United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki ne laivat, jotk' ovat rannimmaisina maalla, aika jo temmata on telapuiltaan veen pyhän aaltoon, rantaan kiinnittää kiviriipoin; iliolaisten taistelon taltuttaa ehk' yön tulo ambrosiaisen; silloin laivat muut alas aaltoon laskea voimme. Kehnoa ei tuhon alt' ole väistyä yötäkin myöten; karkota vaaraa kauniimp' on kuin sortua surmaan."
Kun virran yli kallistuvaan puuhun Kapusi seppeltään hän ripustamaan, Niin silloin taittui petollinen oksa, Ja kiehkuroineen aaltoon itkevään Hän putos. Väljä puku häntä hetken, Kuin aallotarta, veden päällä kantoi; Hän lauloi siinä vanhaa laulelmaansa Ikäänkuin turmiolleen tunnotonna Tai olentona, joka elämään on Vedessä luotu.
Asetti sitte vaatemyttynsä saappaiden päälle ja kiinnitti sen toisella remmillä leuvan alle. »Minä olen jo valmis!» huudahti hän olkapäänsä yli, katsellen alaspäin joelle. Tyttö kietoi kiireisesti vaatteensa puseroon. Valkea ruumis värisi kainoutta ja maltitonta uhkarohkeuden riemua. Vesi solahti, valkea varsi katosi aaltoon, ui ylöspäin ja kätkeysi korteikkoon.
Tyly on kansan tuomio, ei edes helly taatto. Venehisin astuvi jo raudanraskas saatto. Pilvessä on taivas, pilvi peittää ihmismielet. Raskahasti tuolta täällä huokaa ilman pielet. Tuulisena päivänä hän aaltoon hukutettiin, Ahdin syliin synkeähän nuorna nukutettiin. Yli kauniin kassapään käy vedet vankat umpeen. Kuka muistaa kuolemata Vienan valkolumpeen?
Milloin oli laivamme ylhäällä ikään kuin ilmassa, niin että vesi kohisi alhaalla kuin kaivossa, milloin se taasen hautautui kuohuun ja kaikkialle roiskuvaan vaahtoiseen aaltoon, niin että täytyi kaikin voimin pitää kiinni jostakin tukevasta esineestä, ettei joutunut suoraapäätä hyökylaineiden saaliiksi.
Esterin kuva sukelsi alituisesti esiin, milloin olan takaa, milloin vallan edestä, milloin hymyilevänä, milloin ilmeessään tuo huolestunut pikku totisuus, joka teki hänen lapsensuunsa niin ihastuttavaksi ja loi hienon varjon hänen kauniille otsalleen; hänen äänensä kaikui hivelevinä sointuina Bengtin korvissa, hänen liikkeensä sousivat ilmassa kuin tasaiset, keinuvat säveleet, koko hänen olentonsa lainehti Bengtin ympärillä, hänen hiustensa kultahohde, hänen silmäinsä loiste, huulten tumma purppura... Bengt tunsi kuin vajoovansa hänen katseittensa ja hymyilyjensä aurinkoiseen aaltoon...
Elatuksestaan ei Pietari nyt enää olisi itse kyennyt pitämään huolta, vaan armeliaat ihmiset toimittivat hänelle mitä hän tarvitsi, ett'ei häntä tarvinnut ruotiin panna. Siitä oli seudun kasvavalle nuorisolle suuri hyöty, sillä hän mielellänsä antoi nuorille hyviä neuvoja, joista monelle on elämässä etua ollut. "Ihmisen hän vertasi kosken aaltoon, joka ajan vuolteessa kuohuu ja riehuu.
Oisipa kämmenineen kalamerta hän vain melomassa, montapa simpukanpyynnillään hän ruokkisi totta, aaltoon paiskautuin, meri vaikka jos kuinkakin ärjyis, niinkuin vaunuiltaan sulavasti nyt suistuvi kenttään. Ilionissakin siis on miehiä simpukanpyyntiin."
»En voi vielä sanoa», sokea tyttö vastasi. »En ole tuntenut häntä vielä kyllin kauan voidakseni löytää hänelle sopivaa vertauskohtaa.» »Minä sanon sen sinulle», Glaukus virkkoi innoissaan. »Hän on kuin aurinko, joka lämmittää kuin aalto, joka virkistää.» »Aurinko polttaa joskus ja aaltoon toisinaan hukkuu», Nydia vastasi. »Ota nämä ruusut», Glaukus sanoi, »niiden tuoksusta sinä tunnet Ionen.»
Kun nyt surun aaltoon vaivuin, Toinen lempi loistihen; Toivotonna siihen taivuin, Luulin saavain autuuden; Mutta rinnassani soi: Aina, Aina, kultain voi! Nytpä vaivain myrsky pauhaa, Hauta mulle aukeaa, Sydänparka ei saa rauhaa Se vaan kerran rakastaa Sillä rinnassani voi: Aina, Aina, kultain voi! Imatralla.