United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kauhistus murhasta, joka niin ihmeellisellä tavalla ja pitkän väliajan perästä oli tullut ilmi, ja sääli ja kunnioitus taistelivat vanhan nimismiehen sydämessä, kun hän kuuli Uotilan isännän nöyrästi ja omasta ehdosta syyttävän itseänsä rikoksesta, josta ei kukaan voinut pitää häntä epäluulon-alaisena, ja hän kohteli sen tähden Lauria sääliväisesti.
Silloin Lauri heräsi ja ihmetteli sitä mitä hän näki: "Eihän toki voinut olla mahdollista että Ingeborg voisi kuolla! Hän, joka oli niin kaunis, niin suopea, niin lempeä? Hän, jonka kanssa hän oli niin iloista elämää elänyt...?" Kyllä, hänkin voi kuolla, ja hänen viimeinen hetkensä läheni suurin askelin. Silloin Lauria valtasi epätoivo, jommoista hän ei milloinkaan ennen ollut tuntenut.
Jos kohtakaan ei tuo setä Juhon vaimo ollut osallinen heidän kiinteistöönsä, oli hän kuitenkin perillinen kaikkeen miehensä irtaimistoon, kolmannelta osalta, ja saattoihan jäykkä veli antaa testamentin kautta omansakin vaimollensa, ja se tunto ja tieto vaivasi kovin Lauria.
Pistäen silmälasit silmilleen, toinen käsi puuskassa, toinen pöydällä hän katsoi Esteriä kuin että: no nyt meidän sopii puhua siitäkin, ja hän sanoi: »Mutta kuulehan sinä. Entäs Lauri?» Esteri punastui. Hän katsoi neiti Smarinia suoraan silmiin kuin apua anoen ja sanoi: »Minkä vuoksi minä en Lauria rakasta? Hyvä Jumala, minkä vuoksi!»
Ja siinä kun Esteri heittäysi lepotuoliin, hän oli itkun vallassa. Neiti Smarin istahti tavalliselle paikalleen pöydän ääreen. Nyt kun hän oli Esterin saanut kerran näin lähelle, tahtoi hän saada hänet kokonaan vedetyksi ja puristetuksi sydäntänsä vasten. Kun Esterin itku oli tyyntynyt, sanoi neiti Smarin: »Sinä rakastit Lauria?» Vastausta hän ei saanut, eikä sitä tarvinnutkaan saada.
Ei nyt Liisan eikä hänen lapsensakaan tarvinnut puutosta kärsiä, vaikkapa Jumalan tahto olisikin, että joku onnettomuus oli Lauria kohtaava. Liisa iloitsi Laurin ilosta, ja hänen suora, suruton mielensä ei etsinyt mitään salaista tarkoitusta isännän ystävällisissä sanoissa. Myllykylässä. Keskiyö metsässä.
Nyt muistuivat mieleen kaikki hauskat kesäiset hetket ja yhteiset iloiset retket, ja myöhään iltaan asti istuivat he juttelemassa. Väinö ja Leeni läksivät sitte Lauria saattamaan, jotta saisivat nähdä missä hän asui. Ja Laurin täytyi luvata Leenille, että hän ainakin joka toinen päivä tulisi heitä katsomaan.
Silloin Lauria kauhistutti; se oli ensi kerta kun hän oikein pelkäsi. Vihdoin pappilaan kuului niin hirvittäviä asioita Lukne-talosta, että Aagot rohkaisi mielensä ja päätti lähteä sinne ja väkisinkin tarjoa isä-puolelleen sitä apua, jota hän välttämättömästi tarvitsi. Oli iltapuolella, kun hän sinne tuli.
Siitä hienotunteisuudesta saamme ehkä kuitenkin kiittää enemmän Heddaa kuin Lauria. Rovasti käveli huoneesta huoneeseen ja pistihe aina tuon tuostakin ruokasaliin. Hän palasi ja meni taas. Tuskin oli Lauri mennyt, kun rovasti jo oli katunut kiivauttaan, olisi tahtonut huutaa hänet takaisin ja puhua sovinnossa. Olkoon mikä on, menköön Herran nimessä naimisiin kenen kanssa tahtoo!
Ja nyt oli hän, ryhditön raukka, taas pettänyt ihanan ja uskollisen Svean. Ja vielä enemmän kuin nämä ajatukset tuskastutti Lauria sitten se seikka, että Margareta, joka tuli, samoin kuin hänkin, viime viikkoina omituisen hermostuneeksi, heittäytyi eräänä iltana hänen kaulaansa ja tunnusti itkien hänelle erään syvimmän, kahdenkeskisen salaisuuden.