Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Vihdoin hän tarttui kynään piirtääkseen nimensä... Silloin soi kello taaskin, ja sisään astui toinen ylioppilas, outo keltanokka sekin, vähän hienompaa tekoa kuin toinen. Tämä rupesi myöskin vetämään esiin paperia, mutta kun havaitsi toisen siinä jo istumassa, muljautti silmiään, siirteli jalkojaan ja soperti: Onko minulla kunnia puhua herra Kemppaisen kanssa? Juu. Tehkää hyvin, käykää istumaan.
Mutta hän käveli, siks' että jalat, kuten sanoi, kävivät raskaiksi, jolloin hän laskeusi pitkällensä selälleen; sillä näin oli mies käskenyt. Ja sama mies, joka oli hänelle myrkyn ojentanut, tunnusteli aina vähän ajan päästä ja koetti hänen jalkojaan ja sääriään, ja sitten kovasti painaen hänen jalkaansa hän kysyi, tunsiko hän sitä, johon Sokrates kieltämällä vastasi.
Oi, tosiaan, sepä olisi ihanaa, sanoi pieni tyttö, kohotti hameensa ja kahlasi puron yli. Se oli ihastuttavan raitista, ja aallot suutelivat iloisesti loiskien hänen paljaita jalkojaan. Kiitos, sanoi hän ja jatkoi virkistetyin mielin matkaansa kaupunkiin. Mutta pitkän ajan perästä tuli hän levottomana takaisin; aurinko oli jo lähellä laskuansa.
Jos Marit olisi voinut aavistaa, että tämä ilta näytti hänelle kuvan hänen omasta tulevaisuudestansa, niin hän ehkä olisi katsonut eteneviin pilviin; nyt hän tuskin niitä huomasi. Hän istui vaan liikkumatta samassa paikassa. Hän oli vaan vetänyt jalkojaan puoleensa, piti molemmat käsivarret polvien ympäri ja kallisti päänsä niiden nojalle.
Norjistuttaakseen pitkällisestä istumisesta puutuneita jalkojaan, astui hän alas rattailta kävelemään hevosen rinnalle. Laiha herra astuskeli joutilaasti ja tarkoituksettomilla askeleilla samaan suuntaan kuin Topiaskin. Topias ohjasi hevosen enemmän syrjään ja rupesi puheisin laihan ja joutilaan herran kanssa. Noukkien heinänrikkoja vaatteistaan kysyi hän: "Osaatteko suomea?" "Osaanko suomea?
Tai pakra irtautuu uudestaan, ja Kukkelman kaatuu taaksepäin, heiluva pakra käsissään. Siinä hän kellottelee kivien välissä rannalla ... sattuikin sellaiseen kuoppaan. Naiset nauravat. Joku huutaa: Niin liikuttaa jalkojaan kuin turilas! Toinen: Nouse pois, kilpikonna! Sakris harmistuu. Hänen naamansa on kelmeä ja vihreä. Häntä väsyttää. Jalatkin ovat jälleen sellaiset ... ja hartioissa on särkyä.
Lygia, joka jo oli pystyssä, ja Vinitius karkasivat häntä vastaan ja syleilivät hänen jalkojaan; mutta hän tervehti heitä suurella mielenliikutuksella, sillä harvoja lampaita oli jäänyt siihen laumaan, jonka Kristus oli uskonut hänen kaittavakseen ja jonka kohtalo sai hänen ylevän sydämensä tuskasta itkemään.
Huomenna olikin päivä jo puolen rinnassa kun hän heräsi. Säikähdyksestä punastunein kasvoin alkoi hän toinnutella tajuttomiksi kuoleentuneita käsiään ja jalkojaan. Samassa aukeni ovi hiljaa raolleen ja emännän ihastunut ääni kuului: "No, johan se viimein on valveella! Olen monet kerrat käynyt katsomassa onko siinä henkeäkään, kun yhdessä sijassa aina reuvotitte."
Särkevää selkäänsä ja kipeitä jalkojaan Sakris ajattelee... Kaikkein vaivaavinta ajatustaan, joka herättää hänessä aina hänen elämänsä katkerimman muiston. Miksi hän on ennen kaikkea rampa? Monet kerrat on hän pohtinut tämän asian selväksi ... mutta nyt täytyisi jälleen sitä pohtia...
Maria oli ilta-askareiltaan tultuaan riisunut kenkänsä ja lämmitteli jalkojaan iloisesti palavan takkavalkean ääressä, hymyillen katsellen valkean toisella sivulla olevaa Hilmaa, joka kapaloi posliinipäistä nukkeaan ja laulaa lirkitteli: Elä itke ilman syyttä, elä vaivatta valita... Mutta tähänpä katkesikin Hilman laulu, kun lumisena ja vilusta kontettuneena mies työntyi huoneeseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät