United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Takoi miekan mieltä myöten, kalvan kaikkien parahan, jonka kullalla kuvasi, hopealla huolitteli. Vaka vanha Väinämöinen tuli tuota katsomahan. Sai miekan tuliteräisen kätehensä oikeahan. Katselevi, kääntelevi; sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan?"
Siinä jo Areen ois tuho tullut taistelonahneen, urhojen jos emopuoli sit' ei, sulo Eeriboia, Hermeen ois tuta antanut; tää ulos autteli varkain Areen riutunehen, kovin sortivat näät kovat kahleet. Kärsipä Here, kons' uroaaluva Amfitryonin rintaan oikeahan terin kolmin viiltävän nuolen 393 ampui; silloin sai tuta sietämätöntä hän tuskaa.
Siks jatkoin: »Kaikki hammas-haavat, jotka sydämen kääntää voivat luokse Luojan, mun rakkauttain on yhteis-auttanehet. Olemus maailman, ja omanikin, ja kuolo Hänen, että eläisin ma, ja toivo joka uskovan, myös minun, tuon kera kertomani tiedon kirkkaan, mereltä väärän rakkauden mun johtain on opastaneet rantaan oikeahan.
Astui silloin luo Hekabe muremustana mieli, oikeahan kätehens' oli vienoa viiniä maljan ottanut kultaisen, jott' uhrata lähtijät saisi.
En tiedä, kuinka tuonne tullut olin; niin horroksissa ollut lien ma silloin, kun jätin, koito, tien ma todellisen. Mut päästyäni juureen kummun, missä tuo laakso loppui, jonka kauhistukset sydämen multa oli lävistäneet, ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti säteissä tuon jo tähden, kaikki joka jokaista tietä ohjaa oikeahan.
Kilven keskeen heitti hän peitsell' Atreun poikaa, ei läpi tunkeumaan toki saanut vaskea tuimaa, vaan tuhon välttääkseen taas väistihe kumppaniparveen, vilkuen taakseen, ettei sais iho vammoja vasken. Jälkeen Meriones toki ampui välkkyvän nuolen; oikeahan pakaraan kävi nuoli, ja tunkihe tutkain taas, rakon puhkaisten, nivusluun alapuolt' ulos aivan.
Varmaan hänt' et varoittanut, ohjannut et oikein? Ohjasin ma oikeahan tiellä, jok' on vaikein. Mik' on polku vaikeampi kuin on kuolon polku? Raskahampi syyttömälle elon raaka kulku. Syksy maita matkustavi, etkö saa jo rauhaa? Sydämeni syksy-yössä ikilieskat roihaa. Autio on aho öinen, etkö etsi hukkaan? Autiompi tuijotella kodin tyhjän takkaan.
Mut sitä karumpi ja ilkeämpi on pelto huono-kylvö, perkkaamaton, mit' enemmän on maassa kasvuvoimaa. Hänt' ensin kannatin ma katseellani: kun nuoret näytin hälle silmät, siten hänt' oikeahan kerallain ma johdin. Kun nuoruuteni kynnyksellä olin ja muutin elämäni, otti multa hän itsensä ja muille pois sen antoi.
Jo ennen kuin ma työhön tuohon ryhdyin, ma yhteen luontoon Kristuksessa uskoin, en enempään, ja tyydyin uskohoni. Mut Agapetus siunattu, mi silloin ol' ylipaimen, sanoillansa minut sai ohjatuksi oppiin oikeahan. Hänt' uskoin ma ja selvään nyt ma näen oppinsa laadun, kuin sa nähnet toisen todeksi, vääräks toisen vastakohdan.
»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata ja tahdotte tien nopeimmin te löytää, te aina käykää käteen oikeahan!» Näin pyys Vergilius, näin vastattihin vain vähän matkan päästä; siksi tunsin puheesta puhujan ma piilevänkin. Katseeni käänsin sitten Mestariini; hän merkill' iloisella siihen suostui, mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.