Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Kuin kuolon ja elämän immet syyskuutamon kullassa leikkiä lyö, niin syksy mun sieluni yössä jo kerkeän kevään kukkia syö. Tai en itkis ollenkaan, rakentaisin majan vaan niemen kaiskun kainaloon, huojuvahan hongistoon. Souteleisin, jouteleisin lainehia lahden vaan, salmen poikki verkot veisin, paulat kautta korpimaan.
Mutta kautta korpimaan seurasi yksinäinen nainen salaa heimon jälkiä. Hän ei peljännyt sarvillansa multaa rajusti puskevaa puhvelia, hän ei peljännyt väijyvää pantteria, vaan hän pelkäsi Vishtonnohin vihaa, jos tämä näkisi hänen olleen päällikön käskylle tottelemattoman. Mutta Oikameonna ei saattanut jäädä lasten luokse.
Mutta poikkeamme hetkiseksi Petterin elämään: Kun hän meiltä lähdettyänsä ajoi isänsä kanssa Lahden perän kautta kotiinsa, oli hän tavallista herkempi luonnon vaikutuksille. Hänkin oli jo näet sulanut. Hevonen juosta lötkötteli laiskasti. Korpimaan luonto oli kääriytynyt kesäyön hienoon salaperäisyyteen.
Ja silloin ei hänen auta muu kuin tarttua köysiin ja niiden nälkäisten ja likaisten kanssa kiskoa vaunuja eteenpäin. Mamma, tämän kirjan ja Reinhold Korpimaan puheiden kautta olen minä ihan kuin herännyt pahasta unesta. Mitä tarkoitat?
Luutnantti B. oli ainoa, joka ei mitään sanonut, ja tämä ilta oli myöskin ainoa hänen elämässänsä, jolloin hän oli hajamielinen, puhui kummallisen hiljaisella ja nöyrällä äänellä. Olisi kuitenkin saattanut arvata, että jotakin semmoista siitä lopuksi tulee, sanoi luutnantti T., sillä minä olen kuullut, että hän on kihloissa erään sosialisti Korpimaan kanssa. Ikivale! sanoi luutnantti R. lyhyeen.
Ainoa eroavaisuus hänen ja Reinhold Korpimaan ajatuksissa oli siinä, että Reinhold kokonaan tuomitsi sivistyneen säädyn ja puhui siitä hyvin halveksivasti. Mutta jos Helena olisi niin ajatellut, niin hänellä todellakaan ei olisi ollut tekemistä, sillä vielä vähemmin hän niiden toisten joukossa saattoi vaikuttaa.
Tuo tumma vuorten valtija mun oli isänäni, ja kankaan kaunis kanerva armaana äitinäni. Vaahtoisa virta veikkonen, ja sisko taivaan tähtönen, puut metsän ystäväni. Ja kainalossa korpimaan ma kasvoin korkeaksi, ja metsälampi laineissaan loi kuvan kauniimmaksi. Mun tuikki tähti latvassain ja kuuhut paistoi oksallain, kun lepäs tyynnä lahti.
Ei niitä sää voi säikyttää, ei kuihtumaan saa talvetkaan, ei puute, kurjuus korpimaan. Kuin aallot järvein tuhanten käy rannoillamme yhtehen, niin liittohon myös meidät saa sun nimes, kallis synnyinmaa. Jos vainomies sun sulkee ties, niin kuolemaan me taistellaan kuin Vaasan urhot ainiaan.
Oman luonteensa mukaan hän oli vajonnut siihen, josta Reinhold oli niin varottanut: oli ruvennut yksityisten kääntämistä ajattelemaan, silloin kuin olisi pitänyt vaan aatetta ajaa ja siinä elää. Tämmöisinä hetkinä hän aina maltittomasti odotti Reinhold Korpimaan palaamista ulkomailta. Sillä ellei Reinhold pian palaa, niin kaikki vähitellen sammuu ja jääpi pois.
Oi öistä kulkijata korpimaan, ken metsän synkkiin pimentoihin vaipuu, oi rinnassansa syttyy villi kaipuu kuin halu liekkumahan hurjimpaan! Hän näkee metsän synkät silmät vaan ja kuinka varjot yössä nousee, haipuu ja metsän viidakossa oksat taipuu ja esiin astuu kätköstänsä Pan. Hän huulillensa nostaa ruokopillin, hän soittaa, soittaa laulun hurjan-villin ja metsä sadoin äänin soi ja soi.
Päivän Sana
Muut Etsivät