United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Soiton vaiettua puhkesi yleisö myrskyisiin suosionosoituksiin; se ei löytänyt kyllin kuuluvaa keinoa tunteittensa ilmaisemiseksi; käsienpaukutuksen ohella se huusi, polki jalkojaan lattiaan, melkein raivosi. Olivatko nuo kaikki siis tunteneet samaa kuin Heikkikin! Oliko nuori viuluniekka samalla lailla löytänyt tien tuhansiin ihmissieluihin kuin oli löytänyt tien Heikin sydämeen!
Eräänä tällaisena valjuna aamuna lämmitteli Jeanne paikaltaan liikkumatta jalkojaan huoneessaan uunin edessä, sillä aikaa kuin Rosalie, joka päivästä päivään oli muuttunut, verkalleen korjasi hänen vuodettaan. Yht'äkkiä kuuli Jeanne takaansa tuskaisen huoahduksen. Päätään kääntämättä hän kysyi: Mikä sinua vaivaa? Kuten tavallista sisäkkö vastasi: Ei mikään, rouva.
Hän kuletti jalkojaan sinne tänne vedessä ja hymyili veden liikutusta, minkä hän sillä tapaa sai aikaan, mutta seisahtui väliin kuullakseen lintujen laulua. Yhtäkkiä kuului ääni metsässä. Lapsi katsahti pelästyneenä sinnepäin, josta se kuului, sen jälkeen hiipi hän ylös ojan rannalta ja piilotti itsensä suuren pähkinäpuun taakse. Muutaman hetken perästä tuli joitakuita kylän poikia esiin.
Pieksi vaan käsiään yhteen kuni mieletön eikä ymmärtänyt mitä tehdä; ei edes voinut mennä puhuttelemaan Maatikkia, se kun ihan mielettömän näköisenä kiemurteli, pieksäen ja kimpsuttaen jalkojaan, joista veri yhä roiski kauvas ympärille.
Iltasella keitettyä puuroa oli vielä vadissa. "Siitä tulee oiva päivällinen, kun sen vaan paistaa voissa," sanoi hän ja teki valkean ruuhenmuotoisen huoneen kakluuniin. Topiaan syödessä tuli laiha herra puotiin sangen törkeän näköisenä. "Kas, kruununsihteeri! Hyvää päivää vaan!" Sihteeri tuli ilomielelle, hykerteli käsiään, muutteli jalkojaan, keikisteli ja pokkuroi. "Että vielä tavattiin!
Kotimatkalla käyttäytyi hän varsin kummallisesti, polki kiivaasti jalkojaan, maiskutteli kieltään, lauleli ja osoitti muita hyvin kiihtyneen mielen merkkiä, niin että renki rupesi epäilemään herra pastorin juoneen liian paljon. Seuraavana iltana uudisti pastori käyntinsä. Vaikka Roosa ei ollut milloinkaan voinut kärsiä häntä, niin oli se tänä iltana aivan mahdotonta.
Kohenteli jalkojaan ja vuorotellen ristitti niitä, vaan levottomuus lisääntyi. Hänen käytöksensä herätti pian yleistä huomiota ja jotkut huvia etsien tarkastelivat hänen ähkyröimistään. Minäkin silmäsin hänen eleitään, ja se tuotti jonkunlaista tyydytystä. Osaa sitä ihminen nauttia toisen tuskistakin, varsinkin silloin kun itsekin kärsii.
Hän sanoi tämän aivan samalla tavalla kuin Reinekin oli sen sanonut, ja Morange olisi voinut langeta polvilleen ja suudella hänen jalkojaan, aivankuin tyttö olisi ollut epäjumalan kuva. "Ah, teidän täytyy olla aina iloinen. Te olette aivan liian kaunis, nyt minä suutelen teitä." "Suudelkaa vaan, herra Morange.
Ohut rinta kohosi, hoikkaset sääret tutisivat ja kädet tekivät omituisia liikkeitä, ikään kuin entisiä aikoja muistellen. Hän asetteli jalkojaan, koetti niitä pitää pontevina ja ryähtäen alkoi kertoa: »Kerrankin kun minä...» »Kas Karin Vennu!» toiset äänsivät. »Vennuko?» Toden totta, juuri itse Vennu ajoi pihaan ja Kaapo-junkkari jo rattaiden perällä roikalehti.
Näin, että hän tuli luokseni vinoon kadun ylitse, ja jäin katselemaan hänen jalkojaan. Mutta äkkiä käveli hän toisin. No, luojankiitos, ajattelin minä: hän osaa siis kävellä kuten ihminen. Tahdoin vain, sanoi hän, kysyä teiltä... Kysyä teiltä, vieläkö se pitää paikkansa, että minä saan näytellä osan? Katsoin häneen ja jälleen hänen silmiinsä. Kyllä, vastasin minä, tietysti se pitää paikkansa.