Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
"Vai oli Jolsan Matti taasen liikkeellä... Mutta min tähden et sinä enää viihdy Varpusen luona?" "Mitäpä minulla enää Varpusella on tekemistä? Tila on pieni, siinä on väkeä jo yltäkyllin nyt, kun Loviisa on naitu ja Antti ja Liisa jo ovat aika-ihmisiä, vieläpä Eevakin. Minä voin Lauria paremmin auttaa, jos hänestä tulee raajarikko, siten että annan hänelle osan palkastani.
Se nyt oli kuitenkin hyvä, että Lauri tuli sieltä pois. Poika-parka! Mikä pettymys hänelle! Heidän äänessään ei tuntunut olevan mitään sääliä onnetonta tyttöä kohtaan. Tuolta kannaltako he ottavatkin asian? Eivätkö ehkä tiedä kaikkea? Mutta onko nyt kuitenkaan aika sääliä Lauria ja tuomita ihmistä, joka ehkä on kuolemaisillaan? Ka, täällähän on vieraita!
Isä oli kyllä Laurille antanut rahaa hänen yksityisiä tarpeitaan varten, vaan viikon kuluttua olivat hänen rahansa jo melkein lopussa. Täällä olikin niin paljon sellaista, jota mieli teki! Nuo kauniit leivokset ja makeiset kauppojen komeissa ikkunoissa houkuttelivat Lauria niin voimakkaasti, ettei hän millään tavalla voinut vastustaa. Ja kaikki nuo ihanat hedelmät sitte halleissa ja kauppatorilla!
Laurinko olinpaikan? Suokaa anteeksi, mistä herra on kotoisin? Minä tulen Vaasasta ja minulla on asiaa mainitulle miehelle, joka taitaa asua näillä seuduin. Asuako? toisti rovasti taas. Hm, hm, jos herra, niinkuin arvelen, on viskaali, hm, hm, vaikka herra vielä näkyy olevan nuori, niin suokaa anteeksi luuleeko herra Lauria mieheksi, joka jossakin asuu?
Oli ikäänkuin vain nämät sanat olisi tarvittu, niin jo rupesi toinen aiottu murha Lauria inhottamaan. Hän pysähtyi ja katseli rauhatonna syrjään, lähestyi Ollia ja sanoi: "Sinä näit mitä sinun ei olisi pitänyt nähdä?" "Kyllä", vastasi Olli huoaten, "mutta Jumala näki sen myöskin." "Sinun suusi tietää siis kertoa enemmän kuin mitä henkesi maksaa", vastasi Lauri uhaten.
Ensi kertaa ei Anni uskaltanut katsoa Lauria silmiin, hän oli hämillänsä aivan kuin Laurikin. Kuva, jota Annin nyt oli piirustaminen esitti nuorta naista kutomassa. Kauan oli kumpainenkin ääneti. "Mitä ajattelette maisteri?" "Muistuu mieleeni Schillerin lause, katsoessani tuota kuvaa." "Mikä niin?" "Tämä": "Kunnia naisten! he kutovat meille Taivahan ruusuja elomme teille."
"Oletko sinä viisi kuukautta sitten Silpon Laurin kanssa kuullut anoppi vainajani sanovan Takalon Elsalle, että vaimoni on ryöstänyt lesken lapsen?" "Kas sitä Lauria, kun ei voinut olla ääneti", jupisi Sakari ja lisäsi: "No, jos se asia on tunnustettava, niin sen olen minä kuullut.
Ehkä olisi meidän jo aika lähteä. Minä en lähde, ennenkuin olen juonut itseni sikahumalaan. Nyt hän sai kannatusta joiltakuilta. Se oli oikein: Sitä ne tarvitsivat nuo! Mutta Antero luuli huomaavansa, ettei tämä tunnustus Lauria tyydyttänyt. Hän näki hänen yht'äkkiä nousevan ja rientävän ulos. Jälkeen mennen tapasi hän Laurin seisomassa toisen kamarin kynnyksellä avatussa ovessa.
Kauan olivat poikaiset kahden kesken keskustelleet. Vihdoin oli Heikin aika lähteä. "Kun kauppias tulee kotiin, kysy häneltä tietäisikö hän paikkaa minulle kaupungissa" pyysi hän , "ja tule sitten suutari Punnoselle, jossa olemme kortteeriä, minulle sanomaan, mitä hän vastaa, tahi tulenko minä tänne?" "Kyllä minä käyn Punnosella kun puoti pannaan kiini; minäkin tahtoisin Lauria tavata".
Sen sijaan oli astunut tyven, vaikka vähän kylmäkiskoinen ja jäykkä ilme, joka ei koskaan jättänyt yksivakaisia kasvoja. Kun näki hänen ja Laurin rinnatusten, kun he sunnuntaisin pyhävaatteissa ja komeissa kiesissään ajoivat kirkkoon, olisi luullut Lauria Leenan pojaksi, niin hilpeältä ja nuorelta näytti hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät