United States or El Salvador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mieli jo tyrmistyi ajomiehelt' entinen, aimo, alt' ei kätten surmaisten edes orheja kääntää pois pakosalle hän ehtinyt, vaan hänt' uumihin iski keihääll' urhea Antilokhos; sopa vaskinen estää ei sitä voinut, vaan läpi vatsan tunkihe tutkain; voihkaten vaunuiltaan valioilta hän kenttähän vaipui. Ohjasi valjakon Antilokhos, jalon Nestorin poika, puolelt' iliolaisten akhaijein luo varusäärten.
Kaikki ne laivat, jotk' ovat rannimmaisina maalla, aika jo temmata on telapuiltaan veen pyhän aaltoon, rantaan kiinnittää kiviriipoin; iliolaisten taistelon taltuttaa ehk' yön tulo ambrosiaisen; silloin laivat muut alas aaltoon laskea voimme. Kehnoa ei tuhon alt' ole väistyä yötäkin myöten; karkota vaaraa kauniimp' on kuin sortua surmaan."
Näin emo vastasi taas, kave kuoloton, kuuleajalka: "Oikein, lapseni, lausuit. Ei ole kehnoa auttaa ystäviään alt' ahdingon, tuho torjua heiltä. Vaan asu uljas tuo nyt on halluss' iliolaisten, vaskenvälkkehinen; sen Hektor heiluvaharja kerskaten varrelleen puki itse; mut eipä hän kauan uljastelle, ma uskon, näät liki surma jo liikkuu.
Eivät Patroklon he, Akhilleun ystävän, ruumist' eemmäs voineet alt' asetuiskeen korjata turvaan, 152 sillä jo vainoajat jalan, vaunuin ehtivät kimppuun, Hektor johtajanaan, Priamon vesa, kuin tuli tuima.
Salama riemun lensi kautta sen, se oli hetki ikimuistoinen. Mi näky! Liekkiin syöksyi syttymään taas toivon tulta joukko toivokato; tukettu virrantulva vierressään kaas esteet, sortui sulku, särkyi pato; alt' alennuksen, epätoivostaan nous isäin maata kansa suojaamaan.
Niin monta vuotta herraa ma tuota palvelin, ja tätä aivan lyhyen ajan vasta. Pian kaatui hän Askalonissa sen jälkeen. Muutoin ol' lauha herra hän. NATHAN. Niin kyllä, niin! Mä myös niin paljosta saan kiittää häntä! Mun miekan alt' on temmannut hän usein. MUNKKI. Jaloa! Niinpä sitä rakkaammin te hoivasitte hänen tyttöstään. NATHAN. Se uskokaa.
Yht' ihanaisena kuin sinut kerran näin, olet tuossa tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa. Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo. Nään sinut, ennellään, nään taas tutut, lempeät kasvot, joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään. Kaikki ma taasen nään: lukemattomat, armahat muistot kuin kukat kirren alt' elpyvät taas elohon.
Yksin Odysseus jäi jalopeitsi nyt, ei kera seissut miest' ypö-yhtä Akhaian, pois pako tempasi kaikki miehekkäälle jo noin sydämelleen synkkänä haastoi: "Voi, miten käy nyt mun? Ois kurjaa alt' ylivoiman arkana väistyä, vaan katalampi sen joutua valtaan seisoen yksin, akhaijit muut Kronossynty kun hääti. Mutta nyt moisia miks sydän miettii?
Nään sinut ennellään, nään taas tutut lempeät kasvot, joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään. Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot kuin kukat kirren alt' elpyvät taas elohon.
Näen sinut ennellään, näen taas tutut lempeät kasvot, Joit' olen kaivannut, kuin kesä lämmintään. Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot, Kuin kukat kirren alt', elpyvät taas elohon.