United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitte kehoitti hän minua Dalton vainajalta peritystä kirjasta lukemaan hautaussiunauksen itsellemme, ett'emme siunaamattomina muuttuisi muumioiksi. Minä tein niinkuin kehoitettu oli. Mutta viimeisiä sanoja lukiessani sortui ääneni mielenliikutuksesta, ja yhtä liikutettuja näkyivät toisetkin olevan. Hetken kuluttua nousi Wilson ja sanoi: "Tätä en voi enää kestää.
"Minä huomaan, Wilson, että te ette ole unohtanut sitä apua, jonka minä ilokseni saatoin antaa teille tuossa vähäisessä jutussa." "En, herra Holmes, en suinkaan. Tehän pelastitte minun nimeni ja maineeni, ehkä vielä henkenikin." "Oh, ystäväni, nyt te liiottelette.
Jos kuitenkin joutuisin kiinni, niin, herra Wilson, tässä on neula, vaimoni joululahja kaulaliinani koristeeksi. Ehkä teidän on mahdollinen toimittaa se joskus hänen käsiinsä. Viekää hänelle samalla minun siunaukseni ja sanokaa hänelle, että hänen pitää kaikin tavoin pyrkiä Kanadaan ja siellä kasvattaa Harrymme vapaaksi mieheksi." "Jos suinkin mahdollista on, niin pyyntönne tulee täytetyksi.
Silloin ehdotin arvalla määrättäväksi, kenen oli se tehtävä. Suomalainen toverini Wilson sai työn. Vakuutin olevani valmis ja mieluinen eroamaan kurjasta elämästäni. Koin vieläkin rukoilla ja rauhoittua, sillä kohtaloni minua kumminkin kauhistutti.
Herra Wilson tietysti otti hänet hyvin kohteliaasti vastaan, toivotti hänelle onnea niin arvokkaasta orjasta ja vei hänet sitte tehtaasen katsomaan laitoksia ja uutta konetta. Yrjö selitteli kaikkea ja hänen huomautuksistaan näkyi niin paljo sivistystä ja henkistä kykyä, että Legree häpeäkseen tunsi olevansa paljon alempana orjaansa.
Olin juuri, näitä miettien lähtemäisilläni laivan peräpuoleen, kun eräs merimiehistä, Mathew Wilson, suomalainen, Porista kotoisin, vaikka hänen nimensä näin oli laivan kirjoihin merkitty, pysähdytti minut lausuen: "Herra, suokaa puhutellani teitä! Tahtoisin tietää, mitä meillä on lastina ruumassa?" "Miksi sitä kysyt?
Se, kuten näette, soveltuu minulle oivallisesti, eikä kukaan arvaa näin ylhäistä muukalaista Yrjö-orjaksi." "Kuitenkin te pelaatte hyvin vaarallista peliä, rakas Yrjö", arveli Wilson miettivästi. "Niin täytyy tapahtua", sanoi Yrjö uljaasti. "Joko tahi!" Wilson astui pitkän aikaa huoneessa edes takaisin. Hän oli hyvänluontoinen mies, mutta vähän ahdasmielinen.
Muhkearuuminen mies, joka piti jalkojaan uunin reunuksella, oli Wilsonin olkapään ylitse lukenut saman ilmoituksen sana sanalta. "Tunnetteko te sen nuoren miehen, josta tuossa puhutaan?" kysyi hän uteliaasti. "Tottahan", vastasi Wilson ikään kuin kerskaten. "Hän työskenteli kauan aikaa minun tehtaassani ja oli taitavin kaikista minun työmiehistäni. Hänellä on kekseliäs pää ja..."
"Laki nyt tekee erotuksen mustan ja valkoisen välillä, ja neekereihin te sentään kuulutte, vaikka ihonne väri onkin vaalea", arveli Wilson, pääsemättä oikeaan ajateltuun johtopäätökseensä, kun näet Yrjön oudosteleva katse saattoi hänet hämilleen. "Te tarkoitatte, että neekeri tässä maassa on asetettu alempiarvoiseksi kuin valkoverinen..."
Joka hänet minulle elävänä jälleen tuo, saa minulta palkinnoksi viisi sataa dollaria, puolet siitä maksan minä sille, joka minulle tuo riittävän todistuksen, että hänet on surmattu. James Legrée Louisianasta." Wilson luki tämän kuulutuksen kahdesti ja kolmestikin, sillä muistihan hän varsin hyvin nuoren miehen, jota tässä julkisella kuulutuksella vainottiin.