United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen tulokset hän vv. 1829-1831 julkaisi pieninä, kansaa varten toimitettuina Kantele-nimisinä vihkosina, kustantaen ne omilla vähillä varoillaan. Tätä matkaa seurasi toinen v. 1831, jolloin hän jo pääsi Kuusamoon saakka, mutta kutsuttiin lääkintähallituksen toimesta takaisin Helsinkiin taistelemaan samana vuonna puhjennutta koleraa vastaan, johon hän itsekin vaarallisesti sairastui.
Ja niinpä pohdittiin asiaa. Varmuuden vuoksi kutsuttiin tarjokas tutkittavaksi. Mies tuotiin. Se pureksi ovipielessä hattuansa. »No oletko sinä hullu?» kysyi puheenjohtaja mieheltä. »En... Enhän minä mikä hullu ole», ilmoitti mies alttiisti.
Ja keskustelu kääntyi näin keveäksi, ja ennenkuin kutsuttiin aamiaiselle, olivat he Ellin mielestä jo vanhat tutut. Yhtä hauskaa mielialaa kesti vielä aamiaisen jälkeen. Ylimmilleen se nousi silloin, kun tuotiin lapsi kastettavaksi ja maisteri toimitti kasteen. Elli ja ylioppilas katselivat oven raosta ja palasivat aina toiseen huoneeseen nauramaan.
Jos sitten sattui käymään niin hullusti, että heidän vehkeensä keksittiin, kutsuttiin heidät postipäällikkö Wulffertin puheille, joka nuhteli heitä ankarasti ja rankaisi heitä ei kuitenkaan erittäin kovasti, sillä hän oli luonnonlaadultaan ylen lempeä, mutta omituisella tavallaan.
Hän pudisti vaatteensa heinistä, meni kaivolle ja kylmällä kaivovedellä pesi kasvonsa, kostutti tukkansakin ja kampasi ne tapansa mukaan otsalta suoraan taakse ja oli juuri saanut päänsä kammatuksi ja tullut pirttiin, kun Hilta ilmestyi pirtin kyökin puoleiselle ovelle ja iloisesti sanoi: "Tapania kutsuttiin." "Tässä se on", sanoi Tapani ja lähti pystypäisenä sisälle.
Mutta hänen aatoksensa näyttivät olevan toisaalla, kun hän koneentapaisesti ja lapsen äänellä, joka kertoo hyvin tuttua läksyä, alkoi: "Einsiedeln oli silloin erämaana ja kutsuttiin Finsterwald.
Luultavasti juuri nämä maan suurmiesten tiheät vierailut aiheuttivat nimityksen »Mälkilän hovi», joksi tilaa Suur-isoäidin aikana yleisesti pitäjässä kutsuttiin. Kokonaista viisikymmentäyksi vuotta eli Suur-isoäiti vielä miehensä jälkeen, viettäen yksitoikkoista, hiljaista ja vaatimatonta elämää.
Riian lahdesta aina Tyyneen valtamereen asti heräsivät vierasheimoiset ja tervehtivät vapautta, niinkuin he sen ymmärsivät: irti Pietarista! Kansallisia kongresseja kutsuttiin kokoon, jotka toimittivat vaaleja maanhallituksiin.
Katsokaat: johan ankarassa korvessa, kuusien kohinassa retkeilemme. Niin he haastelivat keskenänsä, matkustaen halki synkeän salon. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle, joka Teerimäeksi kutsuttiin.
Summa vaan oli se, että Niemimäkelän isäntäväki rupesi saamaan yhä enemmän kunnioitusta ja luottamusta kyläläisiltään, jos kohtakin Jäykkälän isäntä toisin ajatteli, ja heitä kutsuttiin usein kylässä pidettäviin pitoihin ja kesteihin. Tämä Niemimäkelähän se nyt on se talo, josta ja jonka perheestä aion teille tämän kertomuksen toisena puolena kertoa.