United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mäkelään tultua Jertta meni Matin kanssa suoraa päätä pirttiin, mutta Auno vei lehmänsä navettaan ja tuli sitten taakkoineen pirttiin, missä päästeli selästään raskaan kantamuksensa ja heitti sen pöydälle.
Mutta kun hän siinä aikomuksessa lähestyi myllyn häntää, niin kumma! Mylly ei enää ollutkaan tuulessa, vaan Matin huomaamatta oli se käännetty. Sinä taidat olla itse pääpukari, mutisi Matti ja riensi taloon. Nyt ajattelet kai, tuli aika hälinä ja sohina taloon? Vielä mitä.
Mutta kun nämä kalut moniaiden päiväin perästä ovat kadonneet, niin voimme kohta sanoa, että ne eivät kuuluneet Matin omaisuuksiin; ne olivat kaupan kaluja, joista ei tahdottu tullia maksaa ja jotka Matin avulla salaisuudessa ja hiljaisuudessa olivat saatettavat omistajansa luo.
Ja löysivätkin Matti ja Liisa tienhaaran etsimättä ... siitähän se erosi oikeaan käteen mäen päältä, ja niin oli merkit kuin Matliena oli sanonut. Tienhaaraan tultua näkyi kirkkokin vähän alempana laaksossa. Liisa seisottui sitä katselemaan, mutta Matti kääntyi arvelematta oikeaan käteen. Sinnekös sinä menetkin? kysyi Liisa Matin jälkeen. Minnekäs minä sitten?
Kun äiti ei siinä nähnyt mitään pahaa eikä vastustettavaa, jäi hän vaan toivomaan, että asiasta tulisi tosi. Ja toden hän siitä kyllä ymmärsi tulevan, jos Matti tahtoi. Ainoa, mitä oli pelättävissä, oli isän ja Matin riitaantuminen.
"Taivaan Herra, mikä..." huudahti Leena, ja keikahti kedolle kumoon pyörtyneenä. Tarmottomaksi tulivat tuosta säikähtäen vihollisetkin, luullen maanpeikon Matin haahmussa nousseen heitä kostamaan eilisestä pahasta työstään. Sitä peläten lähtivät nuo arkaluontoiset venäläiset koko paikalta pois.
Palausmatkalla sai Matin ruuna tehdä parastaan, eikä monta sanaa miesten kesken vaihdettu. Mattia harmitti niin, että sydäntä pakotti; ei niin paljo turha matka ja ajan hukka kuin se, että oli "Suomen kruunuun" luottanut.
Minä istuin hänen vieressään yöt, päivät, koko sen surullisen ajan. Minä luovuin virastani rautatiellä; minä muutin pois asunnostamme Vicolo-Balbo kadun varrelta; minä koetin unohtaa, että Gianetta Coneglia nimistä naista olikaan olemassa. Minä elin ainoastaan Matin tähden; ja hän, luullakseni, pikemmin minun kuin oman itsensä tähden koetti pysyä hengissä.
Ei toki ole milloinkaan yhteen kertaan jäänyt ... saisihan se käydä pari kolmekin kertaa, jos tahtoisi. Eikö se tahdot? Ei tuo hyvin tahdokaan, kun sai lasit, että näkee kirjaa itsekin katsella. Vieläkö Matti näkee ilman laseja? Minäkö? Ei, hyvä ruustinna, en minä ole pitkään aikaan nähnyt ... lautaksi lyöpi, en näe mitään vaikka kuinka koettaisin... Matin pitäisi ostaa silmälasit. Silmälasitko?
Niin mentiin eteenpäin, eikä kummallakaan tuntunut olevan mitään puhumista, vaikka kummankin sydän oli kylläkin täysi. Edelliset menijät silmäilivät usein taaksensa, katsoakseen miten Maijan ja Matin asiat olivat, ja kun huomasivat, että hekin kävelivät kynkässä, näytti heidän naamansa venyvän hyväsestään pitemmiksi. Niin tultiin sille kohdalle, josta kääntyi tie tytön kotiin.