United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kodista köyhäst' oli hän, laps saloseudun synkeän, ei suvultansa suuri, vaan tuli kunniaksi maan, nous' arvoon arvaamattomaan, ol' lujin Suomen muuri, ja muistons' elää ainiaan." "Ja tämän maineen kirkkahan, sen omaks hälle hehkuvan sydämen lämpö antoi; ja synnyinmaallen armaallen kuin morsiolle, äidillen hän kaikki uhriks kantoi; näin saavutti hän suuruuden."
Kokouksessa riehahtaneet intohimot ja niiden synnyttämät kiihkon vireet pakenivat kasvoilta täällä ulkona kuin siivillä sivuen. Jälelle jäi miehiä, joiden otsilla häämöitti synkeän huolen mustanpuhuvat merkit ja silmät surullisina tuijottelivat kohti kylmää, harmaata, talvista taivaslakea. Puheluistakin miltei kokonaan katosivat rajuuden ilmeet, äänet sortuivat nöyriksi ja vaatimattomiksi.
Sillä välin oli kotitaloon muiden muassa otettu palvelukseen Synkeän torpan tyttö, joka vielä Matin lähtiessä oli pieni, pahainen letukka. "Tilda, se oli tytön nimi, oli nyt keskikokoinen ja Matin kotiin tullessa parhaimmillaan.
Haugen, jossa Gunnar asui, oli kurja maatila. Se oli jyrkän tunturin juurella, joka heitti sen yli varjon, yhtä synkeän, kuin mies itse. Maa oli huono, mutta antoi kuitenkin niin paljon että hän taisi elättää muutamia elukoita ja tehdä pari matkaa kaupunkiin; ja sitä paitsi hänellä oli pieniä maapalstoja nauriita ja muita sellaisia kasvia kasvamassa, jotta hyvinä vuosina hänelle jäi vähän ylikin.
Mutta kun hän tahtoi sywemmältä katsoa hänen säihkywiin silmiinsä, kun hän aikoi hänen synkeän silmänsä läpi kohdata hänen sisällistä olentoansa, silloin Luisan henki, jota hän siinä tawoitti, pakeni ja hän luuli näkewänsä aiwan toisen ihmisen, jota hän ei tuntenut. Senlaisina hetkinä hänestä tuntui kuin joku silloin olisi hänelle sopottanut, että sinulla on wielä Luisa, joka sinua rakastaa.
Katsokaat: johan ankarassa korvessa, kuusien kohinassa retkeilemme. Niin he haastelivat keskenänsä, matkustaen halki synkeän salon. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle, joka Teerimäeksi kutsuttiin.
"Jonkun vuoden kuluttua antoi sitten Matti talon eräälle lankomiehellensä ja muutti itse äitinensä Synkeän torppaan, joka oli joutunut talolle. Ei hän ole ollut mikään jörö, vaan päinvastoin tavallansa oikein hupainen kumppani, mutta parhaiten hän viihtyy kuitenkin metsissä ja ne hän tuntee, kuin viisi sormea. On kuitenkin toinenkin paikka, jossa Matti viettää isot osat ajastansa.
Viipyi neito päivän heimon huomassa, Viipyi kaksi, mutta aamul kolmannella Pakeni hän ylenkatseen linnasta, Läksi kerran vielä omiensa luoksi Kartanohon toiseen; siellä viipyi hän Hetken synkeän, jo toisella hän poistui, Poistui vimmoissansa kuni tuulispää; Sillä kärsimyksen lapsen tarkka silmä Pian huomas katsantojen kylmyyden, Sydämmien kuolettajan.
Näitä sanoja kuullessani päivä mielestäni musteni silmieni edessä. Hiljaa kauhistuen olin ääneti. Tuo sokea oli myöskin ääneti ja hänen muodossaan kuvastui ensin hurja epätoivo, sitten näkyi ivallinen hymy hänen kalpeilla huulillaan, kunnes muoto vähitellen muuttui synkeän alakuloiseksi, jolloin hän hiljaa ja verkalleen kysyi: "Onko kukaan vielä lähelläni?"
Miesjoukko urhea metsähän hiihtää Pyssyil ja kirkkail keihäil, Kahleissa seuraavat reijuvat koirat Silmillä leimuvilla, Kosk aamun koi Otsalt taivahan Pois viskasee synkeän yön, Ja aurinko kiireensä nostaa.