United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Liekö siis kaikkien yhteiseksi onneksi se, että ihmiset siksi suuressa määrin ovat sukupuoli-olentoja ja siksi vähän ihmisiä, että kansoittavat maan lapsilla, joiden syntysanat lausuttiin silloin, kun sukupuoli-olento voitti ihmisen? Minä vain kysyn, kysyn, sentähden että en ymmärrä. Olen kasvanut eristettynä muista, aina vain katsellen elämää syrjästä. Sentähden en ymmärrä.
Ne sanat, jotka useimmiten olivat hänen huulillaan, olivat muutamat yksinkertaiset sanat, jotka lausuttiin heikolla, mutta totisella äänellä ja semmoisella syvän rakkauden katsannolla, jota ei kuolema itse saanut himmentymään. "Isä, me olemme kaikki siellä viimein." "Isä, minä olen ensiksi siellä." "Isä, me yhdymme jälleen."
Aamupuoleen hän sanoi: "sinä olet väsynyt, lapsi tule ja pane maata;" ja hän osoitti sormellansa vähäistä sänkyä, joka oli hänen oman vuoteensa vieressä. Vaikka nämät sanat lausuttiin käskevällä tavalla, oli niissä kuitenkin toisenlainen sävel, kuin se tavallinen metallinen lujuus, joka jäädytti sydäntä jonkunlainen värähdys, joka oli melkein hellä.
Mutta ankarasti tuli hänen kärsimys-voimansa koetelluksi kun hän pantiin piirtämään noita ikäviä viivoja toisten viivojen mukaan ja ääntämään kummallisia ääniä toisien äänien mukaan, joita hänelle lausuttiin. Isä tuli kärsimättömäksi. Hän rupesi pelkäämään että tyttärensä oli tyhmä, ehkä jotain vielä pahempaakin.
Ennen viime kuvantoa oli pitkä väliaika; tarjoiltiin teetä ja miesten kesken lausuttiin arvosteluja, varsin viattomia, vaan sulettujen ovien takana laitettiin molempia perhekuvia mitä suurimmalla huolella.
Meri on epäluotettava perustus ... eikä merimieskään parempi!... Olen nähnyt monen tulevan kotiin ja olevan suurena herrana talossa taskut tyhjänä!" Hän katsoi hiukan terävästi Rejer'iin. Tämä tiesi kyllä minkälaisia ajatuksia näillä sanoilla lausuttiin.
Isäni laulu lienee joskus ollut puheen esineenä pappilassa ja Susannan pienet korvat mahtoivat kuulla mitä siitä lausuttiin. Sillä kirkossa hän kääntyi päin isään ja selvään huomasi että hänen oli hyvin vaikea olla nauramatta. Mutta kun hän havaitsi että minä olin keksinyt hänen ilmeensä lakkasi hän siitä ja näytti varsin surumieliseltä.
Kysymys ei kuulunut säädyttömältä, nenäkkäältä, niin lämmin oli siinä henki ja niin sydämellisesti lausuttiin sanat. "Kyllähän tulee kuin aikansa on. Eihän maa niellyt, eihän meri vienyt poikaa. Toivotaan vielä." Tukkukauppias puristi Topiaan kättä. "Minulla on kiirettä. Hyvästi! Toivotaan toki..." "Toivossa aikakin kuluu." Topias lähti kävelemään kotiin päin. Ilma oli rasittavan tyyni ja kuuma.
Hän tunsi itsensä halvaksi ja taitamattomaksi tuossa joukossa, jossa äly asusti ja jossa tuon tuostakin lausuttiin reippaita, leikikkäitä mietteitä. Mutta nuo naiset katselivat häntä lämpimällä osanotolla ja osoittivat kilvan ystävyyttään ja hyväntahtoisuuttaan tuolle turvattomalle nuorelle naiselle.
Olkaa hyvä ja viekää meitä erityiseen huoneesen, minä olen niin väsynyt." Nämä viimeiset sanat lausuttiin niin kauniisti ja suloisesti, että emäntä kohdakkoin vallan muuttui, mutisi "poika parka", ja vielä hiljemmin, "oi kuinka kauniit kasvot hänellä on!" nyykäytii päätänsä ja näytti heille tien siistiä, vanhanaikuisia portaita ylös.