United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kasvoi pojat, viel' ei lennä Kuherrusta kuultiin: "Pakohon täst' ei nyt mennä", Pesässä niin luultiin, Vaikka usein pesän luoksi Kalle Villen kanssa juoksi. "Häkkilinnut siivot noista Kyyhkysistä saisi; Oispa hauskaa kaikenmoista, Kun nuo kasvattaisi." Vaan ei poikain päähän lennä, Mit' ois häkkiin itse mennä. Poiss' on emo.
Nyyhkimään kun puhkesimme, verta oli itku tuo. Tuskain yöksi oli luotu yö, kun kahden oltiin juotu riemut, joita malja suo. Kalpenit, mut murhein äänsin: Oispa kuolo ylkäs tuo! Sua, tavernin vartiaa laiskaa, ovi auki! auki, hoi! Kuu, kaartaen pilvenkaiskaa, yli moskean katseen loi. Kas kuuta! se hymyillen nousi, kuin lempeä täynnä se ois... Ei, tänne nuoli ja jousi: alas ammu! ammu se pois!
Virkki sen antaen hälle, ja vanhus sen iloll' otti, näin sanat siivekkäät heti vastasi tarjoajalle: "Haastoit, poikani, kaikin päin osuvasti ja oikein. Poissa jo on jalan ponsi ja polven, ei käsivarsi norjana kääntyä voi nivelissään niinkuni ennen. Oispa se nuoruus vielä ja voima, mi mull' oli, konsa Buprasioniin loi Amarynkeun kummun epeijit, kun pani voittelopalkinnot pojat valtiasvainaan.
Meri ärjyvi ikuista ärjyntää, lyö tuuli ja kiitävät pilvet. Välinpitämätön tuike on tähtösten. Vain narri vastausta vartoo. Mustat takit, silkkisukat, kalvosimet valkeet, silot, öljytuoksu, mairesanat sydän tuntekaa ja ilot. Oispa sydän lempiväinen rinnassanne, tulen kuuma. Ah! Mä väsyn lauluihinne, niiss' on valhelemmen huuma.
Oispa nyt ystävä ken sananviejänä luoksi Akhilleun rientämähän, sill' ei mureviestiä viel' ole kenkään ehtinyt virkkaa hälle, jo kuolleen kumppanin parhaan! Mutta akhaijein joukost' en ketäkään minä keksi; näät pimeyshän nyt niin miehet kuin hevot peittää.
Niinkun kerran potkasihen, Silmän siitämättömähän, Kerran toisen kuopasihen, Korvan kuulemattomahan, Kolmannen kohenteleksen, Lautasille Hiitten hirven, Poropetran potsasille. Jop' on taljoa taputti, Sivua silittelevi: "Oispa tuossa ollakseni, Saispa tuossa maatakseni, Sopisi elelläkseni, Nuoren neitosen keralla, Kanssa kasvavan kanasen, Impyen yleneväisen."
Oisi mulla, kun on muilla, Kun oisin ison kotona; Oispa korjani kohalten, Reki tervainen teloilla, Aisat koivuiset kolottu, Väätty vemmel vaahterinen. Enkä tieä mie poloinen, Mikä vei minulta mielen, Kun läksin ison ko'ista, Vierin veikkoni pihoilta.
Itkien korkeuteen useasti hän silmäsi; silloin Zeus hänt' auttamahan minut taivaast' ain' alas laittoi. Arvannut tämän oispa mun aivoni mielevä aatos, kun lujaporttisen Hadeen luo sai käydä hän käskyn yöst' ylös noutamahan ovikoiraa kaamean Hadeen, eip' yli synkeän Styksin ois hän saapunut jälleen.
Riehui kuin tuli tuima nyt ottelo; oispa jo luullut taivaalt' auringon tuhotuksi ja korkean kuunkin, moinen näät pimeyspä nyt varjosi kaikk' urot parhaat, kuss' oli kiistana kaattu Menoition aaluva heillä.
Niinp' urot jos Lykian mua kuullevat vielä, he käyvät kanssani sinne, ja Ilionin periturma jo tulkoon! 155 Oispa sen urhoiss' uskallus, joka vankkumatonna täyttää mielet, kun sodan vaivoja, vaaroja kansa kestää suojana syntymämaan, vihamiehiä torjuin, koht' ois Ilioniin Patroklos tuotu jo totta!