United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olipa tuo Karhula välistä kerskaten sanonut: »Minun kirveeni on enemmin puita kaatanut, kuin paras talo koko maakunnassa maksaa.» Sanalla sanottu, Kyläkunnan tavara oli varsin pahoin käytetty, ja tuhlattu; luvunlaskut ja tilin teot eivät olleet luotettavia; mutta siihen sijaan kyllä nähtiin, ett'eivät suinkaan olleet hallitusmiehet itsiään unhottaneet.
Hän innostui siitä ja rupesi itseänsä kehumaan, kerskaten: Ja yhden kerran kun minä seisoin siellä ja oikein huusin, niin se kuului sinne toiselle puolen järven ... ja Kuivalaisen talon ... ja vaikka minne! Eipäs kuulunut, väitti nyt Esa, jota tuommoinen ylemmyys harmitti.
Ei hän nyt enää ollut heidän mielestänsä "pieni ystäwä", waan oikein suuri kansalainen, joista oli kunniaa ja hyötyä kaikille muille, paitsi hänelle itsellensä, ja jota sopi kerskaten mainita.
Kolmanneksi otti Martti kuluneista palttinatilkuista nykityitä lankoja, hierusteli kämmentensä välissä niistä parhaan kokoisen tukon, painoi sen haavan pohjaan ja sitoi sitten haavan tukevasti leveästä liinasta tehdyllä pitkällä siteellä, niin oli teko tehty; sillä hirveä vuoto kohta seisahtui", sanoi Kirri, ikäänkuin kerskaten. "Ne ovat joutavia Kolkin temppuja.
VANHA JOUKO. Kuule, poika! Minuss' ei kevät herätä, Ei haluja, ei himoja. Herätti toki kipuja, Tuskia unettomia Ilmoja ennustamaan; Muistoja herätti monta Nuoria varoittamaan: Menet kerskaten sotahan, Silmäpuolena palajat. Höpiset, isäni vanha! Keskustelee Kirrin kanssa. Miksi et minua, kevät, Päästä orjan pälkähästä? Ikävän herätit hurjan, Tuskan toivottoman, kurjan. Epätoivoisesti.
Ja mielesi meille se suurna jo soi, kun orjuus uhkasi maata, se rintaamme rautaa ja rakkautta loi, jok' ei konsana sammua saata; kun vallitsi kerskaten keisarivalta ja uhrinsa otti jo orttemme alta, me tunsimme: et sitä sietää Sa voi, jos tahdo et voimasta laata.
Suurella korskalla ajoi hän joka viikko kaupunkiin, jossa kerskaten pani satamarkkaset liikkeelle. Yökaudet nähtiin hänen uljas hevosensa seisovan kapakan ääressä sillä välin, kun hän itse sisällä löi korttia ja joi vuoroin viinaa ja olutta, vuoroin poreilevaa sampanjaa. Näin hän jo kahdeksan vuoden sisään oli tyyten hävittänyt suuren rikkautensa.
Katseli kummissaan ylt'ympäri suurina silmät, näinpä jo hämmästyin sydämelleen sankari virkkoi: "Ah, näky kumman kummapa on nyt silmäni eessä! Tuossa on keihäs maassa, mut ei näkyviss' ole miestä, jolle sen surmaks singahutin, himon tuntien tuiman. Aineiaskin siis oli lempimä kuolematonten, vaikka ma luulin noin hänen väittävän kerskaten suotta. Niinpä hän menköön!
Hänen talismaninsa painaa rajua sydäntäni ja näyttää varottavan minua. Minä olen vaarassa. Kerskaten seison täällä, täyttäen huolimatonta ilmaa turhilla sanoilla, sillä välin kuin kaikki on toimittamatta. Minä käyn saamattomaksi. Nuori Karamanian kuningas! No, mitä minä olen tämän ruhtinaan rinnalla? Ei mitään, paitsi omissa ajatuksissani.
Muhkearuuminen mies, joka piti jalkojaan uunin reunuksella, oli Wilsonin olkapään ylitse lukenut saman ilmoituksen sana sanalta. "Tunnetteko te sen nuoren miehen, josta tuossa puhutaan?" kysyi hän uteliaasti. "Tottahan", vastasi Wilson ikään kuin kerskaten. "Hän työskenteli kauan aikaa minun tehtaassani ja oli taitavin kaikista minun työmiehistäni. Hänellä on kekseliäs pää ja..."