutta Miksikä se loisti niin!» Tuli tuolta maista mesisistä Korja parvi kultaperhosia.
Siellä hän oljenteli hetken lymyssä, välillä katsoi hän luimistaen kätköstänsä ulos, tietääksensä miten luonnistui huoneessa oma-synnyttämänsä ärjy. Niin hän viipyi kunnes viimein oli asettunut vihaisen miehen mieli. Mutta harvoin kuitenkin nähtiin näin myrskyisenä rauhallista Lauria.
Kätköstänsä saattoi vanha lukkari helposti kuulla vihollisen melua, kirkunaa ja kiroomista heidän turhaan etsiessään kadonnutta soittajaa, ja tyytyväisyyden hymy levisi hänen huulillensa mumistessaan itsekseen: "Rymytkäät nyt! Enkö ole erinomaisesti pettänyt teitä! Ah, en minä luullut teitä niin tyhmiksi!" Hän ei ollut kauvan istunut epämukavalla paikallaan, kun tuuli hajoitti ruudinsavun.
Sillä tavalla kului yö ja aamu tuli, aurinko nousi; silloin tapahtui lämpimän vaihdos ylhäisessä ilmassa ja myrskyn kotka sortui päivän kultaisten nuolien kohtaamana. Kaikki jäi tyyneksi, selkeäksi, ja ainoastaan hiljainen tuulen henki lähellä maata osoitti, että ilma vielä oli liikkeessä. Silloin kiirehtivät matkustajat kätköstänsä.
Mutta teidän silmäinne loistossa kadottavat kauniimmatkin hohto-kivet kiiltonsa ja arvonsa." "Ah", jatkoi hän iloisena samassa, kun hän likemmin tarkasteli ranne-rengasta. "Valo-kuvan voi ottaa pois hohtoisesta kätköstänsä. Nyt on se yksinkertainen, kapea, kultareunainen muistosäiliö, jonka voi rauhassa kantaa sydämmellänsä. Ah, mun kallis, ruhtinaallinen ystäväni!
Oi, jälleenpä ne herääntyivät taas, nuo hänen lapsuutensa unelmat, ne kulkivat ohitse niikkaellen naurahdellen, nuo hänen hilpeän mielikuvituksensa ihanat kuvat; kultainen satumailma astui esiin kätköstänsä kaikessa entisessä komeudessaan ja ihanuudessaan! Silloin helkähti hopeanheleitä kellon ääniä ja hiljainen suhina veti hänen silmänsä ylös puoleensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät