United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rakas Sofia täti! suokoon sinun varjosi minulle anteeksi julkeuteni! Mutta kuinka monta kertaa nuoruudessani karkoititkaan minut sanomalehtineni verannalle, kyökkiin, vieläpä latoonkin asti jonne auringonsäde pääsi lämmittämään, koko talon ollessa suljettuna ja pimeänä. Kuinka usein vapisimme vilusta, kun vierashuoneen uuni kevätsiivoamisen jälkeen oli sisästä siististi peitetty silkkipaperilla.
Ja nyt Unkarin taivahan auki Näki maa hänen silmissään, Ja tukka kuin Tokain tarhat Yli varjosi ylpeän pään. Kevyt Elben aaltonen läikkyy, Soma vartalo heilahtaa, Vene seisoo: Unkarin ylväs Myös rantahan astahtaa. Väki tulvii, tyttönen väistyy. Mihin? Suurehen maailmaan. Yhä siellä hän rintoja hurmaa, Kuin viinikin Unkarinmaan. Elbellä 26/7
Vaan jos menin ulos toisesta takapuolella olevasta ovesta, niin varjosi minut talo ja voin päästä joelle kukkulan päällä seisovien näkemättä. Minä menin sille sivuovelle, joka puimaluuvan ja asuinhuoneitten väliltä vei ulos niin sanotulle pihalle. Mutta Ilse esti minut ja ojensi varoittaen etis-sormensa. "Sinne et voi mennä, siellä seisoo mummo!" lausui hän puoliääneen.
Nyt hän oli ehtinyt rannalle, jonka reunoja aukean Pohjanlahden aallot kastelivat. Rannalta muutaman sylenmitan päässä oli sileällä nurmella pieni punaiseksi maalattu mökki, jonka vähäistä ruohopihaa kaksi lehevää pihlajaa varjosi. Näitten pihlajain siimeksessä oli Mikki monta kesäistä päivää viettänyt, sillä täällä hän kävi lapsena »kraataritädin» luona lukemassa.
Leuka häntä itseäänkin ilahutti, se oli etuisampi kuin monella muulla. Hän tutki tarkkaan, onko huivi kaunistukseksi vai eikö, ja heti se selvisi siksi, että parempi on olla ilman huivia, se vain varjosi juuri tuon kauneimman alan. Huivin ollessa ei jäänyt kuin silmät kauneinta, ja niistäkin oli hänellä paha pelko, että jos ne ovatkin rumat, niin mitenkä sitten!
Istuen lähteen reunalla ja pitäen vasemassa kädessään talismaniansa, Jabaster varjosi toisella kädellään silmiänsä, kun hän katseli loistavia taivaita. Huuto kuului: hänen nimeänsä lausuttiin. Kiihtyneenä ja huohaten syöksähti Alroy ojennetuin käsin pihalle. Kabbalista hypähti ylös, sulki hänet syliinsä ja piti vaahtoavan ja vävähtelevän nuorukaisen hellästi käsissään. "Jabaster, Jabaster!"
Häntä nyt vainosi Meriones, liki ehti ja iski oikeahan pakaraan; läpi lonkan tunkihe tutkain, työntyi rakkoon, taas nivusluun alt' ilmeni; vaipui polvilleen uros vaikertain; hänet varjosi kuolo. Kaasi Meges nyt Pedaion, Antenorin poian; tuon aviottoman kuin omat lapset ol' ylhä Theano vaalinut lempeydell', ilahuttain puolisoansa.
Kohtapa valjakon riisui maan järisyttäjä kuulu, vei asemilleen, myös katevaattein varjosi vaunut. Hallitusistuimelleen Zeus isä kaitsevasilmä kultaiselle jo nousi, ja notkui suuri Olympos. Itsekseenpä Athene ja Here, kaukana Zeusta, istuivat, ei virkkanehet, kysyneet sanan vertaa. Vaan salamietteet mielessään ne hän tiesi ja lausui: "Miksikä nuiva on noin näkö teillä, Athene ja Here?
Poiss' olet, entinen itseni, poiss' olet, toiset on tieni, mutta mun sielussain viel' osa itseäs on, viel' usein varjoni lankee yhteen varjosi kanssa, viel' usein vierellä oot, kussa ma kulkenenkin. Entinen itseni, olkoon aina sun tiesi mun tieni! Niin liki luontoa kuin ihminen kulkea voi, niin liki maata ja kukkia, lintuja, tähtien sarjaa kuin sinä kulkenut oot, kulkea tahdon ma myös.
Riehui kuin tuli tuima nyt ottelo; oispa jo luullut taivaalt' auringon tuhotuksi ja korkean kuunkin, moinen näät pimeyspä nyt varjosi kaikk' urot parhaat, kuss' oli kiistana kaattu Menoition aaluva heillä.